Japanin hallitus päätti viime heinäkuussa turvallisuuslainsäädännön kehittämisestä. Siinä käytetty kieli kertoo, että Japani kokee olevansa uhattu: lainsäädännön pyrkimyksenä on ”varmistaa Japanin selviytyminen ja suojella maan kansalaisia”.
Hallituksen päätöksessä hahmotellaan poliittisia toimia, joiden tavoitteena on sopeutua turvallisuuspoliittisesti ”yhä ankarampaan” ympäristöön. Vaikkei päätöstekstissä mainita Kiinaa nimeltä, on selvää, että juuri läntinen naapurimaa on keskeinen syy Tokiossa tunnettuun huoleen.
Japanin ja Kiinan suhteet ovat huonommalla tolalla kuin kertaakaan sen jälkeen, kun maat solmivat diplomaattisuhteet 42 vuotta sitten.
Japania huolestuttaa Kiinan sotilasbudjetin nopea kasvu ja läpinäkyvyyden puute sotilasmenojen käytössä. Mitattaessa sotilasmenojen osuutta bruttokansantuotteesta Kiinan nousu tosin näyttää vähemmän dramaattiselta, mutta joka tapauksessa Kiina modernisoi ja kasvattaa asevoimiaan ripeästi.
Kiinan itsevarmat otteet Etelä-Kiinan merellä ja Itä-Kiinan merellä sijaitsevien kiisteltyjen saariryhmien suhteen huolestuttavat Japanin lisäksi muuallakin Itä-Aasiassa. Uhkakuvaa kasvattavat Kiinan valtava koko ja taloudellinen mahti, joka on ristiriidassa Japanin oman taloudellisen pysähtyneisyyden kanssa. Japani on menettänyt asemansa alueen geotaloudellisena johtajana.
Olennaista ei edes ole, onko Kiina Japanille todellinen uhka. Pohjois-Korean diktatuurin arvaamattomuus on paljon todennäköisempi uhkatekijä. Kiina joka tapauksessa mielletään uhkaksi, ja tämä kokemus on jo johtanut merkittäviin seurauksiin Japanin puolustuspolitiikassa, mediassa ja koko yhteiskunnassa.
Japanin pääministeri Shinzō Aben selkeänä tavoitteena on jo kahden vuoden ajan ollut vastata oletettuun Kiinan uhkaan. Puolustuspolitiikkaa on uudistettu asteittain. Puolustusbudjettia on kasvatettu hienoisesti, mutta merkittävämpi uudistus on maan itsepuolustusvoimien kehittäminen ”dynaamisiksi ja itsevarmoiksi” asevoimiksi.
Asevoimissa kehitetään muun muassa kuljetus- ja liikekannallepanokykyjä. Ostoslistalla on niin miehittämättömiä lennokkeja, kuljetuskoneita, hävittäjiä kuin amfibioajoneuvoja. Tavoitteena on pystyä puolustamaan Japanin syrjäisiä saaria – mukaan lukien kiistellyt Senkakusaaret.
Vielä tärkeämpää Japanille on vahvistaa liittolaissuhdettaan Yhdysvaltoihin. Aben hallitus on perustanut Yhdysvaltain mallin mukaisesti kansallisen turvallisuusneuvoston. Tavoitteena on aiempaa nopeampi ja keskitetympi päätöksenteko turvallisuuspolitiikassa sekä tehokkaampi yhteistyö Yhdysvaltain kanssa.
Lisäksi hallitus on säätänyt kiistellyn lain, joka vähentää japanilaisten virkamiesten työtä koskevaa julkisuutta. Lain tavoitteena on helpottaa tiedusteluyhteistyötä Yhdysvaltain kanssa.
Huomiota on herättänyt myös Aben hallituksen päätös Japanin perustuslain uudelleentulkinnasta, jonka mukaan Japanilla on oikeus kollektiiviseen itsepuolustukseen. Tämä tarkoittaa, että Japani voi jatkossa tarjota sotilaallista apua hyökkäyksen kohteeksi joutuneille liittolaisilleen tai puolustaa muiden maiden joukkoja YK-operaatioissa. Tähän asti tämä ei ole ollut mahdollista perustuslain ”pasifistisen” yhdeksännen pykälän tiukan tulkinnan nojalla.
Kollektiivisen itsepuolustuksen on määrä mahdollistaa Japanille aktiivisempi rooli liittolaissuhteessaan Yhdysvaltain kanssa. Näin Japani voisi myös toimia tärkeänä apulaisena Yhdysvaltain pyrkimyksissä siirtää politiikkansa painopistettä Aasiaan.
Kollektiivisella itsepuolustuksella on vaikutuksensa myös asekauppoihin, sotilasteknologian yhteiseen kehittämiseen sekä harjoitteluun ja huoltoon liittyvään logistiikkaan. Aiemmin tänä vuonna Japanin hallitus lievensi asevientiä koskevia rajoituksia, mikä avaa kansainvälisiä markkinoita japanilaisille puolustusalan yrityksille.
Japani on lisäksi kytkenyt valtiollisen kehitysapunsa osaksi strategista turvallisuusajatteluaan. Japani voi esimerkiksi tarjota käytettyä sotilaskalustoa tai sotilaskoulutusta ystävällismielisille Kaakkois-Aasian valtioille.
Pyrkimys luoda tasapainoa oletettua Kiinan uhkaa kohtaan tarjoaa samalla Japanille mahdollisuuden esiintyä aiempaa voimakkaampana ja itsenäisempänä valtiona. Vaikka turvallisuussiteet Yhdysvaltoihin tiivistyvät, Japanin näkökulmasta tämä merkitsee entistä tasaveroisempaa suhdetta.
Hallitusvastuussa oleville liberaalidemokraateille kyse on jo vuosikymmeniä jatkuneesta pyrkimyksestä ”normalisoida” Japani valtioksi muiden rinnalle. Yhdysvaltain-suhteiden tiivistäminen hälventää samalla huolta siitä, että Yhdysvallat luopuisi sitoutumisestaan Japaniin ja sen etujen turvaamiseen.
Aben hallituksen talouspolitiikka – ”abenomics” – pyrkii sekin vahvistamaan Japania. Vaikka noudatetun politiikan lopullisia saavutuksia ei vielä tiedetä, kansalaiset tukevat hallituksen politiikkaa laajalti.
Aben julkilausuttuna tavoitteena on isänmaallisuuden vaaliminen ja siten kansallisen turvallisuuden perustan vahvistaminen. Tokio isännöi vuoden 2020 kesäolympialaisia, joiden toivotaan paitsi tuovan talouteen lisäpotkua myös symboloivan aiempaa vahvempaa ja itsenäisempää Japania.
Isänmaallisuuden korostaminen on saanut myös kiistanalaisempia muotoja. Joulukuussa 2013 Abe vieraili Japanin sankarivainajien muistolle omistetussa Yasukunin pyhäkössä. Se on ulkopoliittisesti herkkä paikka, sillä naapurimaissa se nähdään Japanin militaristisen historian symbolina.
Abe tiesi hyvin, että hänen vierailunsa Yasukuniin herättäisi negatiivisia reaktioita naapurimaissa. Se, että hän päätti tästä huolimatta käydä pyhäkössä, on osoitus hänen vakaasta halustaan iskostaa japanilaisten mieliin isänmaallisuutta ja kansallisylpeyttä.
Poliittisesti oikealle kallellaan olevilla tiedotusvälineillä on oma roolinsa kansallistunteiden nostatuksessa. Ne ovat omaksuneet hallituksen retoriikan ja rummuttavat Kiinan uhkaa sensaatiohakuisilla otsikoilla. Kiina ja kiinalaiset esitetään usein selvästi Japanista poikkeavana ”toisena”: siinä missä japanilaiset nähdään kollektivistisina ihmisinä, jotka arvostavat järjestystä ja hierarkiaa, kiinalaiset esitetään kapitalistisina, individualistisina, epärehellisinä ja yhteistyökyvyttöminä.
Äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan japanilaisten huomattavalla enemmistöllä on kielteinen mielikuva Kiinasta. Vielä kymmenen vuotta sitten kiinalaisiin suhtauduttiin paljon suopeammin.
Negatiivisiin käsityksiin ovat vaikuttaneet Kiinan piittaamattomuus kansainvälisen politiikan säännöistä, itsekäs resurssipolitiikka, Japanin arvostelu menneisyyden synneistä ja Senkakusaarista käyty kiista.
Japanilaisten enemmistö on myös sitä mieltä, että maiden väliset suhteet ovat huonolla tolalla, ja uskoo suhteiden huononevan entisestään. Vaikka aluekiista on viime aikoina lisännyt Japanin ja Kiinan välisiä jännitteitä, syyt maiden kireisiin väleihin ovat paljon syvemmällä.
Kaikesta huolimatta Kiina on yhä Japanille taloudellisesti merkittävä kauppakumppani, ja maat jatkavat neuvotteluja niin kahdenvälisistä kuin alueellisista vapaakauppasopimuksista. Kiinan uhkasta on silti tullut käsite, joka muokkaa Japanin turvallisuuspolitiikkaa ja identiteettiä voimakkaammin kuin koskaan aiemmin.
Kirjoittaja on vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.
