Eurovaalit on käyty. Toisaalla on juhlittu nousua europarlamenttiin, toisaalla nielty karvaita tappion kyyneliä. Suomen 13:sta mepistä vain vihreiden Satu Hassi ja keskustan Riikka Pakarinen luopuivat leikistä vapaaehtoisesti.
Pakarinen oli vuoden 2009 eurovaalien suuri yllättäjä: valtakunnanpolitiikassa hän oli lähes tuntematon, mutta nousi itäisen Suomen äänikuningattareksi ja samalla Suomen nuorimmaksi mepiksi. Europarlamentissa Pakarinen kamppaili etenkin aluekehityksen rahoituksen puolesta.
Perhesyiden vuoksi Pakarinen ei halunnut kilvoitella jatkopaikasta tämän vuoden vaaleissa. Nyt hän sanoo keskittyvänsä kahteen lapseensa, mutta on ilmoittanut pyrkivänsä eduskuntaan ensi vuonna.
Mitä kausi Euroopan parlamentissa opetti?
Ensinnäkin sen, että Euroopan parlamentilla on iso rooli ja yksittäinen meppikin saa oman kädenjälkensä vahvasti näkyviin, jos pääsee toimimaan esimerkiksi esittelijänä. Vaikka parlamentti näyttäytyy ulospäin mammuttimaisena koneistona, päätöksentekomenettelyt ovat hyvin selkeitä.
Kun parlamentissa ei ole hallitus–oppositio-asetelmaa, ei ole turhaa poliittista räksyttämistä, vaan paneudutaan syvällisesti asioihin ja tehdään yhteistyötä sen poliittisen ryhmän kanssa, joka on kulloisessakin asiassa lähimpänä.
Miten meppi pystyy maksimoimaan vaikutusvaltansa?
Pitää olla yhteistyökykyinen ja työskennellä yhdessä eri kansallisuuksista ja puolueista tulevien meppien kanssa. Kannattaa keskittyä muutamaan asiaan. Kun on tehnyt kotiläksynsä hyvin ja perehtynyt asioihin, saa myös vastuuta.
Arvostelit keväällä suomalaista mediaa siitä, että se ohjaa ihmiset keskustelemaan eurovaalien yhteydessä aiheista, joilla ei ole mitään yhteyttä Euroopan parlamentin toimivaltaan. Miksi?
Keskustelua on leimannut Nato-kysymys. Totta kai turvallisuuspolitiikka on iso asia Euroopan parlamentissakin, mutta Suomen Nato-jäsenyys ei liity millään lailla eurovaaleihin.
Pitäisi puhua kustakin politiikan lohkosta erikseen ja kysyä, mitä puolueet kannattavat. Esimerkiksi ympäristöpolitiikassa laaditaan tavoitteita vuodelle 2030. Tai pitäisi puhua siitä, miten pitkälle ollaan valmiita menemään esimerkiksi digitaalisten sisämarkkinoiden luomisessa.
Tulisi käydä myös rakenteellista tulevaisuuskeskustelua: mitkä ovat ne sektorit, joissa EU:ssa lisätään yhteistyötä, missä taas lyödään sille rajat? Itse en kannata esimerkiksi verotuksen tai sosiaalipolitiikan yhtenäistämistä.
Olet arvostellut Suomea myös siitä, että emme osaa vaikuttaa Euroopan parlamentin kautta, vaan edustamme Suomea Lissabonin sopimuksen mukaisesti liian kiltisti vain valtionpäämiesten Eurooppa-neuvostossa.
Tässä ei tarvitsisi edes rikkoa sääntöjä! Kyse on siitä, ettei Suomessa ymmärretä parlamentin valtaa. Komission antamia lainsäädäntöesityksiä pidetään kiveen hakattuina ja puhutaan vain siitä, miten vaikutettaisiin EU:n komissioon.
Kun toimin yhtenä aluepolitiikan uudistamisen pääesittelijöistä, useimpien jäsenmaiden ministerit ottivat minuun yhteyttä ja halusivat kertoa mielipiteensä. Suomeen päin sen sijaan jouduin itse pitämään yhteyttä ja lypsämään näkemyksiä.
Parlamentin jäsenet edustavat kuitenkin ensisijaisesti eri ideologioita, eivät kansallisuuksiaan. Onko realistista ajatella, että olisi asioita, joissa olisi yksi yhteinen ”Suomen asia” ajettavana?
On niitä ollut paljonkin. Metsäkysymykset, maatalous, työaikadirektiivi…
Voiko europarlamentissa ajaa Suomen hallituksen linjaa, jos itse edustaa oppositiossa olevaa puoluetta?
Näen työn parlamentissa enemmän Suomen kuin puolueen asian ajamisena. Kaikissa asioissa en tietenkään ole ollut hallituksen kanssa samaa mieltä.
Minun kauteni alkaessa Suomessa oli keskustavetoinen hallitus, joka vuonna 2011 vaihtui Jyrki Kataisen hallitukseen. En näe siinä mepin kannalta kauhean isoa eroa. Euroopan parlamentissa käsitellään asioita aivan eri mittakaavassa kuin kansallisella tasolla.
Onko EU:n nykyinen perussopimus toimiva vai pitäisikö sitä korjailla jotenkin?
Lissabonin sopimus otti askelia liittovaltion suuntaan, mitä en kannata. En silti lähtisi nyt muuttamaan sitä mitenkään, koska se olisi niin vaikeaa.
Entä jos muutokset voisi tehdä sormia napsauttamalla – mitä muuttaisit?
On joitain institutionaalisia kysymyksiä, joissa olisi parannettavaa, esimerkiksi paljon puhuttanut parlamentin kulkeminen Strasbourgissa.
Olet toiminut jäsenenä EU:n ja Venäjän parlamentaarisessa yhteistyövaliokunnassa. Miten Ukrainan kriisi vaikutti tunnelmiin?
Totta kai se on huolestuttanut. Hyvä puoli on se, että tilanne on yhtenäistänyt Euroopan unionia ja pakottanut meidät puhumaan enemmän yhdellä äänellä.
Tulisiko EU:n Venäjä-politiikkaa linjata uusiksi?
Tietenkään ei pidä hyväksyä kansainvälisen oikeuden vastaisia toimia. Mutta pakotteiden määrääminen, yhteistyön kiristäminen tai katkaiseminen ei ole oikea reitti. Ratkaisu pitäisi löytää neuvotteluyhteyden kautta.
Kuunteleeko Venäjä enää EU:ta?
Julkinen retoriikka viittaa siihen, että ei. Mutta kyllä Venäjän on kuunneltava. Se on taloudellisesti hyvin riippuvainen Euroopan unionista.
Olet viisivuotiskauden aikana saanut kaksi lasta. Ensimmäistä lasta odottaessasi jouduit mediahöykytyksen kohteeksi, kun et vaalikampanjan aikana ollut kertonut olevasi raskaana. Myös lyhyttä äitiyslomaasi arvosteltiin. Millaista perspektiiviä työ europarlamentissa on antanut tasa-arvokysymyksiin?
Siellä on aivan normaalia, että pienet lapset ovat äitinsä mukana täysistunnossa. Kymmenet mepit ovat saaneet tämän kauden aikana lapsen. Kun sain esikoiseni, monet naiskollegani olivat aivan ihmeissään, että moisesta edes nousee mitään keskustelua. Silloin Suomi tuntui olevan tasa-arvon suhteen pikemminkin takapajula kuin edelläkävijä.
Näkyvätkö Euroopan kulttuuriset jakolinjat tällaisissa arvokysymyksissä?
Eivät juuri, kyllä erot ovat selvemmät poliittisten ryhmien kesken. Euroopan kansanpuolueen edustajat ovat hyvin konservatiivisia esimerkiksi abortin tai samaa sukupuolta olevien avioliiton suhteen.
