Vanhan vitsin mukaan yhdysvaltalaisen ja kanadalaisen ero on siinä, että vain kanadalainen tietää, ettei Kanada kuulu Yhdysvaltoihin.
Toimittaja Diane Francisilla on molempien maiden kansalaisuus, mutta hän haluaisi maiden yhdistyvän. Maiden kokoeron vuoksi tämä tarkoittaisi käytännössä Kanadan liittymistä osaksi Yhdysvaltoja.
Talous ja kulttuuri yhdistävät maita jo nyt paljon läheisemmin kuin vaikka EU:n tilkkutäkkiä. Lukuisat kanadalaisetpäätyvät työurallaan etelänaapurin puolelle. Paljon puhuvaon tieto, että useampi kanadalainen seuraa etelänaapurin Super Bowlia kuin Kanadan omaa vastinetta Grey Cupia.
Ensisijaisesti Francis kuitenkin perustelee yhdistymistä uhkakuvilla: Kanada on liian pieni selvitäkseen yksin globaalissa taloudessa. Kiina ja Venäjä valtaavat pala palalta Kanadan talouden ja saavat haltuunsa maan mittavat luonnonvarat. Turvallisuuspoliittisesti Kanada on jo nyt riippuvainen Yhdysvalloista.
Francis lähestyy aihettaan laskukonementaliteetilla: kahden valtion yhdistyminen on hänelle käytännössä samanlainen toimitus kuin yritysmaailman fuusiot. Olennaista on yhdistymisen taloudellinen organisointi. Monimutkaiset kulttuuriset ja poliittiset kysymykset hän jättää vähemmälle käsittelylle.
Francisilla on esittää jopa vaihtoehtoisia laskelmia. Erään mukaan Yhdysvaltain pitäisi maksaa jokaiselle kanadalaiselle 492 529 dollaria korvauksena maan suurista resursseista. Francisin silmissä Kanada tuntuukin olevan lähinnä ”kehittämätön” raaka-aineaitta, joka vain odottaa ottajaansa.
Rahapuhe tuo tunteita herättävään aiheeseen kieltämättä mielenkiintoisen näkökulman: mikä on itsenäisyyden hinta? Mistä hinnasta esimerkiksi suomalainen olisi valmis myymään maansa? Ja olisiko hinta erilainen, jos ostajana olisi Ruotsi tai Venäjä?
