Miten Kiinan silkkitiehanke vaikuttaa kansainväliseen politiikkaan? Törmäävätkö suurvaltojen intressit Euraasiassa? Näitä kysymyksiä pohtii Johns Hopkinsin yliopiston kansainvälisten suhteiden tutkimuksen professori Daniel Markey kirjassaan China’s Western Horizon.
Silkkitiehankkeella Kiina pyrkii lisäämään vaikutusvaltaansa, vahvistamaan kauppareittejään ja täyttämään kansainväliset markkinat tuotteillaan. Kirja kuvaa Pakistania, Kazakstania ja Irania käsittelevin tapaustutkimuksin, miltä miljardi-investoinnit näyttävät Euraasian valtioiden näkökulmasta.
Markeyn mukaan Kiinan satojen miljardienkaan sijoitukset eivät suoraan kasvata maan vaikutusvaltaa alueella, vaan Kiina joutuu sopeutumaan kohdemaiden intresseihin.
Heti johdannossa Markey kertoo esimerkiksi, kuinka Pakistanin silloinen presidentti Pervez Musharraf oli aloitteellinen osapuoli vuonna 2002 aloitetuissa jättimäisissä satamainvestoinneissa Arabianmerellä sijaitsevaan Gwadarin kaupunkiin. Kiinan yhteistyö Pakistanin kanssa on jatkuvaa taiteilua maan Intia-suhteiden vuoksi.
Kazakstanissa ja Iranissa Kiina joutuu tasapainoilemaan maiden sisäpolitiikan ja alueen muiden voimatekijöiden intressien suhteen. Kiinan investoinnit hyödyttävät maiden talouseliittiä ja hallintoja mutta tarjoavat vipuvartta korruptiota kritisoiville oppositiovoimille. Ulkoisista toimijoista etenkin Venäjä ja Saudi-Arabia ovat huolestuneita Kiinan kasvavista energiainvestoinneista.
Kiinan toiminta Euraasiassa lisää Yhdysvaltojen ja Kiinan välisiä jännitteitä. Jätti-investoinnit ja kilpailevat taloudelliset instituutiot, kuten vuonna 2015 perustettu Aasian infrastruktuuri-investointipankki, tarjoavat vaihtoehdon Maailmanpankille ja muille Yhdysvaltojen johtamille talousinstituutioille.
Suurimman ongelman Markey näkee Kiinan mahdollisuudessa käyttää varojaan kohdemaiden poliittisten järjestelmien muokkaamiseen. Havainto ei ole uusi: Kiina tarjoaa lainarahaansa ilman vaatimuksia demokratiakehityksestä tai ihmisoikeuksista.
Kiinan kauppareitit eivät kuitenkaan kuljeta autoritääristä hallintomallia kohdemaihin automaattisesti, jos myös länsimaat pystyvät tarjoamaan kohdemaita hyödyttävää yhteistyötä ja osoittamaan liberaalidemokraattisen mallin vahvuudet.
Markeylla ei ole suoraa vastausta kysymykseen siitä, onko kilpailu Euraasiassa nollasummapeliä, joka voi johtaa konfliktiin. Hän katsoo, että Yhdysvaltojen toimintaa ohjaa klassinen geopoliittinen tavoite: estää alueellisen hegemonin synty Euraasian mantereelle. Konfliktin riski kasvaa, jos Kiina onnistuu nousemaan hegemonin asemaan.
Markey kehottaa länsimaita syventämään ymmärrystä Euraasian valtioiden tarpeista. Länsi voi kilpailla Kiinaa vastaan sen omin asein, noudattamalla muinaisen kiinalaisen filosofin Sunzin oppia. Tunne itsesi, tunne vastustajasi, niin voittosi ei ole vaarassa.
