Kun lähdet kotoa aamulla, et ehkä palaa kotiin illalla. Irakilaiset etenkin Bagdadissa ovat jo tottuneet tähän ajatukseen.”
Bagdadissa asuva International Crisis Groupin tutkija Maria Fantappie kiteyttää irakilaisten suhtautumisen arkeen. Pääosin enemmistöryhmä šiioihin kohdistuvissa iskuissa on kuollut keväästä alkaen pahimpina kuukausina lähes tuhat ihmistä – enemmän kuin kertaakaan sitten vuoden 2008, kun Irak vielä kärsi verisen sisällissodan jälkimainingeista. Ihmiset kokevat itsensä voimattomiksi poliittisen kriisin edessä.
Nyky-Irak ei ole lainkaan sellainen kuin Yhdysvallat uumoili julkilausutuilla tavoitteillaan. Yhdysvaltain joukot tulivat maahan vuonna 2003 vapauttamaan kansaa diktatuurista ja juurruttamaan demokraattisen hallintojärjestelmän entisen autoritaarisen tilalle.
Nyt maa on palaamassa lähtöruutuun. Kriisin keskellä on pääministeri Nuri al-Maliki, sanoo London School of Economics -yliopiston Lähi-idän instituutin johtaja Toby Dodge.
Dodgen mukaan kolme yhteiskunnallista epäkohtaa kertoo hallinnon epäonnistumisesta. Kansalaiset kärsivät yhä muun muassa sähkön ja veden puutteesta. Toiseksi Irakiin on demokratian sijaan juurtunut korruptio.
Kolmanneksi maan sunnivähemmistö on joutunut poliittisen valtapelin uhriksi. Malikin vallassa pysymisen on varmistanut vaihtoehtojen puute, kun sunnien tukema oppositiopuolue Iraqiya on osoittautunut kyvyttömäksi edustamaan äänestäjiään.
”Kysymys on, kuinka pitkään epäsuosittu pääministeri pystyy tiukentamaan otettaan maasta. Malikille riittää šiiaenemmistön tuki, ja hänen on nyt helpompi ruokkia sunnien ja šiiojen välisiä epäluuloja kuin luvata sähköä kansalle”, Dodge sanoo.
Pettymys demokratiaan on taas elävöittänyt aseistautuneen vastarinnan. Kriisi pohjautuu useisiin Yhdysvaltojen tekemiin virheisiin ja uskonnollisten jakolinjojen syventymiseen.
Polarisaation perintö
Saddam Husseinin noustua valtaan vuonna 1979 Irakin suhteellisen vakauden varmistivat runsaat öljyvarannot, alueellisesti arvostettu korkeakoulutus ja kaikkea hallitsevat valtionlaitokset.
Diktatuurin rakentamat ministeriöt ja virastot joutuivat koville 1990-luvulla Persianlahden sodan jälkeisten YK:n sanktioiden takia.
Tällä oli Dodgen mukaan ratkaiseva merkitys, kun Irakin jälleenrakentamista alettiin pohtia Saddamin hallinnon kaatamisen jälkeen 2003. Yhdysvallat uskoi perivänsä 1970- ja 1980-luvuilla perustetut laitokset, mutta taloudellisten ongelmien syövyttämä valtio romahtikin amerikkalaisten käsiin.
Kaikki oli rakennettava alusta.
Tilanteen kärjistyminen oli ennustettavissa. Amerikkalaiset jättivät suuren osan väestöstä ilman edustajia.
”Tässä yhteydessä Yhdysvallat ja YK tekivät suurimman virheensä. Saddamin aikana hallinnut sunnalainen valtaeliitti siirrettiin kokonaan syrjään ja tilalle otettiin niitä, jotka olivat paenneet entistä hallintoa ulkomaille”, Dodge sanoo.
Jälleenrakennuksesta vastaavan kenraalin David Petraeuksen neuvonantajana palvellut Dodge kertoo painottaneensa, kuinka tärkeää olisi ollut jakaa valtaa entisten ja uusien virkamiesten kesken.
Pääosin šiialaiset maanpakolaiset nousivat silti merkittäviin tehtäviin, kun taas sunnit joutuivat amerikkalaisten ja šiialaisten turvallisuusjoukkojen silmätikuiksi terroristiepäiltyinä.
Tämän vuoksi sunnit boikotoivat vuonna 2005 järjestettyjä alueellisia vaaleja ja vuotta myöhemmin parlamenttivaaleja, joissa Maliki nousi pääministeriksi. Väkivaltaisuudet yltyivät sisällissodaksi samana vuonna.
”Tilanteen kärjistyminen oli ennustettavissa. Amerikkalaiset jättivät suuren osan väestöstä ilman edustajia”, Dodge sanoo.
Yhdysvallat rauhoitti tilanteen lisäämällä joukkojaan ja rahoittamalla Irakin armeijaa, joka kasvoi voimakkaasti. Sunnit leppyivät, kun šiialaiset puolisotilaalliset joukot ajettiin alas. Tammikuun 2009 alueellisten vaalien lähestyessä ilmassa oli jo optimismia. Sunnit osallistuivat vaaleihin.
EU-komission edustustoa johti Bagdadissa vuosina 2006–2009 suomalainen Ilkka Uusitalo. Hän sanoo uskoneensa Irakin tulevaisuuteen vuoden 2009 vaalien alla.
”Ajattelin silloin, että viiden vuoden päästä Irakilla olisi hyvät mahdollisuudet päästä kiinni kohtuulliseen talouskasvuun ja sitä kautta jonkinnäköiseen poliittiseen tasapainoon.”
Vuoden 2010 parlamenttivaaleissa sunnit tukivat laajalla rintamalla maallista Iraqiya-puoluetta, jonka johdossa oli sekä šiioja että sunneja. Puolue sai täpärästi jopa enemmän paikkoja parlamentissa kuin pääministeri Malikin johtama šiiakoalitio.
”Jos näin olisi päästy liikkeelle heti valtauksen jälkeen, tilanne olisi voinut olla toinen”, Dodge sanoo.
Tästä muodostui kuitenkin ongelma. Liian moni, Yhdysvallat ja Iran mukaan lukien, hyötyi Malikista pääministerinä. Tilannetta helpotti Iraqiyan hajanaisuus. Puolueella ei ollut yhteistä aatetta, ja poliitikot keskittyivät ajamaan omia etujaan Bagdadin kabineteissa.
Toivosta väkivaltaan
Valtataistelu turhautti kansan. Yhdysvaltalaisten tutkimuslaitosten tekemienkyselyjen mukaan vaalien jälkeinen optimismi alkoi haihtua vuonna 2011. Suurimmaksi huoleksi nousi työttömyys.
Hallituksen mukaan työttömyys on laskenut 11 prosenttiin kuluvana vuonna. Useiden lähteiden mukaan tilastot vääristävät todellisuutta. Yksi syy laskuun on, että yhä useampi irakilainen on antanut periksi työnhaussa, ilmenee yhdysvaltalaisen konsulttiyrityksen Booz & Companyn tutkimuksesta. Eri arvioiden mukaan todellinen työttömyys on 25–40 prosenttia.
Hallitus kehuu myös öljyntuotannon kasvua. Irakilaiset eivät kuitenkaan hyödy tuloista. Kymmenen vuotta valtauksen jälkeen väestö kärsii edelleen puutteista ruoan-, veden- ja sähkönjakelussa sekä sanitaatiossa. YK:n mukaan näistä puutteista yksi tai useampi vaivaa noin 60 prosenttia irakilaisista.
Kansalaiset syyttävät ongelmista korruptiota. Puolueet käyttävät valtaansa tarjotakseen töitä ja etuuksia jäsenilleen. Tuoreen Transparency Internationalin barometrin mukaan noin puolet kansasta uskoo puolueiden olevan korruptoituneita. Yli 80 prosenttia sanoo, että korruptio on joko ennallaan tai lisääntynyt viime vuodesta.
Sellaisinaan ongelmat eivät välttämättä johtaisi väkivaltaisuuksiin. Kaksi kipinää on kuitenkin sytyttänyt tulen.
Viime helmikuussa sunnalaiset kyllästyivät turvallisuusjoukkojen ahdisteluun ja järjestivät satojentuhansien mielenosoittajien kokoontumisia. Kun sotilaat purkivat protesteja voimakeinoin ja tappoivat kymmeniä ihmisiä, protestit muuttuivat huhtikuussa väkivaltaisuuksiksi.
Syyrian sota on puolestaan vahvistanut al-Qaidan inspiroimaa vastarintaliikettä, joka on levittäytynyt rajan yli Irakiin.
”Vaikka useimmat ottavat etäisyyttä al-Qaidan ajatusmaailmasta, hyökkäykset tarjoavat mahdollisuuden kostaa hallitukselle”, Fantappie sanoo.
Vastarinta ei kuitenkaan horjuta Malikia. Pääministerin alaisuudessa on Yhdysvaltain rahoituksella rakennettu armeija, jonka palveluksessa on lähes miljoona työntekijää.
Yhdysvaltain armeija valloitti Irakin nopeasti vuonna 2003. Irakilaiset sytyttivät vetäytyessään öljylähteitä palamaan. KUVA: GAMMA/IAN JONES/SKOYDemokratian koetinkivi
Asiantuntijoiden mukaan ensi vuoden alussa järjestettävät parlamenttivaalit voivat ratkaista demokratian tulevaisuuden Irakissa.
”Jos Maliki valitaan kolmannelle kaudelle, Irak siirtyy kohti autoritaarista hallintojärjestelmää. Jos hän häviää, nykyisen kaltaiset väkivaltaisuudet jatkuvat ainakin toistaiseksi”, Dodge sanoo.
Väkivaltaisuudet ovat vielä kaukana vuosien 2006–2007 sisällissodan tasosta. Uuden sisällissodan syttyminen ei näytä todennäköiseltä, ellei Syyrian hallitus kaadu.
”Todennäköisempi uhka on väestön jakautuminen. Jatkuvat iskut šiia- ja sunnialueille nakertavat lahkojen välistä luottamusta. Irak saattaa päätyä asetelmaan, joka muistuttaa Libanonia”, Fantappie sanoo.
Libanonissa käytiin vuosina 1975–1990 verinen sisällissota, jonka vuoksi uskonryhmien välille on jäänyt syvä haava. Irakissakin toivo yhteisestä kansallisesta identiteetistä pienenee jatkuvasti.
Ilkka Uusitalo näkee Irakin kehityksessä ainakin kaksi myönteistä piirrettä: kansainväliset joukot ovat lähteneet maasta, ja Irakiin on onnistuttu perustamaan vaalijärjestelmä. Jos demokratia toimisi kunnolla, Irakilla olisi edellytykset nousta ahdingostaan luonnonvarojensa ja varttuneiden sukupolvien korkean koulutuksen ansiosta.
Uusitalo kuitenkin myöntää olevansa vähemmän optimistinen kuin vuonna 2009.
”Käytännöt eivät toimi niin kauan kuin vaalien voittaja vie koko potin. Demokraattisia pelisääntöjä ei ole omaksuttu olennaiseksi osaksi poliittista järjestelmää.”
Dodge painottaa, että Irakin ongelmat voisivat ratketa, jos sunnit otettaisiin mukaan päätöksentekoon. Vallanjaon tiellä on kuitenkin yksi ongelma.
”Nykyistä hallintoa ja valtaeliittiä tällainen valtio ei vaikuta kiinnostavan”, hän tiivistää.
Alueellisen kylmän sodan areena
Irak pystyi Saddam Husseinin aikana toimimaan irrallaan kansainvälisestä painostuksesta. Yksi Yhdysvaltojen Irakin-intervention tärkeimmistä tavoitteista oli tämän riippumattomuuden lopettaminen, toteaa London School of Economics -yliopiston Lähi-idän instituutin johtaja Toby Dodge. Tehtävässä onnistuttiin liiankin hyvin.
Dodgen mukaan Irak on nyt alistettu šiialaisen Iranin, sunnalaisen Saudi-Arabian ja Turkin vaikutusvallalle. Hallinnon heikkouden, uskonnollisen jakautumisen ja keskeisen sijaintinsa takia maasta on tullut alueellisen kylmän sodan taistelukenttä, joka on tosin hetkellisesti joutunut Syyrian varjoon.
Irak haastaa Iranin aseman šiiamuslimien keskusvaltana. Vaikka Iranin merkittävästi suuremmasta väestöstä yli 90 prosenttia on šiiamuslimeja, šiialaisuuden pyhimmät paikat sijaitsevat Irakissa. Iranista suuntaa vuosittain miljoonia pyhiinvaeltajia Najafin kaupunkiin Irakiin. Nuri al-Malikin šiiahallinto on kuitenkin Iranille mieluinen, ja poliittisesti Irak kuuluu Syyrian kanssa Iranin tärkeimpiin liittolaisiin.
Saudi-Arabia ja Turkki puolestaan näkevät Irakin hallinnon Iranin kätyrinä. Maat tukevat Malikin vastustajia parlamentissa estääkseen Iranin suurvaltapyrkimyksiä.
Saudi-Arabialla on erityisen surkeat välit pääministeri Malikiin, jota kuningas Abdullah henkilökohtaisesti syyttää sunneihin kohdistuneista väkivaltaisuuksista. Saudien epäillään myös tukevan Irakin aseistautuneita sunniryhmiä.
Turkki on erityisen kiinnostunut Irakin vaurastuvista kurdialueista. Maa hakee kurdialueilta taloudellista hyötyä ja yrittää samalla horjuttaa niiden pyrkimystä itsenäistyä. Pohjois-Irakin kurdialueiden itsenäistyminen saattaisi kärjistää Turkin omaa kurdikysymystä.
Malikin lähipiirin ulkopuolella käytännössä kaikki on ulkopolitiikkaa. Myös Yhdysvalloilla on yhä vaikutusvaltaa Irakissa, vaikka Yhdysvaltain joukot vetäytyivät maasta vuoden 2011 lopulla.
”Maliki ei ole suosittu kansan keskuudessa, mutta hän on Yhdysvalloille ja Iranille sopiva kompromissi maan pääministeriksi”, sanoo International Crisis Groupin tutkija Maria Fantappie.
Syyrian sisällissodalla on Irakille ratkaiseva merkitys.
Jos Syyrian hallitus kaatuu, maahan noussee sunniradikaali hallinto. Sunnihallinto olisi jo sinänsä vastus Irakin šiialaiselle hallinnolle, minkä lisäksi Syyrian sisällissodasta voittajina selvinneet aseelliset ryhmät voisivat hyökätä Irakiin. Iranin armeija todennäköisesti puuttuisi silloin Irakin sisällissotaan.
Kirjoittaja on sotaan ja konflikteihin erikoistunut toimittaja.
