Globaali finanssikriisi on muuttunut Euroopassa julkisen sektorin kriisiksi, joka on pakottanut hallitukset leikkaamaan menojaan ja elvyttämään talouksiaan velalla. Jos uutta talouskasvua ei saada aikaan eikä finanssikriisiä edeltävien vuosien tulotasoa saavuteta, myös Suomen puolustusvoimat saattaa joutua supistamaan toimintaansa, ja leikkaukset voivat aiheuttaa mittavan turvavajeen. Mitä vaihtoehtoja Suomella on?
Ensimmäinen vaihtoehto on nykyisen linjan jatkaminen eli se, että Suomi tukee EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämistä ja jatkaa puolustusliitto Naton ulkopuolella. Linjan jatkaminen edellyttää, että Suomi onnistuu kasvattamaan talouttaan, jotta puolustusmenoja voidaan rahoittaa kestävällä tavalla ja turvavaje saadaan kurottua umpeen.
Toisena vaihtoehtona on, että Suomi ei saa aikaiseksi mittavaa talouskasvua vaan puolustusmenoja joudutaan leikkaamaan. Tämä synnyttäisi puolustusvoimiin mittavan turvavajeen. Sotilaallista liittoutumattomuuspolitiikkaa ja laajaa julkista sektoria kannattaville tämä yhdistelmä on ongelmallinen, sillä se johtaisi tilanteeseen, jossa muita julkisen sektorin menoja tulisi leikata puolustusmenojen hyväksi.
Kolmas vaihtoehto on, että turvavajeen annetaan olla eikä Suomi harkitse sotilaallista liittoutumista eli Nato-jäsenyyttä. Maailmanhistoria kuitenkin muistaa esimerkiksi Puolan heikon puolustusstrategian, joka johti siihen, että pelote hyökätä Puolaa vastaan oli hyvin vähäinen.
Suomen lähialueilla ei tosin tällä hetkellä ole sellaisia valtioita, jotka olisivat poliittisten ääriliikkeiden hallussa ja suunnittelisivat hyökkäystä Suomen maaperää vastaan.
Tässä tilanteessa Suomen etuna olisi vahvistaa voimakkaasti EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämistä. Presidentti Vladimir Putinin ja pääministeri Dmitri Medvedevin johtama Venäjä ei ole turvallisuuspoliittinen uhka Suomelle. Historian aikana Venäjää ovat kuitenkin kohdanneet lukuisat sisäiset valtataistelut, jotka voivat tehdä maasta arvaamattoman.
Neljäntenä vaihtoehtona on hakea Nato-jäsenyyttä. Se voisi kuroa umpeen turvavajetta ja alentaa puolustusmateriaalikustannuksia. Lisäksi Suomen IT-teollisuus hyötyisi Viron esimerkin lailla nousevasta kyberturva-alasta, mikä puolestaan edistäisi talouskasvua. Naton jäsenehdot kuitenkin edellyttävät, että kansan enemmistö tukee jäsenyyttä. Suomalaisista Nato-jäsenyyttä kannattaa tällä hetkellä vain 16 prosenttia, eli jäsenyys ei toteutuisi.
Julkisen sektorin menoleikkausten vastustajat voisivat saada Natosta hyvän kumppanin, joka vähentäisi paineita puolustusmenojen lisäämiseen ja muiden julkisten palveluiden leikkaamiseen. Vaihtoehdon ongelmana on kuitenkin se, että Venäjän poliittinen johto julkisesti vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Tämä voisi heikentää Venäjälle suuntautuvaa vientiä.
Suomen vientiosuus Venäjälle on kymmenen prosentin luokkaa. Liittoutuminen voisi johtaa vientiongelmiin Venäjän kanssa, mikä vaikuttaisi suoraan julkisen sektorin tuloihin.
Suomen liittoutumattomuusstrategian varsinainen haaste on kuitenkin Ruotsi. Siellä Naton kannatus on noussut jo 32 prosenttiin. Jos Ruotsi liittyisi Natoon, Suomi olisi Irlannin ja Itävallan ohella ainoa Naton ulkopuolinen EU-maa. Irlannin ja Itävallan lähialueet ovat erittäin turvallisia. Venäjän rajanaapurina ja Naton ulkopuolisena maana Suomi sen sijaan sijoittuisi samaan ryhmään Valko-Venäjän ja Ukrainan kanssa.
