Astrid Thors (r.) aloitti elokuussa kolmivuotisen kautensa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin vähemmistövaltuutettuna. Kotoutuminen Hollannin Haagiin on saanut hyvän alun, ja polkupyörät perheelle on jo hankittu.
Kylmän sodan jälkeen, vuoden 1992 Helsingissä perustetun viran tavoitteena on ehkäistä konflikteja vähentämällä syrjintää kansallisia vähemmistöjä kohtaan Etyjin alueella. Järjestöön kuuluu 57 maata. Thors seuraa vähemmistövaltuutetun tehtävässä norjalaista Knut Vollebaekia.
UP: Mikä on vähemmistövaltuutetun tärkein tehtävä?
AT: Tehtävässä on kyse ennen kaikkea konfliktien ehkäisystä, joten nimikkeen suomennos ja etenkin käytössä oleva ruotsinnos ombudsman ovat hieman harhaanjohtavia. Vähemmistövaltuutetun tehtävänä on varoittaa valtioita hyvissä ajoin, jos hän huomaa, että tilanne on riistäytymässä käsistä ja konfliktin vaara on ilmassa.
Millaisia kipupisteitä näet Euroopassa tällä hetkellä?
Kansalaisuuden myöntämiseen ja riistämiseen liittyvät ongelmat ovat merkittäviä, sillä ne vaikuttavat suoraan ihmisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Sotien ja valtioiden hajoamisen johdosta Etyjin alueella on jopa satojatuhansia ihmisiä, joilla ei ole kansalaisuutta, eivätkä he pääse vaikuttamaan yhteiskuntansa asioihin – puhumattakaan heidän sosiaalisista oikeuksistaan. Lisäksi Euroopassa syntyy lapsia, joilla ei ole kansalaisuutta.
Esimerkiksi Slovakialla ja Unkarilla on ollut kiistaa siitä, millä ehdoin kansalaisuus myönnetään muualla asuville ja milloin sallitaan kaksoiskansalaisuus. Keskustelu on saanut minut miettimään, kohtelemmeko Suomessa asuvia maahanmuuttajia ja suomalaisten ulkomailla asuvia jälkeläisiä eriarvoisesti. Suomessa asetetaan kielitaitovaatimuksia tänne juuri muuttaneille, toisin kuin suomalaisten jälkeläisille. Tapa kohdella eri tavalla maahan tulevia ja sieltä poistuvia on kasvava trendi, ja tämä aiheuttaa ristiriitoja.
Toinen huolenaihe ovat väestönlaskennat, joista tietyt väestöryhmät, kuten romanit, ovat jääneet tai jättäytyneet ulkopuolelle. Taustalla voi olla esimerkiksi epäluottamus rekisterinpitäjä kohtaan, kuten Kosovon Pristinassa tehdyssä väestönlaskennassa kävi. Joissakin maissa, kuten entisen Jugoslavian tai Romanian alueella, ei ole sisäistetty sitä, että kieli ja kansalaisuus ovat eri asia.
Romanien asema on myös ratkaistava. Kaikissa maissa romanit eivät ole päässeet rekisteröitymään ja ovat jääneet siten yhteiskunnan ulkopuolelle. Romanien syrjintä on muutenkin mittavaa, ja poliisin ylläpitämät rekisterit ovat tästä vain yksi esimerkki.
Meillä on entistä enemmän maita, jotka eivät myönnä ristiriitoja omalla maaperällään, mutta haluavat puhua omien kansalaistensa asemasta muissa maissa: ”meillä on kaikki hyvin, mutta katsokaa meidän veljesryhmäämme tässä toisessa maassa”. Tämä on huolestuttava piirre, sillä se johtaa helposti vähemmistöjen eriarvoiseen kohteluun.
Millaista valtaa vähemmistövaltuutetulla on?
Käymme näistä teemoista jatkuvasti hiljaisen diplomatian neuvotteluja eri valtioiden kanssa. Kaikki työ ei ole julkista, jotta neuvottelun osapuolten luottamus säilyy. Tähän työhön liittyy kaksi paradoksia. Ensinnäkin onnistuminen on sitä, että konfliktia ei tule. Toiseksi meidän työmme on suurelta osin näkymätöntä, vaikka ulkopolitiikka on julkisempaa kuin koskaan ja ulkoministeritkin twiittaavat.
Miten keskeiset ongelmat ovat muuttuneet Euroopassa 1990-luvun alusta?
Vaikka painetta purkautui 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen esimerkiksi entisen Jugoslavian alueella, sitä on edelleen. Samalla kun väestöryhmien oikeudet ovat parantuneet, eri ryhmät ovat erkaantuneet toisistaan. Tällöin jännitteitä voi syntyä nopeasti uudelleen, kun ryhmillä ei ole kanssakäymistä keskenään, etenkin jos maassa on edelleen paljon aseita. Länsi-Balkan on edelleen herkkä alue.
Toinen toimintamme painopiste on Keski-Aasia, missä elää monia kansanryhmiä ja kilpailu maasta ja vedestä on kiihtynyt. Myös nopea kaupungistuminen voi aiheuttaa konfliktitilanteita.
Edeltäjäni ovat seuranneet tarkasti myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntyneitä maita. Kun maan valtakieli on vaihtunut muuksi kuin venäjäksi, on syntynyt paljon ryhmiä, jotka eivät osaa valtakieltä eivätkä pysty osallistumaan yhteiskunnan toimintaan, kuten Moldovassa ja Georgiassa.
Länsi-Euroopassa on perinteisesti ajateltu, että meillä ei syty konflikteja niin helposti, mutta töitä on silti. Maahanmuuttajien tilanteesta käydään jatkuvasti keskustelua, eikä kaikkien mielestä niin kutsuttujen uusien vähemmistöjen asema kuuluisi edes valtuutetun toimialaan. Haluan kuitenkin jatkaa edeltäjieni työtä vähemmistöjen osallisuuden edistämiseksi. Samaa työtä tehdään sekä lännessä että idässä.
Millainen rooli vähemmistövaltuutetulla on ollut EU:n jäsenyysneuvotteluissa?
Seurasin meppinä vähemmistövaltuutetun työskentelyä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, kun laajentumisesta keskusteltiin. Slovakia ei voinut silloin aloittaa jäsenyysneuvotteluja muun muassa siksi, että maan unkarilaisvähemmistön asiat olivat niin huonolla tolalla. Vähemmistövaltuutettu Max van der Stoelin lausuntoja Slovakian tilanteesta seurattiin tarkasti.
Vähemmistövaltuutettu toimi myös vajaat kaksi vuotta sitten Romanian ja Serbian välittäjänä, kun näytti siltä, että Serbia olisi saattanut estyä saamasta EU-ehdokasmaan asemaa. Turkki taas on määritellyt maansa vähemmistöt niin, ettemme pysty puuttumaan kurdien asemaan siellä Etyjin sääntöjen ja Turkin varauman vuoksi.
Mihin haluat erityisesti vaikuttaa omalla kaudellasi?
Haluaisin edistää monikielisyyttä ja monietnisyyttä. Euroopassa on jo arkipäiväistä, että kansalaisilla on monta identiteettiä ja että he puhuvat monia kieliä. Tärkeää olisi panostaa koulutusyhteistyöhön ja tehdä työtä nuorten kanssa, jotta voitaisiin estää nuorten radikalisoituminen.
Integraation edistäminen monietnisissä yhteiskunnissa on ollut keskeinen painotus vähemmistövaltuutetun tehtävissä jo aiemmin, ja tämä istuu minulle erittäin hyvin.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
