Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n päämajan seinässä Washingtonissa on tilataideteos, jossa vesi virtaa graniittiseinää pitkin ja katoaa maan alle.
Vesiputous on koominen, sillä IMF tunnettiin etenkin 1980-luvulla trickle-down-taloustieteen mekkana. Tulonjaolle, tulonsiirroille ja markkinoiden sääntelylle ei nähty tarvetta, sillä vapailla markkinoilla varallisuuden katsottiin ”pisaroivan” ylhäältä alas.
Oppisuunnan ytimen muodostivat tiukka budjettikuri ja julkisten investointien leikkaukset, kaupan vapauttaminen, yritysverojen alentaminen ja kulutusverojen kiristäminen, yksityistäminen sekä talouden sääntelyn purku. Ideologiaa alettiin myöhemmin kutsua Washingtonin konsensukseksi.
IMF:n tämänvuotisessa kevätkokouksessa Washingtonin konsensuksen äänenpainot olivat jääneet kauas historiaan.
”Aiomme tehdä paljon työtä myös kasvun, työpaikkojen ja tasa-arvon puolesta, vaikka näitä ei yleensä ole pidetty IMF:n ydintoimintana”, IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde linjasi.
Hän painotti erityisesti heikoimpien väestöryhmien suojelemista. IMF:n tutkimusosasto on viime vuosina julkaissut tutkimuksia esimerkiksi tuloerojen tasaamisen tärkeydestä finanssikriisien estämiseksi ja kestävän talouskasvun turvaamiseksi.
IMF:stä vaikuttaa tulleen sisäinen toisinajattelija Euroopan velkapolitiikkaa ohjaavassa Euroopan keskuspankin, komission ja IMF:n muodostamassa Troikassa. IMF:n tutkimusjohtaja Olivier Blanchard on arvostellut budjettikuripolitiikkaa, ja loppukesästä IMF varoitti EU:ta siitä, että Kreikan velkoja joudutaan leikkaamaan.
Yksi muutoksen syy lienee IMF:ssä pitkään kytenyt turhautuminen järjestön menneiden vuosikymmenten usein epäonnisiin politiikkasuosituksiin.
IMF:n sisäinen, riippumaton Independent Evaluation Office -arviointilaitos (IEO) arvosteli valuuttarahastoa harvinaisen kovasanaisesti toissavuotisessa raportissaan, joka käsitteli rahaston toimintaa ennen vuoden 2008 finanssikriisiä. IEO kritisoi järjestöä muun muassa hallintokulttuurista, joka ”rankaisee poikkeavien mielipiteiden esittämisestä”.
IEO:n julkaisussa syytös IMF:n armeijahenkisestä komentoketjusta ja yhtenäisen ajattelun vaatimuksesta oli ennenkuulumaton. ”Luulen, että Christine Lagarde on tullut uskoon, ehkä myös Olivier Blanchard”, sanoi Transnational Institute -tutkimuslaitoksen tutkija ja Ranskan Attacin kunniapuheenjohtaja Susan George haastatellessani häntä IMF:n kevätkokouksessa.
George on seurannut IMF:n toimintaa 1980-luvulta lähtien. Hän arvelee, että Lagarde luki IMF:ään tulonsa jälkeen arviointiyksikön raportit ja käynnisti osin niiden vuoksi laajamittaisen hallintokulttuurin uudistuksen.
”Aiempaa tilannetta voi verrata Yhdysvaltojen raamattuyliopistoihin, jotka kutsuvat itseään yliopistoiksi mutta ovat käytännössä tehtaita kreationismin opettamiseen”, George totesi.
Jäsenmaat päättävät IMF:n suurista linjauksista omistusosuuksiensa mukaan. Yhdysvalloilla on eniten ääniä, ja Euroopan suurimmat maat ovat merkittäviä omistajia. Nousevien talouksien valtaa on lisätty hitaasti.
Johdon lausunnot eivät välttämättä anna koko kuvaa IMF:n toiminnasta, arvioi puolestaan Isabel Ortiz, joka työskentelee talousnobelisti Joseph Stiglizin perustamassa Initiative for Policy Dialogue -tutkimuslaitoksessa.
Ortiz oli mukana kirjoittamassa alkuvuodesta julkaistua Age of Austerity -raporttia. Siinä tutkijat kävivät läpi IMF:n maadokumentit ja julkisia menoja koskevia tietoja 181 maasta.
Tutkijoiden mukaan IMF:n peruslinja ei ole muuttunut. Vuoden 2008 kriisin jälkeen IMF suositteli vaikeuksiin ajautuneille maille elvyttävää politiikkaa, mutta kehitys kääntyi jo alkuvuonna 2010, kun IMF palasi vanhaa linjaansa muistuttavaan budjettikuripolitiikkaan.
Ja vaikka kansainvälisen politiikan huomio on ollut Euroopan ja Yhdysvaltojen tilanteessa, tutkimuksen mukaan leikkaukset ovat olleet erityisen kovia kehitysmaissa. Puheet ovat muuttuneet, mutta teot antavat odottaa itseään.
