Timo Soini on tullut poliittisella urallaan siihen vaiheeseen, että hän tähyää jo Suomen eduskuntaa isommille hiekkalaatikoille.
”Oma kiinnostukseni on siirtymässä koko ajan laajempiin kansainvälisiin kysymyksiin”, Soini toteaa työhuoneessaan eduskunnassa.
Jo vajaaksi jäänyt kausi Euroopan parlamentissa 2009–2011 sytytti Soinissa kipinän kansainväliseen politiikkaan. Viimeksi kuluneet kaksi vuotta eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan johdossa ovat kohentaneet tulta.
Voisi kuvitella, että Soinia houkuttaisi palata Euroopan parlamenttiin ensi vuoden eurovaaleissa. Asia ei ole kuitenkaan aivan yksinkertainen, sillä mahdolliseen ehdokkuuteen sisältyy vaikea valinta.
”Mietin omaa ehdokkuuttani EU-vaaleissa, se on aidosti auki. Jos lähden Brysseliin, niin tähtäimessä on sitten oltava toimiminen eurooppalaisen EU-kriittisen liikkeen johtopaikoilla. Ei riitä, että käy valiokunnissa ja tulee viikonlopuksi kotiin. Silloin pitää olla Nigel Faragen ja kumppaneiden kanssa viemässä koko agendaa eteenpäin”, Soini viittaa brittiläiseen EU-kriittiseen kollegaansa Euroopan parlamentissa.
Viimeksi Soini koukkasi europarlamentin kautta eduskuntaan. Soinin mukaan vuoden 2011 ”iso jytky” ei olisi ollut edes mahdollinen, ellei hän olisi päässyt hakemaan näköaloja ja hiomaan vaalistrategioita etäällä Suomen julkisuudesta.
Tällä kertaa tilanne on kuitenkin toisenlainen. Ensinnäkin eurovaalien ja eduskuntavaalien väliin jää nyt vain vajaa vuosi. Toiseksi perussuomalaisista on kasvanut maan kolmanneksi suurin eduskuntapuolue, joten eduskuntavaalit vaativat puolueen johtajalta huomattavia ponnisteluja.
”Puolueen ihmisenä en voi tehdä niin, että käyn tekemässä Brysselissä pienen flirtin ja ilmoitan sitten, että haluankin Suomen pääministeriksi.””Puolueen ihmisenä en voi tehdä niin, että käyn tekemässä Brysselissä pienen flirtin ja ilmoitan sitten, että haluankin Suomen pääministeriksi.Tämä minun pitää ratkaista ensi syksyyn mennessä.”
Toisin sanoen: jos Soini lähtee Brysseliin, hän omistautuu työlleen siellä, ja mitä ilmeisimmin hänen olisi myös jätettävä paikkansa perussuomalaisten puheenjohtajana.
On todennäköistä, että ainakin osa perussuomalaisten kahden vuoden takaisesta menestyksestä sulaa vuoden 2015 vaaleissa. Jos Soini luopuisi puoluejohtajan paikasta ennen sitä, hän voisi poistua näyttämöltä voittajana – ja tavoitella uusia voittoja taistelemalla EU-integraatiota vastaan.
Soini kiirehtii toteamaan, ettei ole jättämässä paikkaansa puolueen johdossa. Toisaalta hän tiedostaa varsin hyvin asetelman: hän on johtanut puoluettaan 16 vuotta, selvästi kauemmin kuin kukaan muu Suomen nykyisistä puoluejohtajista.
”En aio siitä hommasta jäädä kansaneläkkeelle. Mutta sitten kun mä lähden, se tapahtuu yllättäen ja yhtäkkiä – toivottavasti ei itselleni.”
Saa rassata ministeriä
Historiallisesta vaalivoitostaan huolimatta perussuomalaiset jäivät oppositioon, mutta Soinille vaalimenestys avasi tien näköalapaikalle ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. Siinä roolissa aiemmin ensisijaisesti EU-kriitikkona profiloitunut Soini on saanut ja joutunut perehtymään kansainvälisiin kysymyksiin paljon aiempaa laajemmin.
”Tämä on hiton mieleinen homma, mutta vie hirveästi aikaa. Asiat ovat mielenkiintoisia, kuten eduskunnan kannan laatiminen turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Valiokuntatyö vaatii myös perehtyneisyyttä ja ennakkovalmistautumista.”
Ulkoasiainvaliokunta on eduskunnassa se elin, joka käsittelee Suomen kansainvälisiin suhteisiin liittyviä asioita. Lakiesitysten käsittelyn lisäksi valiokunta pyrkii pitämään eduskunnan kärryillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Esimerkiksi maaliskuussa valiokunta järjesti Ulkopoliittisen instituutin kanssa kaksipäiväisen tapaamisen, johon osallistui kansanedustajia ja tutkijoita Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maista.
Soini kehuu johtamansa valiokunnan jäsenten kokemusta – ”siellä on Salolaiset, Haavistot, Kanervat, Backmanit, Kiviniemet” – ja toteaa, että pelkästään muiden osaaminen pakottaa myös puheenjohtajan pysyttelemään perillä ulkopolitiikan asiakysymyksistä.
Muiden puolueiden edustuksesta Soini nostaa esiin mielenkiintoisen seikan: kaikki ulkoasiainvaliokunnan kokoomusedustajat ovat miehiä, kun taas kaikki keskustalaiset ovat naisia.
”Tämä näkyy erilaisissa painopisteissä. Hyvin usein keskustalaiset nostavat esiin naisten oikeudet, lasten oikeudet tai sukupuoliterveyteen liittyvät asiat. Kokoomuksella taas herrat Kanerva ja Salolainen nostavat esiin suhteet Venäjään, Kiinaan tai Yhdysvaltoihin.”
Oppositiojohtajana Soini nauttii lisäksi siitä, että ”missään ei saa ministeriä rassattua niin paljon kuin valiokunnassa”. Valiokuntakäsittelyissä kun ei ole aikarajoituksia toisin kuin eduskunnan täysistunnoissa.
Soini uskoo olevan ulkopolitiikalle hyväksi, että ulkoasiainvaliokunnan johdossa on oppositiopuolueen näkyvä hahmo. Tämä pakottaa hänen mukaansa etsimään yhteistä näkemystä.
Kaikkein selvimmin minulle on tässä työssä kirkastunut se, että Suomella voi olla vain yksi yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Veroista, päivähoidosta ja arvokysymyksistä voidaan olla eri mieltä, mutta kun puhutaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta laajasti, siinä pitää hakea konsensusta.”
Aina konsensusta ei hevin löydy. Silloin kun valiokunnan mietintöihin tai lausuntoihin on kirjattu eriäviä mielipiteitä tai vastalauseita, ne ovat olleet nimenomaan perussuomalaisten esittämiä.
Kahden vuoden aikana perussuomalaiset ovat toimineet vastarannan kiiskinä useissa kysymyksissä: Kroatian EU-jäsenyyydessä, jalkaväkimiinoista luopumisessa, merirosvouksen vastaisessa Atalanta-operaatiossa Somalian rannikolla, kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamisessa ja talousunionin vahvistamisessa.
Soinin asema ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana on mielenkiintoinen, sillä eduskunnan täysistunnoissa valiokunnan kantaa esitellessään hän joutuu puhumaan valiokunnan enemmistön suulla, vaikka olisi itse päinvastaista mieltä.
”Ainoa kysymys, jossa olisin itse antanut periksi, oli Kroatian EU-jäsenyys. Minun mielestäni se päätös ei kuulu Suomelle, vaan Kroatialle. Olisin todennut jotenkin niin, että jos kroatialaiset välttämättä haluavat, että heitä ryhdytään Brysselistä ohjaamaan, niin tervetuloa. Mutta emme saaneet puolueessa muotoiltua yhteistä kantaa, joten oli parempi olla vastaan.”
Perussuomalaiset on puolueena profiloitunut ennen kaikkea EU-kriittiseksi ryhmäksi. Soinin mielestä EU:lla on pitkällä aikavälillä vain kaksi vaihtoehtoa: joko sen on tiivistyttävä liittovaltioksi tai supistuttava pelkäksi vapaakauppaliitoksi. Itse hän on luonnollisesti jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla.
”Seuraan tarkkaan Britanniassa käytävää EU-keskustelua. Se, mitä siellä tapahtuu, vaikuttaa koko Eurooppaan. Jos Britannia lähtee EU:sta, niin se on nykyisen EU:n loppu.”Jos Britannia lähtee EU:sta, niin se on nykyisen EU:n loppu.”Silloin edessä on paluu vapaakauppaliittoon että kolina käy”, Soini arvioi.
Asiasta on esitetty toisenlaisiakin arvioita: jos Britannia lähtisi, muut maat vain tiivistäisivät yhteistyötään. Soini kuitenkin uskoo, että Britannian lähdöllä olisi esimerkin voimaa: se osoittaisi, että EU:sta voi erota eikä siitä seuraa perikato.
”Suomen ainoa mahdollisuus astua ulos liittovaltiolaivasta kulkee sitä kautta, että Britannia avaa oven ja me menemme samalla avauksella ulos.”
Mutta jos EU:sta tulisi Soinin toiveiden mukaisesti pelkkä kauppaliitto ilman yhteistä ulkopolitiikkaa, mitä se tarkoittaisi Suomen kannalta? Pitäisikö pienen Suomen hoitaa esimerkiksi suhteensa Venäjään mieluummin yksin kuin yhdessä muiden EU-maiden kanssa?
Tähän kysymykseen Soinilta ei ole helppo saada suoraa vastausta. Kolmannella kerralla kysyttäessä hän toteaa, että pääsääntöisesti kyllä, ”mutta niin kauan kuin ollaan jossain yhteisössä, pitää toimia sen ehdoilla.”
Kirjoituksissaan Soini korostaa usein Euroopan ja EU:n välistä eroa ja muistuttaa, että unionilla poliittisena rakenteena ei ole yksinoikeutta edustaa Euroopan monia kansoja ja kulttuureja.
”Euroopalla on ollut hitonmoinen vetovoima, mutta millaisena Eurooppa tulevaisuudessa näyttäytyy? Millä me pystytään säilyttämään se vetovoima? Saattaa olla, että talous- ja vapaakauppaliitto onkin dynaamisin malli, kun se ei ole niin keskusjohtoinen.”
Ulkopolitiikka ei kiinnosta massoja
Soinin ja perussuomalaisten EU-kannat toki tunnetaan. Mutta mitä perussuomalainen ulkopolitiikka muuten on? Onko puolueella EU:n vastustamisen ohella ulkopoliittista linjaa?
”Meillä puolustus- ja ulkoasiainvaliokuntien jäsenet keskustelevat ja luovat sitä linjaa yhdessä europarlamentaarikko Sampo Terhon kanssa. Se on sanottava suoraan, että EU-politiikkaa lukuun ottamatta ulkopolitiikka ei kiinnosta kentällä niin paljon. Se mielletään puheenjohtajan hoidettavaksi.”
Soinin mukaan puolueen nuoressa polvessa on kuitenkin ihmisiä, joilla on myös ulkopoliittisia intohimoja. Soini korostaa, että perussuomalaisiin on liittynyt paljon ihmisiä, joilla on kansainvälistä kokemusta esimerkiksi rauhanturvaajina, Punaisen Ristin työntekijöinä tai lähetystyöntekijöinä.
”Minusta ulko-, turvallisuus-, puolustus- ja kehityspolitiikka menevät kaikki limittäin. Puolueessa painotus on kuitenkin aika usein puolustuksella.”
EU:n ohella perussuomalaiset suhtautuvat hyvin kriittisesti kehitysyhteistyöhön – puolueen nuorisojärjestön mielestä nykymuotoinen kehitysapu tulisi lakkauttaa kokonaan.
Katolisessa yhteiskunnassa ensin on perhe, sitten suku, klaani ja lääni… Valtio on pahnanpohjimmainen.
Soini sanoo, että kehitysyhteistyötä pitää tehdä, mutta rahoituksen suuruudesta voidaan väitellä. Lisäksi hän peräänkuuluttaa pidättyväisyyttä sen suhteen, että kehitysmaihin mentäisiin ”istuttamaan omia arvoja ja opettamaan, miten asiat pitää tehdä”.
”Nyt on tapahtumassa suuri muutos, kun Kiina ja Turkki ovat aktivoituneet kehitysmaissa. Ne eivät rupea ihan ensimmäisenä puhumaan rule of law’sta [oikeusvaltioperiaatteesta] ja kertomaan, mitä pitää tehdä. Ne avaavat bisnekset vievät lipun sinne ja sanovat, että tästä alkaa bilateraalinen yhteistyö. Onko tämä uuskolonialismia? En tiedä, mutta Euroopan on paha mennä puhumaan kolonialismista.”
Mieluummin Nato kuin EU
Soini sanoo, että ottaessaan vastaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuuden hän päätti panostaa nimenomaan siihen tehtävään. Häntä on kuitenkin kritisoitu passiivisuudesta; esimerkiksi The Ulkopolitist -blogin Matti Pesu kirjoitti Soinin vaitonaisuuden turvallisuuspolitiikan suhteen olevan ”surkea suoritus”.
Koetetaanpa siis käydä hieman turvallisuuspoliittista keskustelua.
Soinin mielestä EU:n yhteinen ulkopolitiikka on hampaatonta, koska sillä ei ole tukenaan ”kovaa rautaa” eli yhteistä sotilasvoimaa.
Pohjoismainen unioni kelpaisi Soinille Euroopan unionia paremmin, ja Pohjoismaiden kesken hän olisi valmis menemään yhteistyössä paljon pidemmälle kuin EU-maiden kanssa – myös puolustusyhteistyössä. Tätä kuitenkin hankaloittaa se, että osa Pohjoismaista on Naton jäseniä ja osa ei.
Pitäisikö Suomen ja Ruotsin siis hakeutua Natoon?
”En sanonut niin. Mutta me lähestymme Ruotsin kanssa tilannetta, jossa ”Natoon on otettava kanta.”Natoon on otettava kanta.Ruotsi voi tehdä meille källit samaan tapaan kuin se teki EU:n suhteen eli hakea jäseneksi kertomatta siitä Suomelle.”
Perussuomalaiset ovat puolueena selvästi ilmoittaneet olevansa Nato-jäsenyyttä vastaan. Soinin oma kanta ei ole aivan yhtä kiveen hakattu. Viisi vuotta sitten hän totesi, että Norjan malli – EU:n ulkopuolella mutta Naton jäsenenä – olisi hänelle mieluisampi vaihtoehto kuin Suomen päinvastainen valinta.
”Natolle varmaan käy hyvin nykyinen tilanne. Asia hoituu, pohjoinen on tasapainoinen. Suomi ja Ruotsi ovat niin lähellä Natoa kuin voi olla olematta jäsen.”
Perussuomalaisten nousu on myllertänyt myös suomalaista arvokeskustelua. Soinin puolueen menestys on osoittanut, että liberaalien arvojen voittokulku ei olekaan kirkossa kuulutettu historiallinen vääjäämättömyys.
Millaisten arvojen ja periaatteiden tulisi Soinin mielestä ohjata Suomen ulkopolitiikkaa? Ollaanko pohjoismaisia idealisteja vai kylmästi omaa etua ajavia realisteja?
”Pitää olla sekä että. Ihan pelkällä kosteasilmäisellä humanismilla ei pääse läpi, mutta ei voida myöskään sulkea silmiä ihmisoikeusrikkomuksilta.”
Haastattelua tehdään päivää sen jälkeen, kun presidentti Sauli Niinistö on palannut valtiovierailulta Kiinasta. Totutun kaavan mukaan oikeusvaltiokehitys ja ihmisoikeudet olivat valtionpäämiesten tapaamisessa esillä kuin kakun koristeena. Matkan pääpaino oli taloudessa. Niinistön mukana Kiinaan matkasi suomalaisyritysten kauppavaltuuskunta.
”Se on vähän kuin drinkin tekeminen – on äärimmäisen vaikea kysymys, mikä on oikea sekoitus. Siihen päin tämä on enemmän liukunut, että bisnesvetoisesti mennään”, Soini toteaa.
Soini sanoo toivovansa, että elintason nousu luo Kiinan kaltaisissa maissa painetta ihmisoikeustilanteen parantamiseen.
Presidentin ja ulkoasiainvaliokunnan suhteesta Soini toteaa, että Niinistö on Tarja Halosta aktiivisempi valiokuntaan päin.
”Hän pitää hyvin yhteyttä. Molemmat ovat sanoneet, että jos on asiaa, niin voi soittaa, mutta ei sitä nyt tee mieli ihan pikkuasioista presidentille soitella.”
Piirikokoukset jäävät väliin
Soini matkustaa paljon ulkomailla: ulkoasiainvaliokunta tekee useita matkoja vuodessa, mutta lisäksi Soini kulkee maailmalla EU-kriittisenä matkasaarnaajana.
”Olen käynyt Britanniassa puhumassa eurokriisistä sekä konservatiivien että [eurokriittisen populistipuolueen] UKIP:n puoluekokouksessa, samoin London School of Economicsissa”, Soini luettelee. ”Nyt olen menossa Pariisiin. Kyselty on Hollannista ja Japanista.”
Joitakin suomalaisia huolestuttaa, onko Soinin rooli ulkomailla aina selvillä. Kun Soini sivaltelee EU:ta, äänessä ei lähtökohtaisesti pitäisi olla ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan vaan ainoastaan puoluejohtajan.
”Perussuomalaiset puolueena ja ilmiönä herättää kiinnostusta ympäri maailmaa. Toisaalta kiinnostaa puolue ja toisaalta se, miten sen johtaja voi olla ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Se on minulle hyvä tilaisuus kysyä: jos tämä olisi ääripuolue, kuten jotkut väittävät, voisiko sen johtaja päästä tällaiseen asemaan? Ei voisi.”
Timo Soinilla on monta vastuullista ja aikaavievää tehtävää: puolueen puheenjohtajuus, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuus ja vielä Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus. Mikä näistä tehtävistä kärsii, kun aika on kortilla?
”Puolueen puheenjohtajuus kärsii eniten. Tämän kokoisen ja etenkin tämän puolueen johtaminen ei ole ihan helppo juttu. Siinä auttaa kova kokemus ja luja luonne.”
”Ennen liikuin paljon ympäri Suomea, mutta se on vähentynyt. Kävin aiemmin piirikokouksissa keväin ja syksyin, enää en ehdi. Siitä tulee jonkin verran kentältä narinaa.”
Yhden lisävivahteen Soinin poliittiseen profiiliin tuo hänen jäsenyytensä roomalaiskatolisessa kirkossa.
Euroopan velkakriisissä asetetaan usein vastakkain asiansa tunnollisesti hoitanut protestanttinen Pohjois-Eurooppa ja leväperäisesti velkaantunut, katolinen Etelä-Eurooppa. Miltä asetelma näyttää katolilaisesta Timo Soinista?
”Tavallaan koko Euroopan unioni on katolinen rakenne. Siellä on [komission puheenjohtaja José Manuel] Barroso, joka on jollei nyt paavi niin ainakin piispa. Muut komissaarit ovat kardinaaleja, ja EU-virkamiehistö on kuuria [Vatikaanin keskushallinto].”
Soinin mielestä Pohjois- ja Etelä-Euroopan välinen ero on aito, ja se koskee lojaliteettiajattelua.
Katolisessa yhteiskunnassa ensin on perhe, sitten suku, klaani ja lääni… Valtio on pahnanpohjimmainen.” Ja valtiota on aina kusetettu, koska lojaliteetti kohdistuu läheisiin. Täällä taas ajatellaan, että valtio ja yhteiskunta suojelevat meitä.”
Kumpaa yhteiskuntamallia Soini sitten suosii?
”Elän luovassa ristiriidassa. Täällä kasvaneena olen kallellaan protestanttiseen valtioon, mutta filosofisissa kysymyksissä katolinen malli stimuloi minua protestanttista mallia enemmän.”
Haastattelulle varattu aika on päättymässä, mutta Soini juttelisi selvästi mielellään enemmänkin uskonasioista. Vaikka Suomi ja Pohjoismaat maallistuvat, uskontojen merkitys ei maailmasta katoa, Soini vakuuttaa.
”Uskonnolla ja kulttuurilla on ulkopolitiikassa, niin kehitysyhteistyössä kuin kauppapolitiikassa, hirveän paljon isompi merkitys kuin pelkillä teknisillä kysymyksillä.”