YK:n turvallisuusneuvoston mahtivaltiot eivät kuitenkaan ole halunneet järjestölle vahvaa pääsihteeriä (secretary-general). Kenraalin (general) sijaan on haluttu pikemminkin sihteeri (secretary). Onko siis pääsihteerillä mitään virkaa?
Kofi Annanin kaksi kautta YK:n pääsihteerinä vuosina 1997–2006 osoittivat tehtävän vaikeuden todeksi. Varsinkin Yhdysvallat vahti lähes jokaista Annanin sanaa ja askelta, ja kehitysmaiden G-77-ryhmä epäili pääsihteerin olleen länsivaltojen asialla.
Annanin kaudella rahoitusvaikeudet, Irakin sota ja Ruokaa öljystä -skandaali ravistelivat maailmanjärjestöä, ja 2000-luvun puoliväliin tultaessa koko monenkeskinen hallinta ja YK:n paikka siinä olivat kyseenalaistettuina. Omakohtaisia paineita Annanille varmasti syntyi halusta ottaa huomioon mahdollisimman monet globaalit huolenaiheet ja mahdollisimman monien toimijoiden intressit.
Henkilönä Kofi Annan oli virassaan hillitty mutta määrätietoinen ja kärsivällinen – ei touhukas ”tehostaja”. Annan tiedosti pääsihteerin ja YK:n toimintarajoitukset mutta tiesi myös oman ja virkansa arvon eikä alistunut Yhdysvaltojen holhoukseen.
Annan osasi olla aloitteellinen ja toisinaan jopa uskalias: hän leimasi Yhdysvaltojen ja Britannian intervention Irakiin laittomaksi, koska sillä ei ollut YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta. Hän puolusti usein ja menestyksellisesti YK:n oikeutta olla mukana kaikissa pöydissä, joissa konflikteja pyrittiin hallitsemaan.
Annanin pääsihteerikauden saavutuksista kannattaa nostaa esiin neljä kokonaisuutta, jotka kuvaavat agendan laajuutta: interventiot, kehityksen vuosituhattavoitteet, YK:n hallinnon ja rakenteen uudistukset sekä maailmanjärjestön avautuminen kansalaisjärjestöille.
Interventio oli Annanille laaja-alainen käsite, joka sisälsi konfliktien ennaltaehkäisyn ja diplomaattiset keinot. Toisaalta Annan kannatti sotilaallisten keinojen rajoitettua käyttöä siviilien suojelemiseksi ja laajamittaisten ihmisoikeusloukkauksien estämiseksi. Annan osallistui edustajineen konfliktien hallintaan esimerkiksi Irakissa, Afganistanissa ja Libanonissa.
Kehityksen vuosituhattavoitteista sovittiin YK:ssa vuosituhannen vaihteessa. Niiden tarkoituksena on köyhyyden vähentäminen, ja ne ovat saaneet laajan globaalin tuen. YK:n hallintoa on uudistettu lähes jatkuvasti: vuonna 1997 käynnistyi organisaatio- ja säästöreformi, ja vuonna 2003 aloitettiin laaja-alainen uudistusprosessi.
Annanin kaudella YK:ta lisäksi avattiin kansalaisjärjestöille. Annan patisti kansalaisjärjestöjä edistämään kehityksen vuosituhattavoitteita ja YK-järjestöjä laajentamaan suhteitaan kansalaisyhteiskuntien toimijoihin. Lisäksi parannettiin YK:n suhteita Maailmanpankkiin ja Kansainväliseen valuuttarahastoon.
Kenties tärkein Annanin työvälineistä oli väsymätön viestintä eri muodoissaan: taivuttelu, julkiset lausunnot sitoumuksien vahvistamiseksi, ympärivuorokautiset puhelinkeskustelut, YK:n kokoonkutsuvallan käyttäminen ja jopa vierailut, joille voitiin asettaa hinta, kuten poliittisten vankien vapauttaminen. Ehkä tunnetuin Annanin keinoista oli suora ja kaunistelematon ripitys, ”saarnatuoli”, johon joutuivat usein muiden muassa Afrikan maiden johtajat.
Annanin pääsihteerikaudesta annettu korkea yleisarvosana on oikeutettu. Hänen kaudellaan YK osoitti kestävyytensä selviytyessään lukuisista kriiseistä ja säilyttäessään asemansa oikeutuksen.
Kirsti Lintonen työskenteli YK-suurlähettiläänä 2005–2009. Raimo Lintonen on politiikan tutkija.
