Suomalaiset ovat oppineet tuntemaan historiansa kertomuksena kansallisesta selviytymisestä. Yhä edelleen historiaa opetetaan kouluissa yhtenäisenä tarinana, jonka vaiheita ovat kansakunnan synty, repivä sisällissota, talvisodan yhtenäistävä kokemus ja sotien jälkeinen jälleenrakentaminen.
”Tällainen draaman kaari on lähtökohtana jokaisessa kansallisvaltiossa, joka on rakentanut historiaansa”, sanoo valtiotieteen tohtori Pilvi Torsti Helsingin yliopistosta. Hänen vetämässään Historiatietoisuus Suomessa -hankkeessa on koottu väestöllisesti edustava kyselyaineisto, jossa yli 1200 suomalaista on kertonut historiaa koskevista näkemyksistään.
Tutkimuksen alustavien tulosten perusteella suomalaisten käsitys historiasta on nykyään monipuolinen. ”Samaan kuvaan pystytään sisällyttämään vahvaa isänmaallisuutta sekä tiettyä säröisyyttä, traumaattisuutta ja lopulta avautuminen muun maailman kanssa”, Torsti sanoo. Hän arvelee, että tämä on avoimen yhteiskunnallisen keskustelun ja tutkimuksen ansiota.
Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä koulunsa käyneille ei esimerkiksi kerrottu mitään Suomen ja Saksan liittolaisuudesta. Nykyään useimmille suomalaisille on kyselyaineiston mukaan jo aivan ilmeistä, että Suomi teki sodan aikana yhteistyötä Saksan kanssa.
Poliitikkojen historiaa koskeviinlausuntoihin taas luotetaan vielä vähemmänkuin romaaneihin.
”Kansalaiset suhtautuvat näihin vaiheisiin paljon rennommin kuin mitä voisi päätellä julkisesta keskustelusta”, Torsti päättelee. ”Esimerkiksi Oula Silvennoisen vuonna 2008 valmistunut väitöskirja Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisin yhteistyöstä sodan aikana herätti julkisuudessa paljon kärkeviä puheenvuoroja.”
Kipeät kokemukset esiin
Kiinnostavaa aineistossa on, kuinka paljon vastaajat arvostavat omalta lähipiiriltä kuultua muistitietoa.
”Oman suvun tarinoihin luotetaan Suomessa yhtä paljon kuin yliopistotutkimukseen. Poliitikkojen historiaa koskeviin lausuntoihin (taas) luotetaan vielä vähemmän kuin romaaneihin ja näytelmiin”, Torsti jatkaa.
Toisaalta neljä viidesosaa vastaajista kertoi, ettei traumaattisista sota-ajan kokemuksista ole puhuttu paljoa edes perheen tai suvun kesken. Vaikeista vaiheista on kuultu mutkan kautta, ja etenkin nuoret haluaisivat kuulla niistä enemmän.
”Ehkä se kertoo siitä, että sodan traumaattista puolta on tuotu julkiseen keskusteluun vasta viime vuosina. Moni kaipaa menneisyyden traumojen ja kipeiden kokemusten käsittelyä julkiseen keskusteluun, koska ne ovat melkein jokaisessa suvussa keskeisiä.”
Mistä suomalaisuus sitten rakentuu historiallisesti? Sotahistorian rinnalle suomalaiset näyttävät nostavan hyvinvointivaltion rakentamisen. Ilmaisen koulutuksen ja muiden julkisten palveluiden merkitys tuli vastauksissa yleisesti esiin.
”On rakennettu jotain, josta ollaan yksiselitteisesti ylpeitä – ja nyt mietitään, mikä sen tulevaisuus on globaalissa maailmassa.”
Tutkimuksessa kysyttiin myös vastaajien tulevaisuuteen liittyviä odotuksia. Erityisesti vanhempien ihmisten vastauksissa nousi esiin huoli ympäristöstä sekä globaalista väestönkasvusta ja muuttoliikkeistä.
Tutkimuksen tekijöillä oli etukäteen tiedossa, että Suomessa harrastetaan paljon historiaa. Silti he yllättyivät siitä, kuinka paljon suomalaiset ovat menneisyytensä kanssa eri tavoin tekemisissä. ”Tämä on todellinen historiakansa, ja se koskee myös nuorempia sukupolvia”, Torsti sanoo.
Vastaava tutkimus kansalaisten historiakäsityksistä on tehty useissa muissa maissa. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen tekijät pitivät suorastaan vallankumouksellisena löytönä, kuinka paljon ja monipuolisesti amerikkalaiset tuntevat historiaansa – vastoin tiettyjä ennakko-odotuksia.
”Nyt olemme saaneet Suomesta tilastoja, joissa kaikki pylväät väestön historiaharrastuksesta ovat vielä korkeampia kuin Yhdysvalloissa. Se on aika merkittävää”, Torsti summaa.
