Hannu Lehtilän elämäkerrallinen henkilökuva Tarja Halosesta perustuu keskusteluihin presidentin kanssa. Se on napakka ja vapautunut puheenvuoro presidentin elämästä, arvoista ja politiikasta. Lehtilän tiivis tyyli sopii mainiosti suorasanaisuudesta ja asiakysymysten hallinnasta tunnetun presidentin henkilökuvaan.
Ulkopolitiikan näkökulmasta kirjan mielenkiintoisinta antia ovat presidentinja valtioneuvoston välinen suhde sekä keskustelu Nato-jäsenyydestä. Halonenaloitti toimessaan karsituin valtaoikeuksin, ja hänen toisella kaudellaan presidentin valtaa yritettiin rajoittaa entisestään.
Kirja rakentaa kuvaa kansansuosion avulla vahvasti vallankahvassa pysyneestä presidentistä ja puolustusvoimien ylipäälliköstä, joka johdonmukaisesti vastusti pyrkimyksiä edistää Suomen Nato-jäsenyyttä.
Halosen mukaan yritys karsia presidentin valtaoikeuksia oli kytköksissä Nato-kysymykseen. Merkittävä väite jää kirjassa kuitenkin heitoksi, jolle ei esitetä selkeitä perusteluja.
Kirjassa puhuu myös poliittisesti yksinäinen presidentti. Halonen toteaa, että puoluetaustasta riippumatta pääministerit eivät olleet kiinnostuneita hyödyntämään presidentin osaamista.
Ulkoministerinä Halonen institutionalisoi ihmisoikeudet osaksi Suomen ulkopolitiikkaa. Presidenttinä hän alleviivasi globaaleja kysymyksiä, tasa-arvoa ja kestävää kehitystä kahdenvälisissä suhteissa sekä YK:ssa.
Konsensuksen ja yksiäänisyyden pinnan alla näkyy kuitenkin instituutioiden välistä kilpailua sekä ulkopolitiikan päättäjien linjaerimielisyyksiä, ajoittain myös kunnon poliittista kamppailua. Henkilökuva avaa onnistuneesti Suomen ulkopoliittisen päätöksenteon arkitodellisuutta.
Kirjoittaja on ohjelmajohtaja Ulkopoliittisessa instituutissa.
