Saksan poliittisen kentän murrosvaiheessa juuri vihreät näyttävät edustavan vakautta ja tukevan olemassa olevaa järjestystä. Näin arvioi berliiniläisen Taz-lehden politiikan toimittaja Ulrich Schulte kirjassaan Die grüne Macht.
Merkittävä askel tähän suuntaan nähtiin jo neljä vuotta sitten, kun kristillisdemokraatit (CDU), vihreät ja liberaalit neuvottelivat hallituksen muodostamisesta. Liberaalinen FDP irtautui yllättäen pitkälle edenneistä neuvotteluista. Vihreiden kompromissivalmius sai tuolloin kiitosta mediassa ja CDU:n johdossa.
Vihreät todella luopuivat silloin tärkeinä pitämistä vaatimuksistaan, kuten polttomoottoriautojen valmistuksen kieltämisestä vuodesta 2030 lähtien ja varakkaiden veronkorotuksista. He olivat jopa valmiita hyväksymään Baijerin konservatiivisen CSU:n vaatimuksen vastaanotettavien turvapaikanhakijoiden 200 000 hengen ylärajasta.
Vihreiden johtokaksikko, Robert Habeck ja keväällä liittokansleriehdokkaaksi valittu Annalena Baerbock, ovat molemmat realoja, realisteja. Fundamentalisteilla on johtoportaassa varsin vähän jalansijaa. Nykyjohtoa leimaa optimismi ja hyväntuulisuus. Se on saavutus puolueessa, joka pitkään edusti apokalyptista maailmankatsomusta metsäkuoleman ja ydintuhon merkeissä.
Schulte siteeraa CDU-poliitikkoa, jonka mukaan vihreät toimii valtapoliittisesti erittäin ammattimaisesti, kuten CDU teki 20 vuotta sitten: »Ei riitelyä eikä puolueryhmien kamppailua. He ovat nyt parempia kuin me.»
Halu yhtenäisyyteen ja kontrolliin ilmenee myös lehtihaastatteluissa. Saksassa on tavallista, että haastattelut annetaan tarkistettaviksi ennen julkaisua. Vihreiden johtoporras käyttää tätä mahdollisuutta hyväkseen tehokkaasti. Vastauksia voidaan joskus muotoilla kokonaan uudelleen.
Vihreiden puoluekokoukset olivat aikaisemmin myrskyisiä, kuten Bielefeldissä 1999, kun päätettiin Kosovon sotaan osallistumisesta. Nykyään ne ovat huolellisesti suunniteltuja poliittisia show-tilaisuuksia, joilla pyritään lähettämään sovittu viesti medialle.
Vihreät olisivat varmaan myös syyskuun vaalien jälkeen valmiita tekemään kompromisseja sosiaalipolitiikassa tai luopumaan omaisuusveroesityksestä. Ilmastopolitiikassa he ovat tiukempia, mutta useimmat muut puolueet ovat jo siirtyneet heidän suuntaansa.
Kun Baerbock oli vierailevana puhujana CDU:n tilaisuudessa kesällä 2020, hän puhui yhteistyön hengessä. Hän luonnehti historiallisiksi virheiksi vihreiden vastarintaa Saksan yhdistymiselle 1990 ja Maastrichtin sopimukselle 1992. »CDU:n ei pitäisi tehdä ilmastopolitiikassa sitä virhettä, jonka me vihreät silloin teimme Saksan yhdistymisessä ja EU-politiikassa: periaatteessa puolesta mutta käytännössä vastaan.»
Kokeneet toimittajat Tobias Blasius ja Moritz Küpper ovat kirjoittaneet perusteellisen elämänkerran CDU:n puheenjohtajasta ja liittokansleriehdokkaasta Armin Laschetista, jota he luonnehtivat Bonnin tasavallan lapseksi.
Vuodesta 2017 Saksan suurimman osavaltion Nordrhein-Westfalenin pääministerinä toiminut Laschet on tavallaan jo siltä pohjalta kansleriainesta, vaikka sitten Konrad Adenauerin ei sieltä ole kansleriksi noustu.
Laschet työskenteli useita vuosia toimittajana radiossa, televisiossa ja kotikaupungissa Aachenissa ilmestyvän kirkollisen sanomalehden päätoimittajana. Laschet on sanonut, että ellei hän olisi päässyt hyvälle sijalle CDU:n ehdokaslistalla vuoden 1994 liittopäivävaaleissa, hän olisi jättänyt aktiivipolitiikan ja ryhtynyt päätoimiseksi journalistiksi.
Laschet putosi liittopäiviltä vuoden 1998 vaaleissa ja valittiin seuraavana vuonna EU-parlamenttiin. Hän koki itsensä eurooppalaiseksi, kun kotitalo oli lähellä sekä Belgian että Hollannin rajaa. Niinpä Laschet on puolustanut rajojen pitämistä avoinna sekä vuoden 2015 pakolaiskriisin että koronapandemian aikana. Laschetin kotiseudulla käydään töissä ja ostoksilla toisessa maassa, palokunnatkin tekevät yhteistyötä. Ei ole väliä, onko saksalainen, hollantilainen tai belgialainen.
Laschet on pitänyt yhteyksiä tiiviisti myös Ranskaan. Frankfurter Allgemeine Zeitungin Pariisin kirjeenvaihtaja luonnehti häntä jo viime vuonna »Pariisin ehdokkaaksi» pohdittaessa Angela Merkelin seuraajaa.
Katolisella kirkolla oli merkittävä rooli Laschetin perhepiirissä lapsuusaikana, ja poliittisen uran aikana hän oli useita vuosia Saksan katolisten keskuskomitean jäsen. Hän korostaakin kristillisten arvojen merkitystä elämässään.
Vuosina 2005–2010 Laschet oli osavaltion integraatioministeri ja piti periaatteenaan, että maahanmuuttajien integraatio ei ole yhteiskunnan enemmistön armolahja vaan menestyksellisen kansantalouden olennainen ainesosa. Laschet sai myös kritiikkiä. Jotkut pitivät häntä liian pehmeänä. Hän vastusti kuitenkin EU:n ulkopuolelta muuttaneiden äänioikeutta kunnallisvaaleissa ja vaati heitä anomaan Saksan kansalaisuutta. Hän kehotti opettajia puhumaan tiukasti imaamien kanssa, jos turkkilaiset tytöt eivät pääse luokkaretkille.
Kaiken kaikkiaan Laschetia pidetään kompromisseihin taipuvaisena poliitikkona. Sellaista taipumusta joku voi pitää epäseksikkäänä, mutta todellisessa elämässä se useimmiten auttaa pääsemään tavoitteeseen.
