Siellä, missä politikointi ei ole suotavaa, se pulpahtelee esiin.
Väännöt ovat voineet jatkua vuosikymmeniä, kuten Japanin ja Korean niemimaan välisen merialueen nimikiista. Japani katsoo merialueen kansainvälisen nimen olevan Japanin meri (Sea of Japan), kun taas Etelä-Korean mukaan se on Itämeri (East Sea). Kansainvälisistä vesialueista käytetään vakiintunutta, usein englanninkielistä nimeä. Kun alue kuuluu useammalle valtiolle, ne päättävät käytettävän nimen.
Japanin miehitysvuosista (1910–1945) kumpuava kiista on johtanut konkreettisimmillaan siihen, että kansainvälisen merikartoitusjärjestön IHO:n julkaisua S-23 Limits of Oceans and Seas ei ole päivitetty vuoden 1953 jälkeen.
Kiista nousee säännöllisesti esiin myös UNGEGNissä, YK:n talous- ja sosiaalineuvoston (ECOSOC) paikannimiasiantuntijoiden ryhmässä.
»Viime vuosina on korostettu, että valtioiden suvereniteettia koskevat kysymykset ratkaistaisiin jossain muualla, ja UNGEGNissä keskityttäisiin vain teknisiin kysymyksiin. Tämä on mainittu myös ryhmän säännöissä», sanoo erityisasiantuntija Ulla Onkamo Kotimaisten kielten keskuksesta.
Onkamo on edustanut Suomea UNGEGNissä yhdessä Maanmittauslaitoksen johtavan asiantuntijan Teemu Leskisen kanssa. YK-ryhmä pyrkii yhtenäistämään maiden nimien ja muiden paikannimien kirjoitusasua, jotta kansainvälinen vuorovaikutus helpottuisi.
Nimi kertoo, kenelle maa kuuluu ja kenellä on oikeus päättää, mitä nimeä maasta käytetään.
Kymmenen vuotta sitten nimikiistat roihusivat niin näyttävästi, ettei asiantuntijoiden työstä tahtonut tulla valmista. Jo pelkästään palestiinalaisten osallistuminen aiheutti närää – puhumattakaan Japanin ja Koreoiden ikuisuuskiistasta. Eräs kokous keskeytyi, kun Makedonia syytti Kreikkaa provokaatiosta maan nimeä koskien. Sopu löytyi oikeastaan vasta vuonna 2019, kun Makedoniasta tuli Pohjois-Makedonia. Sittemmin pahimmat roihut ovat hiipuneet tai siirtyneet muualle.
Onkamon mukaan maat määrittelevät rajojensa sisäiset paikannimet mutta eivät voi velvoittaa muita käyttämään niitä.
Suomi pyrkii mahdollisuuksien mukaan noudattamaan YK:n ja toisinaan vallassa olevien hallintojen suosituksia, esimerkiksi Myanmaria. Suomeksi myös Burma on käytössä. Nimet ovat saman nimen eri muotoja. Englantilaiset valloittajat käyttivät Burmaa 1600-luvulta lähtien, ja vuonna 1989 maan sotilashallinto ilmoitti Myanmarin olevan maan virallinen nimi. Junttaa ei kuitenkaan haluttu tunnustaa kaikkialla, ja Suomessakin käytettiin yleisesti Burmaa.
Helsingin yliopiston yliopistonlehtorin Terhi Ainialan mukaan nimi on vahva symboli, joka viestii maan identiteetistä, olemuksesta ja historiasta.
»Nimi kertoo, kenelle maa kuuluu ja kenellä on oikeus päättää, mitä nimeä maasta käytetään.»
Maiden nimet eivät kuitenkaan muutu helposti, vaan hitaasti vakiintuneiden käytäntöjen kautta. Nyt paikannimissä ovat nousseet esiin myös yhdenvertaisuus ja vähemmistökieliset nimet.
Suomen kielessä käytetään ulkomaisista paikannimistä usein eksonyymejä, kansallisia sovinnaisnimiä, joiden alkuperä voi ulottua vuosisatojen taakse. YK:n nimityö on kuitenkin muuttanut käytäntöjä.
»Suomen kieleen ei kotouteta uusia nimiä, jos syntyisi vaikka jokin uusia valtio tai paikka», Ainiala sanoo. Hän lisää, että UNGEGNiä tarvitaan, jotta nimet olisivat yhtenäisiä, myös silloin kun nimet joudutaan latinaistamaan.
Vallankumousten muistot
Arabikevät muutti monia paikannimiä Egyptissä, Tunisiassa, Algeriassa ja Libyassa. Syrjäytetyt hallitsijat merkkipäivineen saivat väistyä uusien marttyyrien ja vallankumouspäivien tieltä.
Tunisian pääkaupunki Tunisin keskustassa sijaitsevasta Marraskuun 7. päivän aukiosta tuli Tammikuun 14. päivän aukio. Itsevaltainen presidentti Zine el-Abidine Ben Ali hallitsi Tunisiaa 7.11.1987–14.1.2011. Tätä ennen aukiolla on ollut useita muita nimiä.
Egyptissä puolestaan oli 682 katua, 21 laitosta ja 315 koulua, jotka oli nimetty presidentti Hosni Mubarakin mukaan.
UNGEGN suositti jo ennen arabikevättä, että paikkoja ei nimettäisi elossa olevien ihmisten mukaan, jotta nimistä tulisi pysyviä.
Käytäntö vaihtelee yhä maittain: Tunisiassa voidaan edelleen nimetä paikkoja virassa olevien johtajien mukaan, Suomessa kuolemanjälkeinen harkinta-aika on viisi vuotta.
Digijätin filtterit
Arabikevään jälkeen Syyria peräsi, voisiko UNGEGN vaikuttaa Googlen kaltaisten karttapalveluiden paikannimiin. Se katsoi, ettei nimiä pidä muuttaa karttoihin poliittisista syistä ilman hallinnon lupaa, ja ennen nimien vaihtamista yritysten pitäisi olla yhteydessä paikannimistä vastaaviin viranomaisiin.
Vaikka Syyrian intressit saattoivat olla omanlaisensa, digijätin tavoittaminen ei onnistu demokraattisiltakaan mailta. Googlen paikannimiin on liki mahdoton vaikuttaa. Esimerkiksi Suomi haluaisi, että Googlen kartoissa käytettäisiin Maanmittauslaitoksen tarkistettua nimistöä. Saamenkieliset paikannimet puuttuvat kartoista kokonaan.
Teemu Leskinen kertoo, että viime keväänä useat maat penäsivät Googlelta avoimuutta, nykyistä parempaa vuorovaikutusta kansallisten viranomaisten kanssa ja kartoissa käytettävien paikannimien tietolähteiden ilmoittamista.
Paikannimien esittämistä kartoilla ohjaavat algoritmit suosivat nimiä, joita haetaan paljon, ja nimet voivat vaihdella käyttäjän sijainnin ja kielivalinnan mukaan. Kartat ja nimiluettelot herättävät suuriakin intohimoja: Arabimaat haluavat kutsua Persianlahtea Arabianlahdeksi. Googlen suomenkielisessä karttapalvelussa näkyvät merialueen molemmat nimet – englanniksi: Persian Gulf (Arabian Gulf).
Lähteenä on käytetty Kotuksen raportteja UNGEGNin kokouksista ja UNGEGNin materiaaleja, muun muassa videoita.
