Metafora tautien vastaisesta taistelusta syntyi keskellä kolonialismia. Se oli kertomus muiden maiden ja heidän mikrobiensa valloittamisesta. Valkoinen, miehinen, teknologinen ja hallitsemista kuvaava tarina lupasi valtaa muihin maihin ja luontoon. On kuitenkin selvää, että tämä tarina on lopussa. Vaikka voimme padota yhden viruksen, tulee aina toinen.
Afrikan sarven ja nälänhädän tutkijana sekä kansainvälisen humanitaarisen järjestelmän kriitikkona tunnettu Alex de Waal tarttuu uusimmassa kirjassaan sotametaforaan, jolla maailma on aina 1800-luvulta lähtien lähestynyt globaaleiksi muuttuneita kulkutauteja. Hän pitää kertomusta tautien vastaisesta taistelusta ongelmallisena ja toivoo, että siitä luovuttaisiin. Vaihtoehdoksi de Waal tarjoaa demokraattisempaa ja oikeudenmukaisempaa terveydenhuoltoa ja luontokadon pysäyttämistä.
Vaikka New Pandemics, Old Politics -kirjan alku ja loppu kertovat covid-19-pandemiasta, de Waal ymmärtää, ettei vuoden 2021 kirja kerro koko totuutta päällä olevasta tilanteesta. Hän kuitenkin huomauttaa, että maailma on reagoinut pandemiaan tutun sotametaforan mukaisesti: taistelu kelloa vastaan rokotteiden tuottamiseksi, ulkonaliikkumiskiellot, rajojen sulkemiset, sotilaita ja poliiseja partioimassa katuja, vieraiden pelkoa ja poliitikoiden puheita yhtenäisestä rintamasta ja näkymättömästä vihollisesta.
Valtaosa kirjasta keskittyy ansiokkaasti kulkutautien historiaan: koleran, espanjantaudin, hiv/aidsin ja ebolan leviämiseen. De Waal kuvaa niiden kautta, miten sotametafora syntyi ja kehittyi ja miten taudit saatiin padottua.
Kiinnostavinta antia ovat kuvaukset tehdyistä virheistä ja vaihtoehtoisista reiteistä, joita ei valittu. Hivin kohdalla vaihtoehto tuotti tulosta: ruohonjuuritason kamppailu oikeudesta terveyteen oli lopulta ratkaiseva lääkeyhtiöiden ja johtavien hallitusten vastustuksesta huolimatta. Kuulostaa liiankin tutulta koronarokotteiden heikon globaalin saatavuuden näkökulmasta.
De Waalin mukaan on tärkeää katsoa isoja ekosysteemejä. Yhtäältä tulee suojella luontoa, jossa virukset ja niitä kantavat villit eläimet elävät: ei kaadeta sademetsiä kaivosten ja karjatilojen tieltä. Toisaalta pitää varmistaa ihmisten perusterveys.
Koronapandemia on osoittanut, miten hunningolla terveysinfrastruktuuri on ollut niin rikkaissa kuin köyhissä maissa. Mitä oikeudenmukaisemmin terveydenhuoltojärjestelmä toimii, sitä paremmin olemme varautuneita uusiin viruksiin.
Sotametaforaa ei käytetä vain pandemioiden kukistamiseksi, yhtä lailla puhumme terrorismin tai huumeiden vastaisesta sodasta. Yhteistä näille metaforille on, että ne yleensä antavat univormupukuisille miehille entistä enemmän valtaa. Olisiko oikeudenmukainen juurisyihin puuttuminen aina parempi ratkaisu kuin seurausten vastainen sotilaallinen taistelu?
Kirjoittaja on Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja.
