Kun järjestäytynyt terrorismi on länsimaissa useiden tilastojen mukaan vähentynyt, terrorismin vastaisessa työssä on alettu yhä enemmän keskityttyä yksinäisiin toimijoihin. Uhka-arvioihin on varmasti vaikuttanut viimekesäinen Norjan terrori-isku. Sen jälkeen esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Barack Obama arvioi, että nämä niin kutsut yksinäiset sudet ovat suurempi uhka Yhdysvalloille kuin järjestäytynyt terrorismi.
Vaikka Norjan isku oli järkyttävä, tutkimustieto ei tue Obaman väitettä. Itse asiassa tutkittua tietoa sooloterroristeista on hyvin vähän. Australialaisen La Trobe -yliopiston tutkija Ramón Spaaij on ensimmäisten joukossa kerännyt tilastotietoja yksinäisistä toimijoista ja julkaissut niiden pohjalta teoksen Understanding Lone Wolf Terrorism. Kirja on tervetullut pelinavaus terrorismin tutkimukseen ja ottaa ensiaskeleita ilmiön määrittelemiseksi. Samalla se palauttaa maan pinnalle ne, jotka pitävät yksinäisiä susia erittäin suurena uhkana.
Spaaijin ote ilmiöön yhdistää tilastollisen ja laadullisen tarkastelun. Spaaijon hakenut tilastot amerikkalaisista terrorismitietokannoista, joissa tilastoidaan koko maailman iskuja, ja rajannut tarkastelunsa vuosiin 1968–2010. Tilastoja tuota edeltävältä ajalta ei ole.
Maantieteellisesti tutkimus on rajattu 15 maahan, joissa on ollut eniten yksinäisiä toimijoita. Mukana ovat esimerkiksi Britannia, Yhdysvallat, Saksa, Venäjä ja Ranska. Tilastoja tukemaan on valittu viisi ”tuhoisinta” yksinäistä sutta, joita tarkastellaan laadullisesti. Heistä tunnetuimpia ovat Unabomber Ted Kazcynski, Itävaltalainen Franz Fuchs ja Britanniassa vuonna 1999 tuhoa kylvänyt David Copeland.
Yksinäiseksi sudeksi Spaaij määrittelee terroristin, joka on suunnitellut ja toteuttanut tekonsa yksin ilman minkään ryhmän ohjeistusta, käskyjä tai apua. Lisäksi yksinäisellä sudella on havaittavissa oleva poliittinen motiivi teolleen.
Teoksessa esitetyt tilastot puhuvat selvää kieltä yksinäisten susien yleisyydestä ja mahdollisuuksista aiheuttaa tuhoa. Spaaij laskee, että tutkittujen 42 vuoden aikana 15 maassa oli 88 yksinäiseksi sudeksi luokiteltua terroristia, jotka toteuttivat yhteensä 198 iskua. Niissä kuoli 123 ihmistä. Vertailun vuoksi: amerikkalaisen National Counterterrorism Centerin mukaan yksin vuonna 2010 maailmassa tehtiin 11 500 terrori-iskua, joissa kuoli 13 200 ihmistä. Kovin yleistä yksinäisten toimijoiden terrorismi ei siis ole. Spaaijin mukaan yksinäisten terroristien uhrien määrä ei myöskään ole kasvussa, toisin kuin järjestäytyneen terrorismin.
Toinen poikkeavuus järjestäytyneestä terrorismista on ideologia. Yksinäiset terroristit ovat usein äärioikeistolaisia (17 prosenttia tekijöistä), kun taas terroristiorganisaatioiden joukossa äärioikeisto on tilastojen hännillä. Kategorisoiminen ideologian mukaan on tosin hankalaa, koska yksinäiset toimijat eivät toimi osana ryhmää ja muokkaavat usein oman versionsa ideologioista.
Spaaijin teoksen ongelma ovat käytetyt tietokannat, jotka luokittelevat tekoja varsin satunnaisesti ilman yhdenmukaisia kriteereitä. Yhden tietokannan mukaan Suomessa on ollut kuusi terroritapausta, joista yksi oli Jokelan koulusurma. Kauhajoen vastaava tapahtuma ei ole tilastoissa. Suomessa kumpaakaan tapausta ei ole käsitelty terrori-iskuna.
Tilanne kuitenkin kuvastaa hyvin terrorismia käsittelevää politiikkaa, joka on murroksessa. Esimerkiksi Ruotsissa on alettu tarkastella menneitä yksittäisten toimijoiden väkivaltatapauksia uudelleen ja pohtia, ovatko ne nykykäsityksen mukaan terrorismia vai eivät. Yhtenäisen konseptin puuttuminen tilastoinnista on merkittävä haaste tutkimukselle, mutta terroristi-käsitteen laajentaminen esimerkiksi kouluampujiin herättää myös huolta: laajennetaanko terrorismia vastaan kehitettyjä poikkeuskeinoja yhä syvemmälle ihmisten arkeen?
Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.
