Ajassa

Vaihtuuko maailmanpoliisi?

Teksti:
Julkaistu: 19.5.2012

Yhdysvaltain öljynhimo on nähty monesti syyksi maailmanpoliisin koviin otteisiin Lähi-idässä. Tähän voi tulla muutos. Öljy-yhtiö BP:n raportin mukaan Yhdysvalloista ja molemmista Amerikan mantereista tulee lähes energiaomavaraisia vuoteen 2030 mennessä.

Tekninen kehitys ja öljyn hinnannousu lisäävät voimakkaasti fossiilisten polttoaineiden tarjontaa. Yhdysvalloissa porataan uusia liuskekaasu ja -öljykenttiä, Kanadassa hyödynnetään laajoja öljyhiekkakenttiä ja Brasilian edustalla syvänmeren öljykenttiä. Yhdysvalloissa etanolin odotetaan lisäksi korvaavan öljyä kuljetuksissa.

Erik Christensen / Wikimedia Commons

BP ennustaa, että Yhdysvaltojen öljyntuonti on vuonna 2030 alle puolet nykyisestä, ja maasta tulee kaasun nettoviejä. Yhdysvaltojen tuomasta öljystä huomattava osa on jo nyt peräisin Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Länsi-Euroopan ja Kiinan riippuvuus Persianlahden alueen öljystä sen sijaan jatkuu.

Ilmaston kannalta on myönteistä, että Yhdysvaltojen kulutus siirtyy kivihiilestä maakaasuun, joka tuottaa vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Myös maan öljynkulutus on ollut taantuman ja korkeiden hintojen vuoksi lievässä laskussa.  Tulevaisuudenkuva on muuttunut muutamassa vuodessa edes hivenen valoisammaksi: Yhdysvaltain energiaministeriö ennusti tuoreimmassa ennusteessaan 28 prosenttia vähemmän päästöjä vuodelle 2030 kuin vielä viisi vuotta sitten.

Aasiassa fossiilisten polttoaineiden kulutus sen sijaan kasvaa ja päästöt lisääntyvät voimakkaasti, kun väestö vaurastuu.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu