Lokakuussa 2020 Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi otti kiinni neljäntoista miehen puolisotilaallisen ryhmän, joka valmisteli Michiganin osavaltion kuvernöörin kaappaamista ja teloittamista. Ryhmän perustaja, vajaa nelikymppinen Adam Fox oli matalapalkkainen, majaili asunnon puutteessa pölynimuriliikkeen kellarissa ja syytti tilanteestaan demokraattipoliitikkoja.
Kuvernööriä kohtaan Fox tunsi vihaa pandemiarajoitusten vuoksi. Kuulusteluissa hän kertoi pyrkineensä innoittamaan muita vastaavanlaisiin iskuihin, jotta yhteiskunta romahtaisi ja hänen kaltaisensa saisivat »maansa takaisin».
Sisällissota-asiantuntija Barbara Walterin mukaan Yhdysvallat on lähempänä sisällissotaa kuin juuri kukaan haluaisi uskoa.
Walter on mukana Yhdysvaltojen valtionhallinnon koolle kutsumassa tutkijaryhmässä, joka pyrkii ennustamaan väkivaltaisuuksien puhkeamista muualla maailmassa. Viime vuosina hän on nähnyt lukuisia tuttuja vaaran merkkejä myös kotimaassaan.
Keskeisiä sisällissodan uhkaa lisääviä tekijöitä ovat Walterin mukaan heikko demokratia, kansan jakaantuminen puolueisiin etnisten, uskonnollisten tai ihonväristä kumpuavien identiteettien pohjalta, aiemmin vaikutusvaltaisen ryhmän poliittisen vallan väheneminen ja se, jos osaansa tyytymätön ryhmä menettää toivonsa muutoksen aikaansaamisesta rauhanomaisin keinoin.
Sisällissodan vaara on erityisen suuri maissa, jotka ovat joko puolitiessä matkalla autokratioista demokratioiksi tai joiden demokratia on alkanut rapautua. Yhdysvaltojen demokratian on todettu olevan rapautumassa niin määrällisissä kuin laadullisissakin tutkimuksissa.
Vielä 1900-luvun alkupuolella sisällissodat olivat tyypillisesti ideologisia tai luokkataisteluita, mutta vuosisadan jälkipuoliskolta alkaen tyypillinen sisällissota on käyty etnisten tai uskonnollisten ryhmien välillä. Tällaista sisällissotaa enteilee puoluepolitiikan muuttuminen identiteettipolitiikaksi. Erityisen vaarallista on, jos ainakin yhden puolueen äänestäjiä yhdistävät useat eri identiteettitekijät. Tämä pätee Yhdysvaltojen republikaanipuolueen äänestäjiin, joista huomattava osa on maaseudulla asuvia valkoisia kristittyjä arvokonservatiiveja.
Erityisen herkästi sisällissodan aloittaa identiteettipoliittinen ryhmä, joka kokee kotimaansa tai asuttamansa alueen kuuluvan nimenomaan omalle ryhmälleen ja jonka poliittinen vaikutusvalta on vähenemässä. Republikaanipuolueen tyypillinen äänestäjä on juuri tällaisessa asemassa.
Toivon menettäminen tapahtuu Walterin esimerkeissä tyypillisesti sen kautta, että valtionhallinto tukahduttaa rauhanomaiset mielenosoitukset väkivalloin. Adam Foxin esimerkki osoittaa kuitenkin, että tällaista äärimmäistä laukaisevaa tekijää ei välttämättä tarvita, jotta väkivalta alkaa tuntua ainoalta oikealta ratkaisulta.
Useissa viimevuotisissa mielipidemittauksissa 30–40 prosenttia republikaanien äänestäjistä suhtautui myönteisesti voimankäyttöön ratkaisuna poliittisiin tai yhteiskunnallisiin ongelmiin.
Walter kuvaa kirjassaan myös sitä, miltä nykyaikainen sisällissota Yhdysvalloissa näyttäisi. Hän kannustaa unohtamaan 1800-luvun kuvaston ja kuvittelemaan puolisotilaallisten ryhmien löyhässä yhteistyössä toteuttamaa kotimaisten terrori-iskujen sarjatulta.
Walterin esimerkit eri maiden sisällissodista tulevat toistuvasti mieleen, kun lukee demokraattipoliitikko Adam Schiffin kirjaa Midnight in Washington. Omaelämäkerrallisessa kirjassaan edustajainhuoneen jäsen Schiff maalaa kokemustensa pohjalta synkän kuvan kriisissä olevasta demokratiasta.
Yhdysvaltojen politiikkaa seuraavalle Schiffin kirja ei tarjoa juuri mitään uutta. Yksi kiinnostavimmista yksittäisistä havainnoista liittyy Donald Trumpin Venäjä-suhteeseen, joka on noussut Ukrainan sodan myötä aiempaa merkittävämmäksi tekijäksi myös sisäpolitiikassa.
Moni on ihmetellyt Trumpin kritiikitöntä suhtautumista Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin ja jopa epäillyt Putinilla olevan hallussaan arkaluontoista materiaalia, jolla kiristää Trumpia. Schiffin teoria on kuitenkin toinen: Läpi vuoden 2016 vaalikampanjan Trump neuvotteli salassa nimeään kantavan pilvenpiirtäjän rakentamisesta Moskovaan. Trumpin toimintaa saattaa yksinkertaisesti ohjata edelleen haave, että hän pääsee vielä rakentamaan tornitalonsa.
Schiff onnistuu kirjassaan yhdistämään vuosien varrella uutisotsikoihin nousseet asiat kokonaisuudeksi, joka konkretisoi Walterin keskeisen huolenaiheen Yhdysvaltojen demokratian rapautumisesta. Uusia ratkaisuja hänellä ei kuitenkaan ole tilanteeseen tarjota.
Schiff kannustaa kansalaisia äänestämään sinnikkäästi, vaikka republikaanipuolue kuinka sitä vaikeuttaisi. Hän penää vaalijärjestelmään ja kongressin pelisääntöihin muutoksia, jotka tekisivät Yhdysvaltojen demokratiasta taas edustuksellisempaa. Tärkeimmät aseet tässä taistelussa ovat hänen mukaansa totuus ja toisten kunnioittaminen.
Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa ja tekee Tampereen yliopistossa väitöskirjaa Yhdysvaltojen demokratian kriisistä.
