Profiili

Jättiläisen harteilla

Joulukuussa Moskovan keskiluokka marssi kaduille vaatimaan rehellisiä vaaleja. Venäjän suuri enemmistö pysyi kotonaan. Heitä on toistasataa miljoonaa, harvaan asutun valtavan maan eri kolkissa. He uskovat vakauteen, isänmaahan ja mataliin veroihin, kertoo suurlähettiläs Matti Anttonen.

Teksti:
Kuvat:
Julkaistu: 30.3.2012

Neuvostoliitto oli vuonna 1987 keskellä perestroikaa ja glasnostia. Kommunistisen puolueen pääsihteerinä työs­kenteli edeltäjiään selvästi nuorempi ja energisempi Mihail Gorbatšov, joka oli aloittanut valtakunnan uudistamisen ja avaamisen kriittiselle keskustelulle. Po­liittinen taistelu Neuvostoliiton tulevai­suudesta oli kuumimmillaan. Gorbatšov oli nostanut politbyrooseen Sverdlovs­kista Uralin toiselta puolelta ikätoverin­sa Boris Jeltsinin, joka vaati äänekkäästi uudistusten nopeuttamista entisestään.

Kolmikymppinen Matti Anttonen saapui Suomen Moskovan-suurlähetys­töön avustajan tehtävään alkuvuodesta 1987. Anttosella oli auttava venäjän kie­len taito. Ennen komennustaan hän oli viettänyt Venäjällä kaksi yötä ja kolme päivää.

”Palasin Suomeen vallankaappaus­viikon perjantaina elokuussa 1991, kun tehtävä oli saatu tavallaan päätökseen”, Anttonen veistelee. Hän pääsi seuraa­maan läheltä imperiumin viimeisiä aikoja.

”Se oli erittäin mielenkiintoinen murroskohta nuorelle ihmiselle. Baltian maat alkoivat itsenäistyä ja hiekka lop­pui Neuvostoliiton tiimalasissa. Loppu oli vain tekniikkaa. Oli nähtävissä, että mikään ei ollut enää entisellään.”

Anttonen on tullut haastateltavak­si Moskovasta, jossa hän on palvellut jälleen neljä vuotta, tällä kertaa suurlä­hettiläänä. Kausi päättyy toukokuussa, jolloin Anttonen palaa ulkoministeriöön Helsinkiin. Hän on työskennellyt ulko­ministeriössä 25 vuoden ajan eri tehtä­vissä, ja useimmat niistä ovat liittyneet Venäjään.

Tunnelmat Moskovassa ovat nyt vähemmän dramaattiset kuin 1990-lu­vun alussa, mutta itänaapuri näyttää olevan jälleen yhden murroksen edessä. Joulukuussa kymmenettuhannet mielen­osoittajat vaativat Moskovassa rehellisiä vaaleja. Venäjällä ei ole järjestetty yhtä suuria poliittisia kokoontumisia sen jälkeen kun väki protestoi Moskovassa kesällä 1993 presidentti Jeltsinin kauden ankeita oloja.

”Venäjä on mennyt kahdenkymme­nen viime vuoden aikana myönteiseen suuntaan. Venäjä on iso laiva, joka ei käänny kovin nopeasti. Jos asiaa katsoo marxilaisittain, maan tuotantovoimat ovat kehittyneet. Nyt on kysymys siitä, miten valtio pysyy mukana kehityksessä.”

”Uskoisin, että asia ratkeaa ajan myötä niin, että valtio muuttuu moder­nimmaksi. Venäjä on globaalissa vertai­lussa korkeasti koulutettu maa. Kaikki osaavat käytännössä lukea ja kirjoittaa käytyään 11-vuotisen peruskoulutuksen, jonka jälkeen monet jatkavat opintoja opistotasolla tai korkeakouluissa. Sillä koulutustasolla ihmisten pitäisi pystyä elämään paljon nykyistä paremmin.”

Historian taakka

Pohjoismaisesta näkökulmasta Venäjästä on tullut räikeästi rikkaisiin ja köyhiin jakautunut maa, jota vaivaa suunnaton korruptio. Maailman talousfoorumin arvion mukaan maan infrastruktuuri on vajonnut heikommaksi kuin Kenian tai Etiopian. Ovatko nämä arviot Venäjästä liian pessimistisiä?

Anttosen mielestä Venäjän tilanne kannattaa asettaa historiallisiin ja maan­tieteellisiin kehyksiinsä. ”Venäjä on kaksi kertaa Yhdysvaltojen kokoinen maa, jolla on käytettävissään 15 prosenttia Yhdys­valtojen taloudellisista voimavaroista.”

”Neuvostoliitto käytti varusteluun kylmän sodan aikana suunnattomia re­sursseja. Samaan aikaan kun Suomi ra­kensi päätieverkoston, keskussairaalat ja yliopistot, Venäjä rakensi kymmeniä­tuhansia panssarivaunuja, joita paloitel­laan nyt romumetalliksi.”

Kylmän sodan jälkeen Venäjää koet­telivat 1990-luvun mullistukset. Maa oli taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eikä kyennyt investoimaan teihin, rautatei­hin tai lentokenttiin. Anttonen uskoo, että niihin kiinnitetään tulevaisuudessa enemmän huomiota.

Venäjästä puhuttaessa väläytetään usein sellaisia sanoja kuin ”kaaos” tai ”heikkous”. Anttosen mielestä näitä sa­noja ei kannattaisi käyttää.

”Suomen kannalta Venäjä ei ole kos­kaan heikko tai vahva, vaan aina iso naa­puri meille. Venäjä on pohjoismaisesta näkökulmasta aina erilainen ja näyttää yhteiskuntana vähemmän järjestyneeltä.”

Anttonen katsoo Venäjän kehitykses­sä mielellään pitkää linjaa. Sen valossa hänestä on tullut pikemminkin optimis­tinen Venäjän suhteen.

”Noin suuren laivan suunnanmuutos ei voi tapahtua millään muulla tavalla kuin että hyllyltä tippuu vähän posliinia ja ihmiset hakevat suuntaansa. Nyt se uusi suunta on löytynyt. Venäjä näyttää joka päivä enemmän Venäjän näköiseltä.”

”Jos ajattelen edeltäjiäni 1920-, 1930- tai 1940-luvulla, herranen aika, että miehet ovat tehneet työtä paljon haastavammissa olosuhteissa kuin mei­käläinen.”

Anttonen on asunut vuodesta 2008 vai­monsa kanssa Moskovan ydinkeskus­tassa. Hän on nauttinut ison kaupungin tunnelmasta. Arkkitehtuurin harrastajal­le ympärillä avautuu erilaisia rakennus­tyylejä vuosisatojen ajalta.

Suur-Moskovan alueella asuu yli 15 miljoonaa ihmistä. Markkinatalous on Venäjällä niin nuorta, että kaupunki ei ole ehtinyt jakautua yhtä selkeästi kuin läntiset suurkaupungit. Osa Moskovan taiasta liittyy tähän: Forbesin laskelmien mukaan Moskovassa asuu 79 miljardöö­riä, enemmän kuin New Yorkissa. Rik­kaat elävät keskustassa sulassa sovussa köyhien mummojen kanssa.

Joulukuun duumanvaalien jälkeen keskustan kadut täyttyivät hyvin kou­lutetuista keskiluokan edustajista, jotka arvostelivat Vladimir Putinin hallintoa vaalivilpistä. Heidän mielestään hallinto oli ylittänyt sopivuuden rajan. Vaalivil­pin ohella mielenosoittajia vihastutti se ilmoitusluontoinen tapa, jolla pääminis­teri Putin kertoi siirtymisestään takaisin presidentinvirkaan.

”Lisäksi Venäjällä on ollut kaikenlai­sia ongelmia: lentokoneita on pudonnut ja laivoja uponnut, vuonna 2010 raivosi­vat metsäpalot. Venäjä on siinä mielessä normaali yhteiskunta, että kansalaiset vaativat johtajiaan viemään asioita hy­vään suuntaan”, Anttonen sanoo.

Välttämättömiä uudistuksia

Hallinto on nyt luvanneet kansalle poliit­tisia uudistuksia: Venäjän tasavaltoja ja alueita johtavien kuvernöörien valinnas­sa palataan takaisin vaaleihin ja uusien puolueiden perustamista helpotetaan. Puolueiden äänikynnys duumaan laskee takaisin viiteen prosenttiin, jossa se oli 1990-luvulla.

”Hallinnossa on odotettavissa henki­lömuutoksia presidentinvaalien jälkeen. Tulee uusi pääministeri ja uusi hallitus. Vuoden 2013 aikana nähdään, miten uu­den hallitusohjelman toteutus on käyn­nistynyt.”

Venäjän talous on sujutellut monta vuotta eteenpäin öljyn korkean hin­nan varassa. Jatkossa öljyn ja kaasun tuotannosta ja viennistä kerätyt verot eivät riitä kattamaan valtion kasvavia menoja, vaan hallituksen on koskettava 13 prosentin tasaveroon, joka on hyvin toimeentuleville varsin alhainen.

”Kansalaisten maksamien verojen määrä kasvaa väistämättä, eikä verotus ole Venäjällä sen suositumpaa kuin mis­sään muualla”, Anttonen toteaa. Tulove­rojen ohella hallitus joutuu harkitsemaan lisäkorotuksia esimerkiksi sähkön ja lämmityksen hintaan sekä polttoaineve­roihin, joilla on tarkoitus rahoittaa tei­den rakentamista. Myös eläkejärjestelmä on uudistettava ennen pitkää.

Oppositio on toistaiseksi ollut melko järjestäytymätön. Puolueilla on huono kaiku maassa, jota kommunistipuolue komensi 75 vuoden ajan. Odotettavissa on, että poliittinen kilpailu silti lisääntyy, jos maahan perustaan uusia puolueita ja alueellisten vaalien määrä lisääntyy.

”Venäjällä on vaalipäivä kaksi ker­taa vuodessa, keväällä ja syksyllä, jolloin valitaan alueparlamenttien ja kunnanval­tuustojen jäsenet. Jos tähän lisätään ku­vernöörinvaalit, vaalikamppailusta tulee jatkuvaa vähän niin kuin Saksassa, jossa kunnallis- tai osavaltiovaalit ovat aina nurkan takana.”

Anttonen arvioi, että näistä vaaleista tulee ilmapuntari, jolla Venäjän suuntaa voidaan seurata duuman- ja presiden­tinvaalien välissä. Maan johtajat voivat peilata aluevaalien avulla kansalaisten asenteiden muutoksia.

Liberaalit vähemmistössä

Äänestäjät ovat olleet Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kallellaan vasem­malle, ja liberaalit oikeistopuolueet ovat jääneet pieniksi. Duumassa opposition muodostavat isänmaallisuutta korosta­va kommunistipuolue, jonka jäsenistä osa on nykyään lähellä ortodoksista kirkkoa, Vladimir Žirinovskin johta­ma kansallismielinen ja populistinen liberaalidemokraattinen puolue sekä so­siaalidemokraattiseksi puolueeksi itsensä määrittelevä Oikeudenmukainen Venäjä.

Noin suuren laivansuunnanmuutos ei voi tapahtua millään muulla tavalla kuin että hyllyltätippuu vähän posliiniaja ihmiset hakevat suuntaansa.

Tämän kokoonpanon perusteella on vaikea ennustaa, mihin Venäjän poliit­tinen tuuli kääntyy. Anttosen mielestä olennaisin kysymys on, mihin suuntaan valtapuolue Yhtenäinen Venäjä liikkuu politiikassaan: ”Joutuuko se valitsemaan selkeämmän poliittisen ideologian puo­luekentässä vai pysyykö se pääministerin ja presidentin tukipuolueena?”

”Kannattaa muistaa, että Venäjällä on vahva paternalismin ja konservatis­min perinne, joka luo pysyvyyttä. Ihmiset eivät halua suurta muutosta, vaan ovat saaneet siitä ihan tarpeekseen.”

Muutoksen sijaan venäläiset halua­vat vakautta, hyvinvointia ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta, Anttonen arvioi. ”Että korruptiota ei olisi, asumiskus­tannukset pysyisivät kohtuullisina eikä veroja nostettaisi.”

”Pohjois-Afrikan tapahtumat al­koivat viime vuonna tyytymättömän nuorison protestina ja päätyivät islami­laisten puolueiden voittoon vaaleissa”, hän muistuttaa. ”Venäjän politiikassa on hyvin erilaisia trendejä, mutta en usko, että Venäjän kansan suuri enemmistö valitsisi liberaalia länsimielistä oikeisto­suuntausta.”

Länsimieliset liberaalit jäivät pienek­si vähemmistöksi Venäjän ensimmäisissä perustuslakia säätävän kansalliskoko­uksen vaaleissa vuonna 1917, Anttonen lisää. Niin kävi myös viime joulukuun duumanvaaleissa.

”Moskovan ja maakuntien välillä on valtavat erot. Taantuvan teollisuuskau­pungin työläisellä on yksi ääni siinä mis­sä Moskovan mainostoimistossa työs­kentelevällä nuorella aikuisella. Toinen lentää Venäjältä useamman kerran vuo­dessa etelään, Lontooseen tai Pariisiin, joku toinen ei pääse pikkukaupungistaan tai kylästään koskaan edes kuvernemen­tin pääkaupunkiin.”

Suomesta katsottuna näyttää siltä, ettävenäläiset matkustavat paljon muu­alla Euroopassa. Suomen edustustot Venäjällä antoivat viime vuonna viisu­min 1,2 miljoonalle venäläiselle.

Anttonen on tyytyväinen suurlähe­tystönsä saavutukseen: näillä viisumeil­la Venäjältä matkustettiin Suomeen yli kolme miljoonaa kertaa. Hän uskoo matkustuksen lähentävän Suomea ja Venäjää.

Tilanne näyttää erilaiselta Venäjän toisessa päässä Vladivostokissa, jossa Anttonen vieraili hiljattain. Jos sieltä haluaa matkustaa Eurooppaan, on len­nettävä ensin 9,5 tuntia Moskovaan. En­nen matkaa täytyy pistäytyä EU:n lähim­mässä viisumipisteessä Novosibirskissä, jonne lentää neljässä viidessä tunnissa. Vladivostokista ajaa sen sijaan bussilla parissa tunnissa Kiinaan, eikä Koreaan ole paljoa pidempi matka.

Venäjä otti viime vuonna ison as­keleen osaksi maailmantaloutta, kun Maailman kauppajärjestö WTO hyväk­syi maan jäsenekseen. Ratkaisu alentaa Venäjän ja EU:n välisiä tulleja ja paran­taa ulkomaisten sijoittajien luottamusta Venäjää kohtaan.

Anttonen arvioi, että Suomen teol­lisuuden kannalta konkreettisin lyhyen aikavälin hyöty on puuntuonnin elpymi­nen Venäjältä, kun puutullit laskevat sel­västi. Suomi vie Venäjälle elintarvikkeita, maatalous- ja metsäkoneita, elektroniik­kaa ja paperia.

Venäjällä voi aueta uusia mahdolli­suuksia myös suomalaiselle palveluvien­nille. Kotimaiset kauppaketjut SOK, Kes­ko ja Stockmann hakevat Venäjän suu­rilta kuluttajamarkkinoilta lisää kasvua.

Euroopalla ja Venäjällä on paljon voitettavaa yhdessä, jos ne onnistuvat sovittamaan erimielisyytensä. ”Molem­pien yhteinen etu on, että ne eivät jää jälkeen muusta maailmasta. Molempien kannalta on tärkeää, että Eurooppa on kilpailukykyinen ja voi hyvin”, Anttonen sanoo.

Kilpailukykyistä valmistavaa teolli­suutta Venäjällä on toistaiseksi vähän, mutta tilanne saattaa muuttua nopeasti. Anttonen kertoo, että hänen vanhempi­ensa hyllyssä on vitsikirja tšekkiläisestä Skodasta ja venäläisestä Ladasta. ”Kaik­ki tietävät, että Skoda ei ole enää mikään vitsi. Menee vähän aikaa, niin Ladakaan ei ole enää vitsi.”

Renault omistaa Ladasta jo nyt nel­jänneksen ja pyrkii hankkimaan yrityk­sen enemmistön. Yhtiön suunnitelmissa on rakentaa Renault’n, Nissanin ja La­dan varaan globaali konserni, jolla on tukijalat Euroopassa, Aasiassa ja Venä­jällä, keskellä Euraasiaa.

Venäjä on iso automarkkina, jossa myytiin viime vuonna 2,6 miljoonaa uutta autoa.

”Aika moni iso autonvalmistaja si­joittuu sinne. Samalla tavalla Venäjällä on muita isoja kansainvälisiä yrityksiä tekemässä tavaroita venäläisille. Jossain vaiheessa niitä tavaroita aletaan viedä Venäjän rajojen ulkopuolelle.”

”Eurooppa on Venäjälle varsin luon­teva teollinen kumppani”, Anttonen jat­kaa. ”Kiina ostaa ilman muuta kaiken sen öljyn, puun ja metallin, jonka Venäjä on halukas myymään, mutta Kiina ei tar­vitse Venäjää valmistavaan teollisuuteen, koska sen oma kilpailukyky on ylivoi­mainen.”

Euroopan kannalta tilanne on toisen­lainen: Venäjällä keskipalkat ovat edel­leen selvästi matalampia kuin Euroopan unionissa. Tuotteiden valmistusta voisi aikanaan siirtyä Venäjälle, varsinkin jos Eurooppa ja Venäjä saavat solmittua va­paakauppasopimuksen.

”Venäjä voisi olla osa eurooppalaista talousaluetta siinä missä Turkki. Euroo­pan ja Turkin välisellä vapaakauppaso­pimuksella on ollut tärkeä osa Turkin talouskasvussa.”

Viime vuonna Venäjän talous kasvoi reilut neljä prosenttia. Länsi-Euroopan taloustiikeri Ruotsi pääsi samanlaisiin lukemiin.

”Meidän suomalaisten on hyvä olla Ruotsin ja Venäjän välissä, ne ovat Eu­roopan kaksi nopeimmin kasvavaa talo­utta”, suurlähettiläs sanoo.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu