Ajassa

Korona vei resursseja tuberkuloosin hoidosta

Teksti:
Kuvat:
Julkaistu: 7.9.2022
Patologi tutki tuberkuloosinäytteitä Mumbaissa maaliskuussa. Viime vuonna Intiassa kuoli arviolta 504 000 ihmistä tuberkuloosiin.

 

Tuberkuloosiin sairastuu joka vuosi 10 miljoonaa ihmistä, joista puolitoista miljoonaa kuolee. Tauti voitaisiin uusien laskelmien mukaan kukistaa vuoteen 2030 mennessä, jos tuberkuloosin vastaisiin toimiin sijoitettaisiin noin 244 miljardia euroa.

Tärkeimmät toimet olisivat varhainen diagnostiikka ja hoito sekä uuden rokotteen kehittäminen ja jakelu. Lisäksi koronaepidemian, Ukrainan sodan ja muiden kriisien tuomat takapakit olisi selätettävä.

Tämä käy ilmi YK-järjestö UNOPS:n suojissa toimivan Stop TB Partnership -konsortion laskelmista. Liittouma kokoaa eri maiden järjestöjä, yrityksiä ja hankkeita.

Vuonna 2020 tuberkuloositutkimusta rahoitettiin noin 890 miljoonalla eurolla, kun tarve olisi noin nelinkertainen. Konsortion mukaan jokaista sijoitettua dollaria kohden saadaan neljä takaisin. Niin paljon kansantaloudet hyötyisivät siitä, että kansalaiset eivät kuolisi tuberkuloosiin.

Ongelma rahoituksen saamiselle on, että ihmishenkiä menetetään ennen kaikkea köyhissä ja keskituloisissa maissa. Valtaosa kuolemista tapahtuu Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa.

Koronaviruksen aiheuttamaan pandemiaan investointeja tehtiin eri tavalla, sillä uhka oli yhteinen. Korona kuitenkin opetti, että resurssien mobilisointi on mahdollista, jos poliittista tahtoa on, Stop TB Partnership sanoo. Pandemia söi tuberkuloosin ehkäisemiseen tarkoitettuja resursseja, ja paljon ihmisiä jäi ilman diagnoosia. Konsortio laskee, että korona toi 12 vuoden takapakin tuberkuloosin vastaisessa taistelussa.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu