Luonnonsuojelu esitetään usein kaikkia hyödyttävänä, jopa epäpoliittisena toimintana, joka parhaimmillaan tuo yhteen erimielisiä kansanryhmiä. Kirjassaan The Invention of Green Colonialism Guillaume Blanc kuvaa, miten länsimaiset pyrkimykset suojella luontoa etenkin Afrikassa ovat monesti kääntyneet paikallista väestöä vastaan.
Tämä näkyy yhä esimerkiksi Etiopiassa, johon Blanc teoksessaan keskittyy. Vuonna 2016 Simienin kansallispuiston asukkaita pakkosiirrettiin kotikylästään pikkukaupunkiin puiston ulkopuolelle, sillä heidän harjoittamansa pienviljely uhkasi Unescon mukaan ympäristöä ja siten puiston asemaa maailmanperintökohteena.
Paikallisten ääni on jäänyt kuulematta luonnonsuojelualueiden perustamisen yhteydessä. Ihmisten mahdollisuuksia harjoittaa elinkeinoaan on rajattu ja heitä on jopa väkivalloin häädetty asuinsijoiltaan suojelualueiden tieltä.
Haitalliset rakenteet juontuvat kolonialismin ajoista. Siirtomaaisännät pitivät itseään edistyksen airuina ja käyttivät luonnonvaroja mielestään oikeutettuihin tarkoituksiin, siis länsimaisen teollisuuden raaka-aineeksi.
Afrikkalainen luonto haluttiin nähdä koskemattomana ja alkuperäisenä »eedeninä», jota paikallisväestön metsästys ja paimentolaisuus uhkasivat. Ristiriitaa ei nähty siinä, että siirtomaaisännät itse metsästivät ja tuhosivat luontoa muun muassa tuomalla mukanaan haitallisia vieraslajeja. Esimerkiksi 1800-luvun loppupuolella länsimaisten tuomat härät toivat mukanaan karjaruton, joka levisi laajoille alueille Afrikassa ja osaltaan edesauttoi nälänhädän kehittymistä.
Pohjimmiltaan kyse oli vallasta: eurooppalaiset halusivat kontrolloida luonnonvaroja mutta niiden avulla myös paikallisväestöä.
Blancin mukaan kolonialistiset käytännöt ovat jatkuneet vain hiukan muuntuneina siirtomaavallan päätyttyä. Kansainväliset toimijat kuten Unesco ja WWF korostavat Afrikan maiden merkitystä globaalin ympäristökriisin hillinnässä mutta usein ohittavat paikallisen luonnonsuojeluosaamisen. Vaikka viime vuosina yhteistyöhön on kehitetty osallistavampia muotoja, on vuosisatoja vanhoja rakenteita vaikea purkaa.
Edelleen paikallisväestö joutuu luonnonsuojelun vuoksi usein luopumaan kodistaan ja elinkeinostaan, yleensä vaatimatonta taloudellista korvausta vastaan. Käytäntö on kyseenalainen myös siksi, ettei vastaavaa elinkeinotoiminnan totaalikieltoa tai pakkolunastuksia aina ole sovellettu eurooppalaisiin kohteisiin. Luontoa suojellaan Afrikassa, jotta kotipuolessa ei tarvitsisi.
Ratkaisuksi Blanc tarjoaa ensisijaisesti tiedettä: parempaa tietoa sekä luonnon tilasta että paikallisten elinkeinojen todellisista ympäristövaikutuksista. Ratkaisujen voi ajatella edellyttävän länsimaissa myös epämieluisaa itsetutkiskelua eli vanhojen asenteellisten ajattelutapojen tunnistamista ja niistä irtautumista. Siihen Blancin teos toimii tarpeellisena johdantona.
Kirjoittaja on vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.
