Kolonialismin moraalifilosofian puolustuspuheenvuoro – tällaisena näyttäytyy Oxfordin yliopiston teologian emeritusprofessorin Nigel Biggarin kirja Colonialism – A Moral Reckoning viime aikojen historiapoliittisen väittelyn valossa.
Englanninkielistä maailmaa ovat viime vuosina ravisuttaneet protestien ja mielenilmaisujen aallot, joissa brittiläisen imperiumin historia on taantunut perusteettomien tuomioiden, tutkimattomien väitteiden ja kestämättömien narratiivien sekamelskaksi.
Väittelyn keskiössä on ollut Rhodes Must Fall -liikkeen ympärille muodostunut opiskelijoiden ja tutkijoiden protesti institutionaalista rasismia vastaan. Se sai alkunsa vuonna 2015 vaatimuksesta poistaa imperiuminrakentajan ja rautatieimperialistin Cecil Rhodesin (1858–1902) patsas Kapkaupungin yliopiston UCT:n kampukselta.
Etelä-Afrikasta Britanniaan levinneen protestiliikkeen puheenvuoroissa Rhodesista on muodostunut eteläisen Afrikan vastine Hitlerille – rasistin perikuva, jonka mukaan nimettiin valkoista ylivaltaa viimeiseen saakka puolustanut Rhodesia.
Biggar selventää kirjassaan, kuinka hänen kolonialismin moraalisfilosofiaan keskittynyt tutkimusprojektinsa – ja siinä samalla hän itsekin – joutui Rhodes Must Fall -liikkeen ryöpytyksen ja raivon uhriksi. Biggar oli erehtynyt väheksymään kiistaa Rhodesin patsaan soveliaisuudesta Oxfordin yliopiston Oriel Collegen julkisivuun. Tästä seuranneen negatiivisen julkisuuden seurauksena Biggarin tutkimusprojektin tuloksien julkaisu viivästyi ja kirjan alkuperäinen kustantaja hylkäsi hänen käsikirjoituksensa vedoten todennäköiseen mainehaittaan.
Biggar väittää, että hän ajautui patsaskiistan keskelle vahingossa ja väärinymmärryksen takia. Väitteen valossa Biggarin britti-imperiumin arvojen puolustuspuheenvuoro voitaisiin tulkita hajamielisen professorin lipsahdukseksi. Biggarin kirjasta muistuu mieleen Newcastlen yliopiston modernin historian emeritusprofessori Bernard Porterin kirja The Absend-Minded Imperialists (2006). Sen mukaan hajamieliset britti-imperialistit rakensivat lähes huomaamattaan imperiumin, jossa »aurinko ei koskaan laskenut» ja joka laajimmillaan kattoi yli neljänneksen maapallon pinta-alasta.
Historiapolitiikan sivullisia uhreja ovat olleet historiatiede ja -tutkimus. Olisi toivottavaa, että kolonialismin historian tutkimusta jaksettaisiin jatkossakin tehdä huolellisella alkuperäislähteisiin pohjautuvalla kiihkottomalla analyyttisyydellä.
Kolonialismin historiaan liittyvien tabujen, traumojen ja myyttien avaaminen, purkaminen ja oikominen on Biggarin kirjan parasta antia, johon myös historiantutkijoiden soisi tarttuvan. Tutkittavaa riittäisi 1950-luvulle saakka suoranaisen palvonnan kohteena olleiden imperiuminrakentajien, kuten Cecil Rhodesin elämässä, ajattelussa ja jälkimaineessa.
Kirjoittaja on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksella.
