Tutkimus voi saattaa uuteen valoon selviöinä pitämiämme asioita. Näin käy Laura Shepherdin rauhanrakentamistyötä käsittelevän tutkimuksen kohdalla. Shepherd työskentelee kansainvälisten suhteiden apulaisprofessorina Sydneyn UNSW-yliopistossa Australiassa. Kirja perustuu tutkijan monivuotiseen tutkimukseen naisten asemasta YK:n rauhanrakentamisessa.
Shepherd havaitsee, etteivät lukuisat keskeiset, rauhanrakentamiseen liittyvät YK-asiakirjat ota huomioon sukupuoleen liittyviä kysymyksiä tai naisten asemaa. Hän on käynyt kirjaansa varten läpi suuren määrän YK:n asiakirjoja ja tarkastellut rauhanrakentamiskomission työtä Burundissa, Keski-Afrikan tasavallassa, Guineassa, Guinea-Bissaussa, Liberiassa ja Sierra Leonessa sekä haastatellut maailmanjärjestön työntekijöitä.
Kirjassa esitellyistä tutkimustuloksista voidaan päätellä, että YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma »Naiset, rauha ja turvallisuus» (1325) vuodelta 2000 ei ole edistänyt naisten asemaa niin kuin monet toivoivat. Tutkimuksessa tarkastellut, sukupuoleen ja rauhanrakentamiseen keskittyvät asiakirjat sysäävät naiset paikallisiksi toimijoiksi ja kansalaisjärjestöihin, kauas merkittävästä poliittisesta tai muusta vaikutusvallasta. Kansalaisjärjestöt edustavat YK:n asiakirjoissa paikallista ääntä. YK:n yritykset voimaannuttaa naisia keskittyvät lähinnä näiden henkilökohtaiseen talouteen ja saattavat jopa marginalisoida heitä saamasta vaikutusvaltaa rauhanprosessin kannalta merkittävämmissä poliittisissa kysymyksissä.
Nämä johtopäätökset ovat häkellyttäviä, koska mainittu päätöslauselma on esimerkiksi Suomessa tulkittu YK:n tahdoksi vahvistaa naisten asemaa rauhanprosesseissa. Hyvät pyrkimykset naisten aseman parantamiseksi rauhanprosesseissa eivät etene loppuun asti.
Shepherdin kirja herättää monia miksi-kysymyksiä. Rauhanneuvotteluja viedään eteenpäin aikapaineen alla. On ymmärrettävää, että naisten asemaa paikallisina toimijoina on korostettu siksi, ettei ole haluttu ajautua ristiriitaan niiden maiden kanssa, joissa naisten oikeuksien puolustaminen on ollut hankalaa. Tämä ilmiö ei kuitenkaan kokonaisuudessaan selitä, miksi poliittista valtaa ja sukupuolta ei ole YK:n rauhanrakentamisessa haluttu tai uskallettu käsitellä juuri lainkaan.
Tiukoista johtopäätöksistään huolimatta Shepherdilla on myötätuntoa rauhanrakentamisen parissa työskentelevien YK-asiantuntijoiden vilpitöntä hyvää tahtoa kohtaan. Valitettavasti kirjoittaja ei tarjoa ehdotusta nykyisen »maskuliinistuneen» kansainvälisen järjestelmän muuttamiseksi. Shepherdin tutkimus voi kuitenkin selkeydessään edistää pohdintaa siitä, miten naisia saataisiin merkittäviin tehtäviin rauhanneuvotteluissa ja demokraattisten instituutioiden rakentamisessa.
Kirjoittaja on entinen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen ja sotatieteiden tohtori, joka tekee parhaillaan tutkimusta rauhanturvaajien kotiutumisesta.
