Itä-Afrikan Djiboutissa, missä hiekka–aavikko kohtaa Adeninlahden, kilpailevat suurvallat ovat pystyttäneet leirinsä lähes huutoetäisyydelle toisistaan.
Yhdysvallat on käynyt terrorismin vastaista sotaansa vuodesta 2001 lähtien Djiboutissa sijaitsevasta tukikohdastaan käsin. Tuhannet miehittämättömät lennokit ovat vuosien varrella nousseet pommituslennoilleen Camp Lemonnierin kiitoradalta. Tänä vuonna Kiina alkoi rakentaa pysyvää laivastotukikohtaa vain muutaman kilometrin päähän. Tämä on uutta Kiinan laivastolle, jonka päätoimialue on Etelä-Kiinan meri ja Taiwanin salmi.
Huoltotukikohta Afrikan sarvessa palvelee ainakin alkuun Somalian merirosvoja vastaan käytävää laivasto-operaatiota, johon Kiina on osallistunut vuodesta 2008 lähtien. Mittavaan kansainväliseen operaatioon osallistuu aluksia Nato- ja EU-maiden laivastoista, Venäjältä ja Intiasta.
Kiinalle tukikohta on myös strateginen jalansija Afrikan ja Lähi-idän kainalossa.
Yhdysvallat on Djiboutissa samasta syystä. Myös Ranska ja Japani ovat käyttäneet maan lentokenttiä sotilasoperaatioissaan. Suhteellisen vakaana valtiona pidetty Djibouti nettoaa tukikohdista vuokrina satoja miljoonia dollareita vuodessa.
Tukikohta on näkyvä merkki perustavanlaatuisesta muutoksesta Kiinan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Maa ei enää tyydy vahtimaan etupiiriään Itä-Aasiassa, vaan sen huomio kiinnittyy yhä enemmän Keski–Aasiaan, Lähi-itään ja Afrikkaan. Kiina kehittää maailmanlaajuista sotilaallista toimintakykyä ja ottaa yhä aktiivisemmin osaa globaaliin turvallisuuspolitiikkaan YK:ssa.
»Suurin muutos on nähty Xi Jinpingin noustua presidentiksi vuonna 2013. Taustalla vaikuttavia syitä on muutamia, mutta käytännössä kyse on Kiinan lisääntyvästä taloudellisesta vallasta», sanoo saksalaisen Mercator-instituutin Kiinan-tutkimuslaitoksen eli Mericsin tutkija Helena Legarda.
»Kun Kiinan vaikutusvalta ja kansalaiset levittäytyvät maailmalle, Kiina on tullut tietoisemmaksi uusista turvallisuusuhkista. Esimerkiksi kansainvälinen terrorismi näyttää esiintyvän puheissa paljon», Legarda sanoo. Hän on yksi kirjoittaja Mericsin syksyllä julkaisemassa raportissa, joka käsittelee Kiinan nousua globaaliksi turvallisuusvaikuttajaksi.
Kansan vapautusarmeijan virallinen tehtäväkuvaus on Xin kaudella laajentunut merkittävästi, Mericsin raportista käy ilmi. Maanpuolustuksen ohessa armeijan tehtäväksi on jo pitkään luettu osallistuminen kansainvälisiin avustus- ja rauhanturvatehtäviin. Vuoden 2015 puolustuspoliittinen selonteko velvoittaa armeijan lisäksi suojelemaan Kiinan kansallisia etuja ulkomailla sekä tehostamaan terrorismin ja separatismin vastaista toimintaa.
Varautuessaan uusiin tehtäviin Kiina joutuu paitsi uudistamaan armeijaansa, myös linjaamaan uudelleen pitkäaikaisia ulkopoliittisia periaatteitaan.
Kiinan turvallisuuspolitiikkaa ovat määrittäneet sellaiset käsitteet kuin »rauhanomainen yhteiselo» ja »puuttumattomuus», jolla tarkoitetaan sitä, että Kiina ei puutu toisen maan sisäisiin asioihin. Ne ovat peräisin kylmän sodan ajalta, jolloin heikko Kiina huolehti enemmän selviytymisestään kuin kansainvälisestä vaikutusvallasta.
Tältä ajalta on peräisin myös Kiinan puolustusvoimien eli Kansan vapautusarmeijan vanha rakenne. Suureen miesvahvuuteen perustuva massa-armeija oli tarkoitettu maasodan ja etenkin Neuvostoliiton invaasion varalle.
Nyt Kiinan jättimäiseksi kasvanut talous on riippuvainen kansainvälisestä kaupasta ja esimerkiksi Lähi-idän öljystä ja Afrikan raaka-aineista. Xi Jinpingin ulkopolitiikan suurhanke on One Belt, One Road eli uusi silkkitie, miljardien dollarien arvoinen sijoitus- ja yhteistyöohjelma Kaakkois-Aasiasta Afrikkaan ja Länsi–Eurooppaan ulottuvalla alueella (ks. UP 3/2017). Silkkitien varrelle mahtuu koko joukko levottomia valtioita ja vaarallisia merialueita, kuten Malakansalmi ja Adeninlahti.
Yksi Xin suuria ponnistuksia on uudistaa asevoimia vastaamaan uutta tilannekuvaa Kiinan kansainvälisestä asemasta ja siihen liittyvistä turvallisuushaasteista. Maailman suurimmasta armeijasta pitäisi lähivuosina muovata kevyemmät, ketterämmät ja nykyaikaisemmat asevoimat. Joukko-osastoja on lakkautettu ja sotilaiden määrää vähennetty ainakin 300 000:lla. Resursseja on siirretty ylisuurista maavoimista laivastoon, ohjusjoukkoihin sekä komento- ja logistiikkarakenteisiin.
»Kiina valmistautuu paikalliseen sotaan, jota käydään myös informaatiotilassa. Jos konflikteja syttyy, he odottavat niiden olevan pääasiassa pieniä ja pienten sotilasjoukkojen välisiä, esimerkiksi merellä tai Taiwanin suunnalla. Myös Taiwanin suhteen Kiinalla on yhä suunnitelmia kaiken varalle», arvioi yhdysvaltalaisen Rand Corporation -tutkimuslaitoksen Kiinan sotilasasioiden asiantuntija Timothy R. Heath.
Osa uudistuksista ja kalustohankinnoista tukee suoraan Kiinan kykyä toimia maailmanlaajuisesti, Heath toteaa. Samalla kun maajoukkoja on vähennetty, Kansan vapautusarmeija on ilmoittanut lisäävänsä merijalkaväen vahvuutta noin 20 000:sta yli 100 000 sotilaaseen ja kehittävänsä erikoisjoukkojen koulutusta.
Laivaston uusi 075-tyypin maihinnousualus voi kuljettaa helikoptereita ja maihinnousujoukkoja. Lisäksi Kiina rakentaa seuraajaa kunnostamalleen neuvostoaikaiselle lentotukialukselle Liaoningille. Kesällä 2016 Kiina otti käyttöön ensimmäiset suuret Y-20-rahtilentokoneet, joilla voidaan kuljettaa nopeasti joukkoja eri puolille maailmaa.
Djibouti ei ole jäämässä ainoaksi Kiinan tukikohdaksi ulkomailla. Kiinan nollakorkoisella lainalla rahoittama Gwadarin satama Pakistanissa palvelee kaupallista rahtiliikennettä, mutta siellä on myös laivaston tukitoimintoja. Samaa mallia Kiina voi soveltaa muissakin satamissa.
Kiinan oma versio GPS:stä, satelliittipaikannusjärjestelmä Beidou, kattaa jo lähes koko nykyisen silkkitien alueen, ja vuoteen 2020 mennessä sen on määrä toimia kaikkialla maailmassa. Kiinan asevoimat on kehittänyt myös miehittämättömiä lennokkeja sekä satelliittiviestintää, -tiedustelua ja -paikannusta.
»Kiinalla on kehittynyttä satelliitti- ja tiedusteluteknologiaa, jota se on jo pitkään käyttänyt muun muassa Afrikan sarvessa», Heath huomauttaa.
Kiinan läsnäolo Djiboutissa on hyvä esimerkki maan tavasta hyödyntää kansainvälistä sotilaallista yhteistyötä. YK:n valtuuttamassa merirosvouksen vastaisessa operaatiossa ovat mukana kaikki tuvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat, ja esimerkiksi EU osallistuu siihen Atalanta-operaatiollaan. Samalla Kiinan laivasto voi turvata sille tärkeitä merireittejä, testata uusinta teknologiaa ja uusimpia sota-aluksia sekä harjoitella toimintaa kansainvälisessä ympäristössä.
Osin tästä syystä Kiinasta on muodostunut yksi YK:n rauhanturvaamisen ja humanitaaristen operaatioiden innokkaimmista tukijoista. YK:n rauhanturvaoperaatioissa toimi vuonna 2017 jo yli 2 500 kiinalaista sotilasta, ja Xi Jinping on luvannut rakentaa 8 000 sotilaan valmiusjoukon YK:n rauhanturvatehtäviä varten.
Kansan vapautusarmeija on osallistunut humanitaarisiin tehtäviin muun muassa lähettämällä sairaalalaivan Filippiineille vuoden 2013 hirmumyrskyn jälkeen, avustamalla Ebola-epidemian torjunnassa Liberiassa vuonna 2014 ja lähettämällä yli 1 000 sotilasta Nepaliin vuoden 2015 maanjäristyksen jälkeen.
»Kiinan periaatteena on olla puuttumatta toisten asioihin, mutta YK tarjoaa siihen poliittisesti hyväksyttävän kiertotien. Jos YK siunaa tehtävän, se on ok. Siksi Kiina on yksi YK:n rauhanturvaoperaatioiden suurimpia tukijoita. Heillä ei ole muuta keinoa mobilisoida joukkojaan maailmalle», Heath sanoo.
Vaikka kehityksen suunta on ilmeinen, Kiinalla on vielä matkaa globaalisti toimintakykyisiin asevoimiin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen sotilaalliseen mahtiin verrattuna Kiina on altavastaaja. Heath arvioi, että Kiina tuskin edes tavoittelee Yhdysvaltojen kaltaista kykyä käydä pitkiä sotia ulkomailla.
Pikemminkin tavoitteena on pieni mutta iskukykyinen joukko, jonka voi mobilisoida valikoituihin operaatioihin suojelemaan Kiinan etuja.
»Kiina suosii vaihtoehtoja omien joukkojensa käytölle. Esimerkiksi Pakistanissa Kiina on vaatinut maan armeijaa turvaamaan kiinalaisten rakentamia infrastruktuurihankkeita, ja Pakistan on osoittanut tähän 10 000 sotilasta», Heath huomauttaa.
Vuoteen 2020 mennessä Kiinan oman gps-satelliittipaikannusjärjestelmän Beidoun on määrä toimia kaikkialla maailmassa.
Kukaan ei oikein tiedä, mihin Kiina aikoo käyttää uudistettuja joukkojaan ja valmiuksiaan. Käytännössä maa pohtii joukkojensa käyttöä tapauskohtaisesti. Sillä ei nimittäin ole vielä kovinkaan tarkkaa käsitystä siitä, mitä sen kansallinen etu ulkomailla oikeastaan tarkoittaa, toteaa tutkija Mathieu Duchâtel.
Toistaiseksi tärkein syy kehittää globaalia toimintavalmiutta on ollut Kiinan kansalaisten suojelu maailmalla, Duchâtel toteaa vuonna 2015 julkaistussa kirjassa China’s Strong Arm: Protecting Citizens and Assets Abroad.
Rauhanturvaamisen ja YK:n valtuuttamien operaatioiden lisäksi Kiina on jo pitkään käyttänyt laivastoa kansalaistensa evakuointiin epävakailta alueilta. Vuosien 2006 ja 2010 välillä Kiina evakuoi tuhansia kansalaisiaan muun muassa Tšadista, Haitilta, Thaimaasta ja Kirgisiasta. Vuonna 2011 peräti 48 000 Kiinan kansalaista evakuoitiin levottomuuksien alta Egyptistä, Libyasta ja Japanista. Keväällä 2015 Kiinan laivasto pelasti Jemenistä satojen kiinalaisten lisäksi muun muassa Saksan, Britannian ja Italian kansalaisia.
Tähän saakka Kiina on toteuttanut evakuointeja melko rauhallisissa oloissa ilman voimankäyttöä. »Vastaan voi tulla tilanne, jossa Kiina joutuu pelastamaan kansalaisiaan keskeltä taisteluita, tai vastassa on terroristiryhmä, joka uhkaa suoraan kiinalaisia. He tarvitsevat suurempaa sotilasvoimaa suojaamaan evakuointioperaatiota alueella», Duchâtel arvioi. Hän työskentelee nykyisin vanhempana tutkijana European Council for Foreign Relations -ajatushautomossa Pariisissa.
Silkkitie-hankkeen ja Lähi-idän sekä Keski–Aasian syvenevän taloudellisen kytköksen myötä myös ääri-islamistiset liikkeet ovat huomanneet Kiinan. Ulkomailla oleskelevat kiinalaiset ovat mahdollisia iskujen kohteita, ja terrorismi uhkaa myös Kiinan sisäistä turvallisuutta. Hallituksella on jo entuudestaan ongelmia islaminuskoisen uiguurivähemmistön asuttamassa Xinjiangin maakunnassa, jossa separatistinen liikehdintä on tukahdutettu kovin ottein. Uusi huolenaihe ovat ulkomailta palaavat jihadistit.
Syyrian ulkoministeriö väitti keväällä, että 5 000 kiinalaista uiguuria taistelee Syyriassa eri aseellisten ryhmittymien riveissä, osa terroristijärjestö Isisin jäseninä. Syyriassa taistelevat uiguurit ovat esiintyneet Isisin propagandavideolla ja uhanneet iskeä Kiinaan. Keski-Aasiassa uiguuri-islamistit ovat pitäneet tukikohtanaan Taleban-liikkeen hallitsemia Pakistanin heimoalueita. Naton vetäytyminen Afganistanista uhkaa jättää Kiinan takapihalle epävakaan pesäkkeen.
Kiina onkin lisännyt kansainvälistä yhteistyötään terrorisminvastaisen toiminnan ja tiedustelun saralla. Kasvava terrorismin uhka saattaa myös madaltaa Kiinan kynnystä käyttää joukkojaan terrorismin vastaisiin tehtäviin. Joulukuussa 2015 hyväksytty uusi terrorismilaki sallii kansan vapautusarmeijan toimia tässä roolissa myös Kiinan rajojen ulkopuolella. Vaikka tätä mahdollisuutta ei ole vielä juurikaan hyödynnetty, on Kiina jättänyt oven auki iskeä mahdollisia uhkia vastaan.
»Poliittisesti emme ole vielä siinä pisteessä, että Kiina käyttäytyisi kuin Yhdysvallat ja lähettäisi lennokkeja surmaamaan terroristeja. Mutta sekin voi olla mahdollista», Duchâtel sanoo.
Terrorismin suhteen Kiina on hakenut kansainvälistä hyväksyntää omalle toiminnalleen Xinjiangissa niputtamalla yhteen »kolme pahaa» eli terrorismin, ääriliikkeet ja separatismin. Tätä näkemystä se on edistänyt onnistuneesti ainakin Keski-Aasian turvallisuuteen keskittyvässä Shanghain yhteistyöjärjestössä, johon Intia ja Pakistan liittyivät kesällä 2017.
Terrorismilaki ja asevoimien uudistukset kertovat, että Kiina poimii käyttöönsä osia Yhdysvaltojen terrorisminvastaisesta keinovalikoimasta, mutta samalla se haluaa välttää Yhdysvaltojen Lähi-idässä tekemiä virheitä. Esimerkiksi Syyriassa Kiina on katsonut parhaaksi jättäytyä Isisin-vastaisen liittouman ulkopuolella, vaikka siihen liittyminen voisikin olla poliittisesti perusteltavissa.
»Kiina ei halua ehdoin tahdoin tehdä itsestään kohdetta terroristeille», Duchâtel sanoo.
Myös Irakissa Kiina on toistaiseksi ollut melkoinen vapaamatkustaja. Kiina on pysytellyt ulkona Isisin vastaisesta rintamasta, vaikka se on tätä nykyä suurin irakilaisen öljyn ostaja ja konfliktialueiden ulkopuolella Etelä-Irakissa oleskelee kymmeniätuhansia kiinalaisia työntekijöitä, Duchâtel toteaa. Hänen mukaansa Kiinan voi odottaa puuttuvan kriiseihin lähinnä siellä, missä kiinalaisilla yrityksillä on merkittävää toimintaa ja taloudellisia intressejä.
»Kun Venäjä liitti Krimin osakseen, ei Kiina kiirehtinyt tuomitsemaan Venäjän toimia, vaan päällimmäinen huolenaihe oli säilyttää kauppayhteydet Ukrainaan.»
Kesällä 2017 Xi Jinpingin esitteli oman neljän kohdan rauhansuunnitelmansa Israelin ja Palestiinan konfliktin ratkaisemiseksi. Presidentti huomautti tarjousta tehdessään, että sekä Israel että Palestiina ovat tärkeässä roolissa silkkitie-hankkeen kumppaneina.
Kiina on myös ilmoittautunut halukkaaksi välittämään muun muassa Pakistanin ja Afganistanin sekä Myanmarin ja Bangladeshin suhteiden paikkailua. Kiina tarjoutui jopa hieromaan sovintoa Iranin ja Saudi-Arabian kesken. Toistaiseksi kädenojennuksiin ei ole juuri löytynyt tarttujia, mutta esimerkit kertovat Kiinan hakevan entistä aktiivisempaa roolia rauhanturvaamisen ja terrorisminvastaisen taistelun lisäksi myös konfliktien ratkaisussa.
Uudistaessaan turvallisuuspoliittista katsantoaan Kiina tasapainottelee perinteisten arvojensa ja uusien tarpeidensa välillä. Kansainvälistyvän maan on pakko suojella etujaan ulkomailla, mutta samalla se haluaa pitää kiinni vanhoista aatteellisista peruspilareistaan, kuten valtiollisen suvereniteetin kunnioittamisesta ja puuttumattomuudesta toisten maiden sisäisiin asioihin.
»Kiina on yhä varovainen väliintuloissaan. Perinteinen puuttumattomuus on yhä virallinen linja, mutta sitä venytetään pikkuhiljaa», tutkija Helena Legarda sanoo.
Kyse on osin Kiinan tavoitteista turvata alueen rauhanomainen kehitys omien taloudellisten intressiensä vuoksi mutta myös Kiinan kansainvälisen kuvan kiillottamisesta. Xi Jinping on nostanut ulkopolitiikan teemaksi ajatuksen Kiinasta yhtenä maailman johtavana valtiona, joka kantaa vastuuta ja vie globaalia kehitystä eteenpäin.
»Kiina haluaa esiintyä kansainvälisesti tärkeänä globaalin turvallisuuden ja vakauden suojelijana ja rakentavana voimana. Etenkin nyt, kun Trump on vallassa Yhdysvalloissa ja nationalismi on nousussa maailmalla, Kiina yrittää ottaa roolia eräänlaisena globalisaation esitaistelijana», Legarda sanoo. Osana tätä Kiina haluaa myös muokata keskustelua globaalista turvallisuudesta ja tuoda esiin haluamiaan teemoja.
Esimerkiksi maaliskuussa 2017 YK:n turvallisuusneuvoston Afganistan-päätöslauselmassa mainitaan Kiinan ehdotuksesta muotoilu »ihmiskunnan kohtalonyhteyteen perustuva yhteisö». Xin kehittämän konseptin pääsyä päätöslauselmaan pidettiin kiinalaisviestimissä suurena voittona, koska se heijastelee Kiinan globaalia ulkopoliittista ideaalia. Keski-Aasian maat Kiina pyrkii integroimaan taloudellisesti vaikutuspiiriinsä.
»Kiina on saanut jonkin verran kansainvälistä tunnustusta omalle maailmankuvalleen. Se toimii tällä tavalla olemassa olevien instituutioiden kautta ja yrittää kääntää huomiota tärkeinä pitämiinsä asioihin», Legarda toteaa.
Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, mitä Kiinan aktiivisempi rooli tarkoittaa länsimaiden ja globaalin turvallisuuden kannalta.
»Näkisin, että Kiinalla ja länsimailla on yhteisiä tavoitteita muun muassa rauhanturvaamisessa, evakuoinneissa ja rauhanvälityksessä. Kamppailu Somalian merirosvoja vastaan on selkein esimerkki, sillä Kiina on onnistunut suojaamaan meriliikennettä tietyllä alueella», Legarda sanoo.
»Toisaalta potentiaalisia ristiriitojakin on. Kiinalla on ollut tapana tukea liiketoiminnallaan Afrikassa ja Lähi-idässä hallituksia, joihin monet Euroopan maat ja Yhdysvallat eivät ole järin tyytyväisiä. Emme tiedä, mihin suuntaan Kiina on liikkumassa, joten on hyvä pitää tilannetta silmällä ja pohtia mahdollisia vastauksia kaiken varalle.»
