Kun David Cameron oli Britannian pääministeri, hän puhui kukoistavista suhteista Kiinaan ja piti Britannian ovia avoimina kiinalaisille sijoituksille.
Viime vuosina Theresa Mayn hallitus on suhtautunut Kiinaan huomattavasti epäluuloisemmin, mutta Cameron jatkaa valitsemallaan linjalla. Hän ryhtyi viime vuodenvaihteessa uuden kiinalais-brittiläisen investointirahaston johtajaksi. Vaikka suuria sijoittajia ei vielä ole julkistettu, Cameron on muun muassa Financial Timesin mukaan käynyt keskusteluja sekä Britannian hallituksen että Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa. Oppositio haluaa tietää, onko Cameron käyttänyt väärin entisen virkansa tuomia kontakteja.
Viime vuosina moni muukin eurooppalainen poliitikko ja virkamies on löytänyt uuden uran kiinalaisten organisaatioiden palkkalistoilta.
»Kyseessä on tärkeä ja usein aliarvioitu vaikuttamiskeino», sanoo saksalaisen Kiinan-tutkimusinstituutin Mericsin tutkija Mareike Ohlberg: »Käytäntö jää usein huomiotta, sillä samaa monet poliitikot tekevät muutenkin.»
Ohlberg oli mukana laatimassa Mericsin viime talvena julkaistua raporttia Authoritarian Advance: Responding to China’s Growing Political Influence in Europe, joka varoitteli Kiinan lisänneen vaivihkaa valtaansa eurooppalaisessa politiikassa. Samaa aihetta käsitteli European Council for Foreign Relations (ECFR) omassa raportissaan.
Raporttien mukaan Kiina pyrkii ulkomailla muokkaamaan mielipideilmastoa ja keräämään poliittista pääomaa omiin tarpeisiinsa. Siinä missä Venäjän informaatiovaikuttaminen perustuu häirintään, Kiinan keinot ovat hiljaisia ja pitkäjänteisiä.
Poliitikot monessa Euroopan maassa ovat jo lähtökohtaisesti vastaanottavaisia Kiinan viesteille sen taloudellisen painoarvon vuoksi, ja Kiina luo aktiivisesti ystävällisiä suhteita poliittiseen eliittiin niin hallitusten kuin oppositioiden riveissä. Käytössään sillä on useita kanavia ulkoministeriöstä ja kommunistisen puolueen kansainvälisestä osastosta kiinalaisiin yrityksiin ja investointirahastoihin.
Kuuluisimpien tapausten joukossa on toinen Britannian ex-pääministeri Gordon Brown, joka järjestää Kiinan silkkitie-hanketta edistäviä konferensseja Sino-CEE-rahaston neuvonantajana. Ranskan entinen pääministeri Jean-Pierre Raffarin johtaa kiinalaista innovaatiorahastoa ja saarnaa innokkaasti Kiina-myönteistä sanomaa EU:n politiikan ja liike-elämän huipulle. Saksan entinen varaliittokansleri Philip Rösler puolestaan johtaa kiinalaisen HNA-monialakonsernin hyväntekeväisyyssäätiötä New Yorkissa.
Vuonna 2015 tutkivat journalistit narauttivat Britannian kaksi entistä ulkoministeriä, Malcom Rifkindin ja Jack Straw’n, jotka olivat valmiita ottamaan rahaa edistääkseen kuvitteellisen kiinalaisyhtiön etua Britannian politiikassa.
Suomessa kysymyksiä on herättänyt entisen puolustusministerin Carl Haglundin siirtyminen kiinalaisen energiayritys Sunshine Kaidin suomalaisen tytäryhtiön toimitusjohtajaksi vuonna 2016. Yhtiön Kemiin suunnittelema jalostamohanke nytkähti eteenpäin keväällä, kun EU:n uusiutuvan energian direktiivi päätyi bioenergia-alan kannalta suotuisiin ratkaisuihin: esimerkiksi mäntyöljyn ja kuitupuun käyttöä biopolttoaineiden raaka-aineena ei direktiivissä rajoitettu.
Alkukesästä Haglund ilmoittikin jäävänsä pois toimitusjohtajan paikalta. Tavoitteet oli saavutettu. Haglundin mukaan lobbausta ei kuitenkaan johdettu Kiinasta käsin.
»Kaidi Finlandin edunvalvonta on tapahtunut osana suomalaista metsä- ja bioklusteria ja olemme itse täällä Suomessa määritelleet tavoitteet edunvalvonnalle», työnsä Kaidissa heinäkuun lopussa jättänyt Haglund kommentoi lyhyesti.
Hän myös vähättelee omaa osuuttaan: »Kaidi Finlandilla on ollut edunvalvonnassa hieno oma tiimi, ja sen lisäksi olemme saaneet tukea eri alan järjestöiltä, joihin kuulumme. Oma roolini on lähinnä ollut taustalla.»
Poliitikkojen siirtymisessä kiinalaisten palkkalistoille ei sinänsä ole mitään poikkeuksellista. Kiina vain hyödyntää olemassa olevaa käytäntöä eli hallinnon ja yksityisen sektorin välistä pyöröovea, joka vie poliitikkoja lobbareiksi ja toisinpäin, Mareike Ohlberg toteaa.
Kiinassa toimiva ulkomainen yritys tuskin kuitenkaan saisi värvättyä kommunistisen puolueen huippukaaderia, vaikka näiden tiedetään vaihtavan sujuvasti työpaikkaa valtiokoneiston ja kiinalaisten yritysten välillä.
Ohlbergin mukaan Kiina on jo kokeillut vaikutuskeinojaan menestyksekkäästi Australiassa, jossa Kiinan soluttautuminen politiikkaan on herättänyt kiivasta keskustelua. Viranomaisten mukaan jopa 80 prosenttia australialaisten puolueiden ulkomaisesta rahoituksesta tulee Kiinasta ja ainakin kymmenen paikallispoliitikkoa on kytköksissä Kiinan tiedustelupalveluun.
Ongelman varsinainen ydin ei kuitenkaan ole Kiina, Ohlberg sanoo. Monissa EU-maissa siirtymiseen politiikasta liike-elämään ja lobbariksi suhtaudutaan liian lepsusti.
»Asian korjaamisessa ei kannata keskittyä pelkästään Kiinaan. Samanlaista vaikuttamista tekevät monet muutkin valtiot, ja tässä tapauksessa suurempi ongelma on itse pyöröovi kuin Kiina», Ohlberg sanoo.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
