Toisin kuin Vietnamin ja Irakin sodat, Yhdysvaltain hyökkäys Afganistaniin sai laajaa kannatusta amerikkalaisilta syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. Intervention alkuvaiheessa tavoitteet olivat selkeät: tuhota al-Qaida ja estää uudet iskut Yhdysvaltojen maaperälle. Pian sen jälkeen, kun talibanien hallinto oli kukistettu ja al-Qaida oli pakosalla, tavoitteet kuitenkin sumentuivat.
Washington Postin reportteri ja arvostetun Pulitzer-palkinnon kolminkertainen finalisti Craig Whitlock on kirjoittanut syväluotaavan teoksen The Afghanistan Papers siitä, kuinka Yhdysvaltojen presidentit ja sotilaskomentajat johtivat amerikkalaisyleisöä harhaan maan historian pisimmässä sodassa.
Hyökkäys Irakiin vuonna 2003 vei hallinnon huomion Afganistanista. Yhdysvaltain sotakoneisto juuttui taisteluihin sitkeän vastustajan kanssa maissa, joita se ei ymmärtänyt. Whitlock argumentoi, että yksikään presidentti George W. Bushista Donald Trumpiin ei suostunut myöntämään, että sota Afganistanissa oli käytännössä hävitty. Sen sijaan he lähettivät aina vain lisää sotilaita, muuttivat jatkuvasti suunnitelmiaan ja kerta toisensa jälkeen väittivät, että tilanne olisi parantumassa, vaikka tosiasiallisesti tiedettiin, että tappio oli väistämätön.
Puolustusministeriön Vietnamin sotaa käsitellyt raportti The Pentagon Papers muutti aikoinaan amerikkalaisten käsitystä sodasta ja siitä, kuinka maan johto oli johtanut kansalaisia harhaan. Raportti vaikutti osaltaan amerikkalaisten vetäytymiseen Vietnamista. The Afghanistan Papers -kirjaa voi pitää vastaavanlaisena ruumiinavauksena ja syytekirjelmänä Yhdysvaltain poliittisen johdon ja sotilaskomentajien huijauksista, möhläyksistä ja ylimielisyydestä.
Washington Post haastoi vuosia sitten hallinnon oikeuteen saadakseen käsiinsä dokumentit, jotka käsittelevät niin Valkoisen talon ja Pentagonin johtajien kannanottoja kuin amerikkalaissotilaiden ja avustustyöntekijöiden näkemyksiä sodan kulusta. Dokumenttien yli 2 000 sivulle on kirjattu yli 1 000 ihmisen haastattelut, jotka muodostavat pohjan kirjan analyysille.
Kuvaavia ovat esimerkiksi Bushin puolustusministerin Donald Rumsfeldin toteamus amerikkalaisten vastustajista Afganistanissa: »minulla ei ole käsitystä siitä, ketkä ovat pahoja kavereita» tai hänen seuraajansa Robert Gatesin lausahdus: »me emme tiedä hevonpaskaa al-Qaidasta».
Toinen toisensa perään haastateltavat myöntävät, että sota oli suuri sotku ja valtion rakentamisprojekti suunnaton epäonnistuminen. Huumekauppa ja korruptio saivat yliotteen afgaanikumppaneista Kabulin hallinnossa.
Vaikka teos käsittelee lähinnä Yhdysvaltain interventiota, on sillä merkitystä myös amerikkalaisten liittolaisina toimineille osapuolille 20 vuotta kestäneessä sodassa. Se on ennen kaikkea oppiläksy siitä, miten sotilaallista väliintuloa ei pidä tehdä maihin, joiden toimintaympäristöjä ja yhteiskuntarakenteita ei riittävästi ymmärretä.
Kirjoittaja on vieraileva johtava asiantuntija Ulkopoliittisessa instituutissa.
