Somalia oli vielä 1960-luvulla yksi lupaavimmista Afrikan maista. Vuoden 1969 sotilasvallankaappausta seurasi yli 20 vuotta korruptoitunutta hallintoa. 1990-luvun alussa maassa puhkesi sisällissota.
YK:n yritys rauhoittaa Somaliaa rauhanturvaoperaatiolla 1990-luvun alussa epäonnistui, ja klaanien väliset taistelut ovat jatkuneet maan keski- ja eteläosissa tähän päivään asti. Miljoonat somalit ovat paenneet maasta, ja somalidiaspora ulottuu nykyään maailman jokaiseen kolkkaan.
Somalian ongelmat eivät ole pysyneet maan rajojen sisällä. Somalitaustaisia henkilöitä on jäänyt kiinni terrori-iskuista Keniassa ja Lontoossa.
Brittitoimittaja James Fergusson avaa kirjassaan näköaloja Somalian moniulotteiseen todellisuuteen. Teos perustuu silminnäkijähavaintoihin ja haastatteluihin eri puolilta maata.
Somaliaa käytetään usein esimerkkinä romahtaneesta valtiosta. Maa on lähes kaikilla kehitysmittareilla tarkasteltuna pahnanpohjimmainen. Somalian pääkaupunki Mogadishu on tullut tunnetuksi maailman vaarallisimpana paikkana, Afrikan Stalingradina.
Fergusson kuvaa, miten kolmella mantereella elävät somalidiasporan edustajat yrittävät löytää identiteettiään. Haastateltavien joukossa on itsemurhaiskuja tehneiden henkilöiden sukulaisia ja ystäviä, radikaalia islamintulkintaa edustavia jihadisteja sekä amerikkalaistuneita ja brittiläistyneitä nuoren sukupolven somaleja, jotka näkevät Somalian klaaniperinteen silkkana kirouksena.
Vaikka osa maasta on jatkuvan kaaoksen vallassa, toisilla alueilla eletään rauhassa. Maahan on juurtunut uudenlaisia liiketoimia, turvallisuus on parantunut ja paikallispolitiikka aktivoitunut. Diasporan edustajia on palannut Somaliaan uusin toivein.
Vastakohtana Mogadishun toivottomuudelle Fergusson kuvailee Hargeisaa, joka on elinvoimainen ja toivoa täynnä oleva afrikkalainen kaupunki, kuin keskiaikainen Venetsia: liiketoiminta kukoistaa, vaikka keskushallintoa ei sanan varsinaisessa merkityksessä olekaan. Alueen talous perustuu pitkälti Saudi- Arabiaan suuntautuvaan karjakauppaan. Matkapuhelinpalvelut on luokiteltu Afrikan kahdeksanneksi parhaiksi, ja pankkiasioita voi hoitaa kännykän avulla syrjäseuduillakin.
Hargeisa sijaitsee Somalimaan alueella, joka on julistautunut itsenäiseksi vuonna 1991. Vaikka Somalimaa ei ole saanut itsenäisyydelle kansainvälistä tunnustusta, alue on de facto muusta Somaliasta irrallinen eikä katso olevansa millään tavalla Mogadishun hallinnolle alisteinen.
Mikä on Somalian tulevaisuus valtiona? Fergusson ei anna tähän yksiselitteistä vastausta. Kirjasta voi päätellä, että mikäli laajamittaiseen köyhyyteen ja työttömyyteen ei puututa riittävästi, ei maan tulevaisuus ole kovin valoisa. Lisäksi maan hallintotapaa pitää kehittää, koulutukseen tulee panostaa ja erityisesti korruptiosta tulisi päästä eroon.
Yrityksistä huolimatta maan keskushallinto ei ole kyennyt vakiinnuttamaan asemaansa eikä ulottamaan valtaansa Mogadishun ulkopuolelle ilman Afrikan unionin rauhanturvaajien tukea. Fergussonin mukaan ongelman ydin liittyy Somalian klaanien väliseen eripuraiseen vallanjakoon, jossa hallituksen muodostamista seuraa aina taistelu viroista. Somalien tulisi irtisanoutua klaaniajattelusta päästäkseen eteenpäin yhteiskuntana, Fergusson arvioi. Ainakaan Somaliassa elävillä somaleilla tähän ei näyttäisi kuitenkaan olevan vielä rahkeita.
Kirjasta voi päätellä, että modernin valtion muodostaminen ei ehkä vielä ole Somaliassa ajankohtaista. Sen sijaan Hargeisan kaltaiset Afrikan Venetsiat kykenevät kukoistamaan. Niissä valtaa ei tarvitse jakaa klaanien kesken, kun olemisen keskiössä on politiikan sijasta pikemminkin kaupankäynti.
Kirjoittaja on kehityspolitiikan neuvonantaja ulkoministeriössä.
