Arvio

Älkää uhriuttako musliminaisia!

Teksti:
Julkaistu: 28.5.2015
Lila Abu-Lughold: Do Muslim Women Need Saving? Harvard University Press 2013, 336 s.

Lila Abu-Lughold kysyy uudessa kirjas­saan, tuleeko musli­minaiset pelastaa (Do Muslim Women Need Saving). Columbian yliopis­ton antropologian professori haluaa kyseenalaistaa länsi­maissa vallitsevan käsityksen musliminaisista, jotka nähdään ensisijaisesti uhreina ja länsi­maisten naisten vastakohtana. Abu-Lugholdin mukaan tämä käsitys toimii vallan välineenä ja pönkittää lännen moraalista ylemmyydentunnetta.

Kirjan kritiikin keskiössä on paljon esillä ollut ajatus siitä, että naisten oikeuksia tulee puolustaa yleismaailmallisesti. Abu-Lugholdin mukaan tämä oikeusdiskurssi yksinkertaistaamoninaisia ongelmia. Siksi lähtökohdaksi tulee ennemmin ottaa ajatus siitä, että ei ole olemassa yhtä kulttuurista tai uskonnollista selitystä naisten kokemille ihmisoikeuslouk­kauksille.

Abu-Lughold esittää, että naisten (ja miesten) kokema kärsimys on ennen muuta seurausta köyhyydestä ja eri­laisista paikallisista sekä glo­baaleista eriarvoisuuksista. Kulttuurit ja elämäntavat eivät ole muuttumattomia, vaan tulosta valtioiden ja kansakun­tien rajat ylittävästä historialli­sesta kanssakäymisestä.

Professorin mukaan länsi­maat ovat osavastuussa mus­limimaiden eriarvoisuudesta, eikä siirtomaavallan ajan tai viime vuosikymmeninä Irakiin ja Afganistaniin tehtyjen soti­laallisten väliintulojen vaiku­tusta tule vähätellä.

Lisäksi Abu-Lugholdin kritiikki kohdistuu oikeus­diskurssin taustalla olevaan ajatukseen naisten valinnanvapaudesta ja suostumuk­sesta. Professori kysyy kirjas­saan, mitä vapaa valinta ja suostumus tarkoittavat, jos ja kun ihminen on sosiaalinen olento. Yksilön todellisia toi­veita on vaikea erottaa yksilön sosiaalisista velvoitteista niin muslimiyhteisössä kuin länsi­maissakin.

Esimerkiksi niin sanottu populaariin yleistietoon pe­rustuva kirjallisuus ylläpitää Abu-Lugholdin mukaan kuvaa musliminaisista uhreina. Hän nostaa esille monia esimerkke­jä, kuten suomeksikin käänne­tyn Ayaan Hirsi Alin elämä­kertaromaanin Pakomatkalla.

Abu-Lughold kritisoi suku­puoliorientalismiksi kutsut­tua suuntausta, joka kertoo kauhukertomuksia muslimi­naisten kokemista vääryyksistä ja siitä, kuinka naiset pakene­vat väkivaltaiseksi esitettyä islamin kulttuuria. Sukupuoli-orientalismin tyyliin kirjat käsittelevät paljon väkivaltaa ja naisen seksuaalisuutta.

Abu-Lugholdin kritiikki kohdistuu ennen kaikkea sii­hen, että sensaatiohakuisten yksilöiden kertomusten varaan rakennettu populaaritieto on saanut ylivallan tieteelliseen tutkimukseen nähden. Profes­sorin mukaan populaaritieto ei jätä tilaa etnografisille tutki­muksille, jotka eivät sovi vallit­sevaan kerrontatapaan.

Esimerkiksi kelpaa mus­liminaisten käyttämä huntu, joka on osa kunniakäsitystä ja moraalijärjestelmää. Abu-Lug­holdin etnografinen tutkimus osoittaa, että kunnialla, jo­ka käsittää sekä naisten että miesten seksuaalisen siveyden, on tärkeä asema muslimiyh­teisöissä. Siksi professori ky­seenalaistaa kunniamurhan käsitteen: monissa länsimaissa vallalla oleva puhetapa pel­kistää keskustelun kunniasta kunniamurhaan ja johtaa näin koko moraalijärjestelmän hal­ventamiseen.

Läntiset arvot eivät kirjoit­tajan mukaan anna sijaa sille, miten musliminaiset itse nä­kevät itsensä. Oikeusdiskurssin vaarana on, että keskitymme luomaan »meidän» ja »heidän» välisiä eroja sen sijaan, että yrittäisimme ymmärtää ihmis­ten elämää eri konteksteissa.

Länsimaissa vallitsevaa käsitystä hunnusta muslimi­naisten alistamisen välineenä kritisoi myös Harvardin yliopis­ton islamin tutkimuksen pro­fessori Leila Ahmed.

Kirjassaan A Quiet Revolution Ahmed käsittelee hunnun merkitystä ja historiaa niin Yhdysvalloissa kuin Lähi-idäs­sä. Ahmedin mukaan huivin käytöllä tai käyttämättä jättä­misellä ei useinkaan ole ollut mitään tekemistä uskonnolli­suuden kanssa.

Ahmed osoittaa, kuinka 1900-luvun alkupuolella moni nainen esimerkiksi Egyptissä luopui huivista ennemmin­kin lännen imperialismin kuin sekularisoitumisen vuoksi. Moni nainen koki, että läntinen käsitys islamin alempiarvoi­suudesta visualisoitui nimen­omaan huivissa, ja jätti siksi huivin pois.

1970-luvulla Egyptin pre­sidentti Anwar Sadatin niin kutsuttu avoimuuspolitiikka tuki Muslimiveljeskuntaa ja muita uskontoon vetoavia sosiaalisia liikkeitä, mikä puo­lestaan toi huivit pikkuhiljaa takaisin Egyptin kaduille ja yliopistoihin.

Lisäksi huivia ja siihen liit­tyviä stereotypioita pidetään yleensä selitystekijänä sille, että musliminaisten mahdol­lisuudet edetä urallaan ovat rajalliset. Ahmed kumoaa käsityksen: Egyptissä naisten uralla eteneminen on edelleen vaikeaa, olivatpa naiset pu­keutuneet huiviin tai eivät. Sen sijaan esimerkiksi Yhdysvallois­sa musliminaiset ovat pääs­seet etenememään korkeisiin virkoihin huivista tai huivitto­muudesta riippumatta.

 

Kirjoittaja tutkii nykypäivän Egyptin sekularismia Euroopan yliopistoinstituutissa Firenzessä.

Leila Ahmed: A Quiet Revolution. The Veil’s Resurgence, from the Middle East to America. Yale University Press 2011, 360 s.
Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu