Analyysi

Alueelliset mahdit vastakkain

Israelin asevoimat ovat suorituskyvyltään ja taistelukokemukseltaan Lähi-idän iskukykyisimmät. Israelilla on lisäksi strategisia sukellusveneitä, joihin on sijoitettu ballistisia ydinkärkiä. Iranin ilmavoimat ovat konekannaltaan suurelta osin vanhentuneet. Iranin vahvuutena pidetään suurta miesvahvuutta. Rannikkoaluksilla ja ohjuksilla maa voi uhata Persianlahden laivaliikennettä. Iranin asevoimien suhteellinen heikkous Yhdysvaltoja, Israelia ja jopa Turkkia vastaan saattaa olla yksi syy, miksi Iran tavoittelee ydinasetta.

Teksti:
Julkaistu: 31.5.2012
Grafiikka: Kauko Kyöstiö

Israelin ja Yhdysvaltojen tiedustelupalvelujen mukaan Iran pystyy valmistamaan lähivuosina ydinaseen. Israelin mukaan Iranilla on hallussaan jo 100 kiloa 20-prosenttista uraania, josta on helppo jatkaa ydinasekelpoiseen 90-asteiseen uraaniin. Määrä riittäisi neljään ydinpommiin.

Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n mukaan Iran rikastaa ydinasekelpoista uraania ja kehittää ydinohjuksiin soveltuvaa tekniikkaa.

Ydinasevalmius ei välttämättä tarkoita, että Iran rakentaa ydinaseen. Yhdysvaltain puolustusviranomaisten mukaan tästä ei ole vielä näyttöä.

Israel on harjoituttanut ilmavoimiaan iskemään Iraniin. Yhdysvaltain puolustusministeri Leon Panetta arvioi helmikuussa Washington Postissa, että Israelin hyökkäys viimeistään kesäkuussa on ”hyvin mahdollinen”.

Israelin hallinto tulkitsee Iranin ydinohjelman uhkaksi kansakunnan olemassaololle. Israelin hävittäjät pommittivat Irakin keskeneräistä Osirakin reaktoria 1981 ja Syyrian oletettua reaktoria al-Kibarin lähellä 2007.

Iranin ydinlaitokset ovat paljon vaikeampia kohteita: Fordowin rikastamo sijaitsee 80 metriä maan alla, ja Israelilla on vain vähän bunkkerin tuhoamiseen tarkoitettuja pommeja.

Israelin isku todennäköisesti viivästyttäisi Iranin ydinohjelmaa korkeintaan vuoden tai pari. Jos Yhdysvallat osallistuisi ilmaiskuihin, ydinohjelma voisi pysähtyä, mutta se voitaisiin käynnistää uudelleen.

Iskun vaikutukset öljyn hintaan, maailmantalouteen ja Lähi-idän turvallisuuteen voisivat olla huomattavat. Iran pyrkisi todennäköisesti sulkemaan Hormuzinsalmen miinoin tai pienoissukellusveneillä tehtävin hyökkäyksin. Nykyisessä taloustilanteessa Yhdysvallat tuskin ottaa tätä riskiä.

Yhdysvallat on kiristänyt poliittista ja taloudellista saartoa Iranin ympärillä. Iranin pankit on suljettu kansainvälisen rahaliikenteen ulkopuolelle. Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat asettaneet Iranin öljyn ostoboikottiin. Myös Kiina, Etelä-Korea ja Japani ovat vähentäneet öljyostojaan Iranista.

Saarron vuoksi Iranin valuutta on heikentynyt voimakkaasti ja talous taantuu. 50–70 prosenttia Iranin valtion tuloista tulee öljystä. Iran on suostunut neuvottelemaan ydinohjelmastaan uudelleen ja osoittanut kevään aikana halua kiristyneen ilmapiirin liennyttämiseen.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu