Vallitsevan tulkinnan mukaan EU-eroa kannattivat kesäkuun kansanäänestyksessä vanhemmat ja vähemmän koulutetut britit, jotka asuvat perinteisillä teollisuusalueilla. He ovat kärsineet globalisaatiosta eivätkä ole hyötyneet vapaasta liikkuvuudesta. Sen sijaan he joutuvat kilpailemaan vähenevistä työpaikoista maahanmuuttajien kanssa.
Tyypillisimmillään nämä äänestäjät ovat olleet työväenpuolueen kannattajia. Lähtemisen puolesta äänestettiin monilla sellaisilla alueilla, jotka hyötyvät EU:n aluetuista.
»Samat ryhmät ovat kärsineet Britanniassa 30–40 vuotta vallinneesta uusliberalistisesta politiikasta, joka on johtanut muun muassa sosiaalitukien leikkauksiin», sanoo politiikan tutkimuksen professori Susan Banducci Exeterin yliopistosta.
Kotimaan hallituksen sijaan nämä ryhmät syyttävät ongelmistaan EU:ta ja saivat kansanäänestyksen avulla äänensä kuuluviin. EU:sta on tullut syntipukki, koska yksikään poliittinen johtaja ei puhu siitä hyvää.
»Kansallisille johtajille on helppoa ulkoistaa kielteiset asiat EU:lle», Banducci jatkaa.
Samaa mieltä on myös professori Simon Bulmer Sheffieldin yliopistosta.
»Kaksi viimeisintä hallitusta ovat syyttäneet ongelmista EU:ta. Kun myös printtimedia on ollut valtaosin hyvin euroskeptinen, monet ovat olleet valmiita ottamaan riskin ja äänestämään lähtemisen puolesta.»
Vallitsevan selitysmallin varjoon on jäänyt se tosiasia, että myös osa keski- ja yläluokkaisesta vanhemmasta sukupolvesta äänesti lähtemisen puolesta. He ovat eläneet ajan ennen Britannian liittymistä EU:hun, ja heihin vetoaa ajatus siitä, että Britanniasta tulisi jälleen itsenäinen suurvalta ja globaali johtaja.
»Tähän ryhmään kuuluvat saattavat selittää lempeästi, että he eivät pidä tietyistä eurooppalaisista», Banducci kuvailee.
Asenne palautuu viime sotaan, jolloin Britannia soti natsi-Saksaa vastaan. Britannian suuruus näyttää nyt melko kaukaiselta haaveelta. Englannin keskuspankki on leikannut äänestyksen jälkeen arviotaan maan ensi vuoden talouskasvusta 1,5 prosenttiyksiköllä. Voi käydä niinkin, että Yhdistynyt kuningaskunta hajoaa, jos Skotlanti päättää itsenäistyä.
Brexit-liike onnistui kampanjoinnissaan vastapuoltaan paremmin. Sen yksinkertainen iskulause »hallinnan palauttamisesta» vetosi laajasti erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin. Viesti voitiin tulkita hyvin monella tavalla, sillä sen sisältö jätettiin tarkoituksella avoimeksi.
UKIP-johtaja Nigel Farage (keskellä) puhui paikallisille EU-eron puolesta toukokuussa Lontoon itäpuolella Dagenhamissa. KUVA: ALL OVER PRESS/SPLASHNEWS/STEVE FINN Äänestyksen kannalta ratkaisevia tekijöitä olivat tunne yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta ja luottamusvaje poliittiseen järjestelmään, eivät niinkään äänestäjien EU-asenteet.
»Brittiläinen yhteiskunta on monella tavalla jakautunut», muistuttaa yliopistonlehtori Mikko Kuisma Oxford Brookesin yliopistosta.
»Monet ovat menettäneet luottamuksensa politiikkaan, poliitikoihin ja eliittiin. Ihmiset kokevat, ettei lupauksia ole lunastettu. Samaan aikaan kun poliitikot ovat vakuutelleet olevansa kansan puolella, on leikattu julkiselta sektorilta.»
Luottamuksen katoamisella on Britanniassa erityisen rajut seuraukset, koska poliittinen järjestelmä rakentuu »johtajat tietävät parhaiten»-mallin varaan.
»Esimerkiksi Ranskaan verrattuna Britannian järjestelmä on korostanut edustuksellista demokratiaa suoran kansalaisosallistumisen sijaan. Nyt ihmiset eivät enää usko edustukselliseen demokratiaan, mutta toisaalta suoran demokratian malli on maassa heikko ja vajavainen.»
Joidenkin tutkimusten mukaan sosioekonomiset syyt eivät määrittele äänestyskäyttäytymistä yhtä paljon kuin identiteetti. Esimerkiksi niiden, jotka olivat aikeissa äänestää brexitin puolesta, on todettu kannattavan usein myös kuolemantuomiota. Arvokonservatiivit äänestivät lähtemisen puolesta. Monet äänestivät kesäkuussa myös monikulttuurisuutta, maahanmuuttoa ja sallivia arvoja vastaan.
Tutkija Simon Usherwood Surreyn yliopistosta tuo esiin, että vastustuksessa ei ole niinkään kyse maahanmuuttajien määrästä eri alueilla vaan siitä, miten nopeasti maahanmuuttajien määrä on kasvanut.
»Lontoossa on paljon maahanmuuttajia, mutta heihin on totuttu. Maaseudulla maahanmuuttajien tulo on uutta ja ihmiset reagoivat muutosvauhtiin.»
Demokratiavaje ja markkinavoimien asema ovat kaksi eri asiaa, mutta ne ovat nivoutuneita toisiinsa.
Skotlanti ja Pohjois-Irlanti kuuluivat äänestyksessä EU-myönteisiin alueisiin Lontoon ja suurten yliopistokaupunkien lisäksi.
Tutkijoiden mukaan Skotlannin euromyönteisyys selittyy Skotlannin kansanpuolueen suosiolla. Lähes kaikki tärkeimmät skottipoliitikot kannattivat EU-jäsenyyttä. Skotlannin itsenäistymissuunnitelmat olisivatkin hyvin vaikeita, elleivät mahdottomia ilman EU-jäsenyyttä.
Samassa hengessä Skotlannin ja Pohjois-Irlannin tiedotusvälineet eivät ole rummuttaneet niin voimakkaasti euroskeptisyyden puolesta kuin englantilaiset lehdet.
Ilmiö näkyy myös Britannian suurten lehtien Skotlannin painoksissa. Niissä saatetaan kirjoittaa hyvin eri tavoin esimerkiksi Skotlannin itsenäistymisestä kuin samojen lehtien Englannin painoksissa.
»Skotlanti haluaa pääsyn EU:n laajoille markkinoille, ja se hyötyy EU:n alueellisesta rahoituksesta. Toisaalta kyse on myös identiteetistä: EU:n jäsenmaana Skotlanti ei olisi niin riippuvainen Lontoosta», toteaa Simon Usherwood.
Pohjois-Irlannissa äänestystulokseen vaikutti alueen historia. Kansallismieliset voimat kannattavat Irlantien yhdistymistä.
Pohjois-Irlannissa EU-myönteisyys liittyy myös vapaaseen liikkumiseen Irlannin rajan yli. Kun Britannia lähtee EU:sta, sen pitää palauttaa rajavalvonta EU:n vastaisille rajoilleen, joista yksi on Irlannin ja Pohjois-Irlannin välinen maaraja. Tämä tuottaisi ongelmia pohjoisirlantilaisille, joiden liikkuminen mantereella vaikeutuisi.
Walesissa aiheesta ei käyty juuri lainkaan sisäistä keskustelua, mistä seurasi brexit-äänien voitto, vaikka alue on hyötynyt taloudellisesti EU-jäsenyydestä.
Britannian ero EU:sta näyttää tutkijoiden mukaan väistämättömältä, vaikka mediassa onkin väläytelty erilaisia väistöliikkeitä, joihin maa voisi vielä tarttua. Mutta mitä EU voisi tehdä, jotta eurokriittisyys ei voimistuisi entisestään muissa jäsenmaissa?
Tutkijoiden mielestä EU:lla on iso viestintäongelma. Sen pitäisi pystyä perustelemaan kansalaisilleen, miten he hyötyvät unionista.
Usherwoodin mukaan tähän asti on korostettu vain sitä, miten kallista ja vaikeaa eroaminen olisi. Eroamisen ongelmat eivät kuitenkaan ole vielä riittävä syy jäämiselle.
»EU:n hyöty on selvempää uusille jäsenmaille, jotka liittyivät vuonna 2004. Se on myös jossain määrin selvää niille maille, joille EU on antanut merkittävää rahallista tukea, kuten Espanjalle, Portugalille ja Kreikalle. Muissa maissa EU koetaan kaukaisena», sanoo Bulmer.
EU ei pysty tehtävään yksin, vaan se tarvitsee avukseen kansallisia hallituksia. Niiltä taas puuttuu monissa maissa motivaatio tukea unionia – varsinkin, jos populistiset, eurokriittiset puolueet ovat suosittuja.
»Jos eurokriittisyys on edennyt pitkälle kuten Britanniassa, kaikki EU:n yritykset viestiä myönteisistä puolistaan nähdään Brysselin propagandana, jonka kansa maksaa», Bulmer toteaa.
Mikko Kuisma väläyttää liittovaltiomallia ratkaisuna EU:n kaukaisuusongelmaan: EU pääsee lähemmäksi kansalaisia, mikäli välikädet, eli kansallisvaltiot, putoavat pois kuvasta. On kuitenkin selvää, ettei tämä ole kansallisvaltioiden intressi.
»Tilanne jatkuu epäselvänä niin kauan kuin tavoitteena on samaan aikaan sekä valtioiden välinen liitto että syvenevä integraatio.»
Susan Banducci ei usko integraatioprosessin jatkuvan.
»EU:n integraatioprosessin täytyy muuttua, eikä syvempää yhdentymistä ole näkyvissä.»
Simon Usherwood neuvoisi puolestaan EU:ta lopettamaan euroskeptikkojen vähättelyn ja hulluksi leimaamisen.
»Heillä ei ehkä ole vastauksia, mutta heillä on hyviä kysymyksiä.»
Usherwoodin mukaan EU:lla ei mene kovin hyvin millään rintamalla juuri nyt: ongelmia ovat myös euroalueen talouskriisi, Turkin ongelmat ja populistien nousu eri maissa.
»Skeptikoilla on tällä hetkellä yliote väittelyissä.»
Pelkkä viestintä ei ratkaise ongelmaa. Bulmerin mielestä EU:n uusliberalistisen talouspolitiikan pitää muuttua – talouspolitiikan, jonka luomisessa Britannia on ollut vaikutusvaltainen.
Brexit-kampanjan vasemmistolaiset voimat korostivat lähdön perusteluksi sitä, että EU on pelkkä markkinavoimien äänitorvi. »Vaikka väitteen kanssa ei olisikaan samaa mieltä, EU:ssa on demokratiavaje. Ja vaikka demokratiavaje ja markkinavoimien asema ovat kaksi erillistä asiaa, ne ovat nivoutuneita toisiinsa», sanoo Mikko Kuisma.
Kuisma tuo esiin, miten kansallisvaltioiden demokraattiset johtajat ajavat uusliberalistisia uudistuksia, joiden tarkoitus on siirtää valtaa valtiolta markkinavoimille. EU:ssa Euroopan keskuspankilla on paljon valtaa talous- ja rahapolitiikassa, vaikka se ei ole osa demokraattista päätöksentekokoneistoa. Tässä valossa on loogista, etteivät kansalaiset usko vaikutusmahdollisuuksiinsa.
Kuisman mukaan kansallisvaltiot voivat vähentää kansalaistensa eriarvoisuutta. Siihenkin voidaan tarttua, että markkinavoimilla on liian iso ote yhteiskunnista.
Poliitikot säätävät yhä lait, joilla markkinavoimat toimivat. Jotta luottamusvaje ei kasvaisi entisestään, poliitikoiden velvollisuus on puuttua sääntöjenrikkomiseen, esimerkiksi veronkiertoon. Lisäksi tarvitaan kansainvälisyyskasvatusta.
»Ei tähän mitään hokkuspokkus-konsteja ole», Kuisma toteaa.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
