Askel yhteiseen ulkopolitiikkaan

Todistukset on jaettu, ja EU:n ulkopolitiikka saa vuodelta 2013 useimmilla osa-alueilla tyydyttävän arvosanan. Joku­nen kiitettäväkin todistuksessa komeilee, ja muutamista aiheista langetetaan lais­kanläksyjä. Kokonaisuutena EU kuiten­kin menestyi ulkopolitiikassaan hieman edellisvuotta paremmin.

Tällainen yleiskuva piirtyy European Council on Foreign Relations -ajatus­pajan julkaisemasta vuosikatsauksesta European Foreign Policy Scorecard. Nyt neljättä kertaa laadittu ”todistus” kartoittaa vuosittain EU:n ja sen jäsen­maiden toimintaa kansainvälisessä po­litiikassa. Katsauksessa tarkastellaan sekä eurooppalaisen ulkopolitiikan ko­konaisuutta että eri EU:n jäsenvaltioiden rooleja yhteisen ulkopolitiikan muotou­tumisessa.

Kaksi merkittävintä saavutusta oli­vat Serbian ja Kosovon välien liennytys sekä Iranin ydinohjelmasta käydyt neu­vottelut, joissa molemmissa EU onnistui rakentamaan sopua. Aiemmin kovaa kri­tiikkiä osakseen saanut EU:n ulkopolitii­kan korkea edustaja Catherine Ashton sai näistä läpimurroista paljon kiitosta. Raportissa huomautetaan myös, etteivät onnistumiset olisi olleet mahdollisia il­man jäsenmaiden tukea.

Huolimatta onnistumisista ja useilla osa-alueilla tapahtuneesta yhteisen linjan vahventumisesta EU kärsi myös merkit­täviä diplomaattisia tappioita. Syyrian kriisin edessä oltiin voimattomia, ja Uk­raina käänsi unionille selkänsä. Myös Venäjän-politiikan suhteen edellisvuosi­en positiivinen kehitys taittui.

EU tähtää yhtenäiseen ulkopolitiik­kaan. Yhtenäisin se on Venäjä-politiikas­saan, joskin tältä osin yhtenäisyys laski vuonna 2013.

Kiinan kanssa syntynyt kauppapoliit­tinen kiista aurinkopaneelien hinnoista osoittaa, miten yksittäiset jäsenmaat voivat torpedoida EU:n yhtenäisyyden. Useat jäsenmaat, tärkeimpänä Saksa, vastustivat julkisesti kauppakomissaari Karel De Guchtin Kiinan suuntaan edus­tamaa tiukkaa linjaa, mikä vei pohjaa yhteiseltä ulkopolitiikalta.

Ulkopolitiikan arviointi ECFR:n to­distuksessa perustuu kolmeen kriteeriin: yhtenäisyyteen, resursseihin ja tuloksiin. Tarkasteltavana on siis paitsi yhteisen ulkopolitiikan muotoilu, myös se, mi­ten paljon voimavaroja tavoitteiden saavuttamiseksi on osoitettu sekä se, miten hyvin tavoitteet on saavutettu. Vertailussa tuloksille annetaan yhtä suuri painoarvo kuin kahdelle muulle kriteerille yhteensä.

Todistuksesta käy hyvin ilmi se, että yhteiset linjaukset ja voimavarojen koh­dentaminen eivät aina johda toivottuihin tuloksiin. Erityisen selvää tämä on suh­teissa Venäjään: EU on ollut perin yhte­näinen kannassaan Venäjän ihmisoikeus­ongelmiin ja kansalaisvapauksiin, mutta se ei ole kääntänyt Venäjän kurssia.

Vaikka päähuomio on nimenomaan yhteisessä eurooppalaisessa ulkopolitii­kassa, todistuksessa arvioidaan myös kutakin jäsenmaata erikseen sen suh­teen, onko se ollut yhteisen ulkopoli­tiikan muotoilemisessa johtaja (leader), kannattaja (supporter) vai velttoilija (slacker).

Suomi on menestynyt tässä arvioin­nissa vuodesta toiseen kokoonsa nähden hyvin. Johtajuutta Suomi on osoittanut erityisesti kehityspolitiikassa, eikä maa­ta ole toistaiseksi luokiteltu velttoilijaksi yhdenkään kysymyksen osalta. Suomi ei välttämättä ole määrittämässä uu­sia poliittisia linjoja, mutta sen jälkeen kun yhteisistä linjoista on päästy so­puun, Suomi tukee ja toteuttaa niitä aktiivisesti.

Myös uuden raportin maakohtaises­sa vertailussa Suomi on luokiteltu johta­jien joukkoon kehitysyhteistyön, huma­nitaarisen avun ja Syyrian pakolaisten avustamisen osalta. Eurooppalaisessa vertailussa kolme papukaijamerkkiä ei kuitenkaan näyttäydy enää yhtä vahvana suorituksena kuin aikaisempina vuosi­na, sillä useampi Baltian ja Itä-Euroopan maa on parantanut tuloksiaan ja noussut Suomen rinnalle tai ohikin.

Ruotsi taas painii vuodesta toiseen aivan eri sarjassa kuin Suomi. Uudes­sa raportissa Ruotsi saa kolmanneksi eniten johtajuus-merkintöjä – yhteensä kymmenen – ja vain yhden velttoilija-arvion. Ruotsin painoarvoa korostaa se, että EU:n ”kolme suurta” (Ranska, Britannia ja Saksa) eivät vuoden 2013 aikana enää olleet ulkopolitiikan muo­toilussa yhtä keskeisessä osassa kuin aiemmin.

Entä mistä löytyvät Euroopan ulko­poliittiset takapulpetin pahikset? Kreik­ka saa neljä merkintää velttoilusta eikä yhtään johtajuudesta. Jengiinsä se on saanut Bulgarian ja Slovenian (molem­milla kolme merkintää velttoilusta, nolla johtajuudesta).

Myös Saksalla on neljä velttoilu-mer­kintää, mutta sitä tasapainottavat kym­menen johtajuus-merkintää. Isoimman jäsenmaan ääni kuuluu, niin hyvässä kuin pahassa.

Tutkimus on ladattavissa osoitteessa http://www.ecfr.eu/scorecard/2014.

 

Kirjoittaja on tutkimusassistentti Ulkopoliittisessa instituutissa. Hän osallistui tutkijana ECFR:n raportin Suomea käsittelevän osuuden kokoamiseen.