Avoimen datan pohjalta voi tutkia melkein mitä vain, mutta silläkin on rajansa, sanoo Eliot Higgins. »Bellingcatin lukijat eivät näe niitä tutkimuksia, joissa vedamme vesiperän.» Kuva: Nuray Higgins
Elokuussa 2019 georgialainen turvapaikanhakija ammuttiin puistossa Berliinissä.
Tšetšeenitaustainen Zelimkhan Khangoshvili oli matkalla moskeijasta kotiin, kun asemies ampui hänet ja pakeni polkupyörällä. Muutaman korttelin päässä poliisin haaviin jäi epäilty, Venäjän kansalainen Vadim Sokolov, 49. Hänestä ei passihakemusta lukuun ottamatta löytynyt merkintöjä Venäjän viranomaistietokannoista.
Muutamaa kuukautta myöhemmin oli selvää, että Sokolov oli todellisuudessa Vadim Krasikov, 50. Vertaamalla kasvojentunnistusohjelmassa Sokolovin passikuvaa ja Krasikovin vanhaa ajokorttikuvaa, tutkivien kansalaisjournalistien verkosto Bellingcat osoitti, että kyseessä on sama mies.
Tämä oli vasta alkua. Selvisi, että Krasikovia epäiltiin kahdesta aikaisemmasta murhasta, mutta hänen jälkensä oli pyyhitty venäläisistä viranomaistietokannoista. Bellingcatin verkkoetsivät tutkivat vuodettuja matkapuhelinverkon paikannustietoja ja todistivat Krasikovin viettäneen matkansa alla aikaa osoitteessa, jossa sijaitsee tiedustelupalvelu FSB:n erikoisjoukkojen koulutuslaitos.
Amatöörietsivillä oli vahvaa näyttöä, että Venäjän viranomaiset olivat tilanneet murhan. Leicesterissä kotitoimistossaan istuva Bellingcatin perustaja Eliot Higgins tuskin yllättyi.
»Bellingcat mainitaan aina Navalnyin ja Skripalien myrkytysten yhteydessä, mutta niiden lisäksi olemme julkaisseet Venäjän salamurhaoperaatioista paljon tietoa, jota harva on lukenut», Higgins kertoo videoyhteyden välityksellä.
Avoimin lähteisiin perustuvan tutkivan kansalaisjournalismin uranuurtaja Bellingcat on viime vuosina vakiintunut joukkorahoitetusta verkostosta Higginsin johtamaksi kansalaisjärjestöksi. Sen missio on kehittää avoimen datan tutkimusmenetelmiä ja innostaa kansalaisia ja yhteisöjä tekemään omia tutkimuksiaan, penkomaan isoja ja pieniä epäkohtia maailmassa.
»Meillä on nykyisin yhtiörakenne, vuosikertomuksia, hallitus ja johtoryhmä. Voimme ajatella strategisemmin tulevaisuutta. Juuri nyt haluamme panostaa tuomioistuinyhteistyöhön, kasvatukseen ja tekniikoiden kehittämiseen », Higgins sanoo.
Parhaillaan hän on perustamassa Bellingcatin omaa tuotantoyhtiötä, joka filmaisi dokumenttisarjoja verkoston vähemmän tunnetuista tutkimuksista. Venäjän tehtailemista murhista ja esimerkiksi Syyrian hallituksen kemiallisten aseiden käytöstä on valtavasti aineistoa, joka on jäänyt suurelta yleisöltä piiloon.
»Kemiallisten aseiden käytöstä Syyriassa moni osaa nimetä yhden tai kaksi esimerkkiä. Meillä on aineistoa sadoista kaasuiskuista», Higgins sanoo.
Analysoimalla ja vertailemalla ristiin sosiaalisessa mediassa ja muissa julkisissa lähteissä leviävää tietoa – valokuvia, videoita, satelliittidataa, henkilötietoja – Higgins on tovereineen jo tuonut julki sotarikoksia, murhaajia ja diktaattoreiden valheita.
Etenkin Venäjällä on runsaasti syitä vihata Higginsiä.
»Taidan olla vakituinen vieras Venäjän johdon pään sisällä», Higgins vitsailee.
Hän ei omien sanojensa mukaan käy mitään erityistä ristiretkeä Venäjää vastaan. Venäjä vain sattui olemaan kohteena Bellingcatin ensimmäisissä näyttävissä tutkimuksissa, joissa verkosto myös tarjosi ratkaisevaa apua asiaa tutkiville viranomaisille. Ne nostivat Bellingcatin päättäjien, kansainvälisten järjestöjen ja kenties myös tuomioistuinten noteeraamaksi tietolähteeksi.
»Venäjä on niin naurettavan korruptoitunut maa, että tietoa on helposti ostettavissa. Venäjä on siksi ainutlaatuinen kohde – ellei sitten vaikkapa CIA:n puhelutietoja yhtäkkiä putkahda jostain julkisuuteen», Higgins sanoo.
Vaikka Higgins vakuuttaa kaiken olevan sattumaa, on Venäjä hänelle luonteva arkkivihollinen. Epävarmuudesta ja sekaannuksesta hyötyvä Venäjä on jo pitkään menestyksekkäästi lietsonut internetin salaliittoteorioita, vaihtoehtoisia totuuksia ja valemedioita.
Higgins on omistanut viimeisen vuosikymmenen niiden lyttäämiselle.
Vuonna 1979 syntynyt Eliot Higgins edustaa sukupolvea, joka oli etulinjassa kun internetin ja todellisuuden suhde alkoi rakoilla.
»Ensimmäinen tietokoneemme oli Atari Grandstand -pelikonsoli. Sitten tuli Spectrum 48K, ja myöhemmin Spectrum 128K +3. Se oli hienostunut vehje, jossa oli levyasema ja kaikki», Higgins kertaa.
Lapsena hän rakasti teknologiaa; se oli pohjattoman kiinnostavaa ja jännittävää. Yhtä kiehtova oli Amerikka. 1980-luvun brittilapsen silmissä se oli pelkkää Disneylandia ja Coca-colaa, mutta teini-ikää raamittivat Persianlahden sota 1991 ja Yhdysvaltojen hyökkäys Irakiin 2003. 16-vuotiaana Higgins alkoi ahmia tuon ajan muodikkaita vasemmistolaisia ajattelijoita ja amerikkalaisen imperialismin kriitikoita. Lukulistalla olivat esimerkiksi Noam Chomsky, Robert Fisk, Naomi Klein ja John Pilger.
»Moni näistä ihmisistä, joita luin nuorena ihaillen, varmaankin pitää minua nykyisin CIA:n sätkynukkena», Higgins vitsailee.
Nuoruuden lukemisto määritti Higginsin poliittista maailmankuvaa, mutta aktivistiksi hänestä ei ollut. Pohjattoman ujo lapsi kasvoi vaikeasti ahdistuneeksi aikuiseksi, jolta media-alan opinnot jäivät kesken – Higgins jännitti liikaa mennäkseen luennoille. Hän ei osallistunut suuriin mielenosoituksiin Irakin sotaa vastaan, vaikka mieli teki. Sen sijaan hän vietti aikaa internetissä, keskustelupalstoilla ja uutissivustoilla.
Vihaan olla väärässä jostain, niin kuin useimmat meistä Bellingcatissa. Emme halua edes yhtäkään pilkkua väärään paikkaan.
Hän seurasi mielenkiinnolla yhdysvaltalaisen NPR-kananvan toimittaja Andy Carvinia, joka raportoi 2011 arabikevään kansannousuista, vaikka istui tuhansien kilometrien päässä Yhdysvaltojen itärannikolla. Carvinin lähteet olivat sosiaalisessa mediassa, jonne tavalliset ihmiset latasivat päivittäin kuvia, videoita ja tilannepäivityksiä paikan päältä.
Tietoa oli saatavilla vaikka millä mitalla, mutta sen todenperäisyyden varmentaminen oli vaivalloista. Keskustelupalstoilla ja vaihtoehtomedioissa tekaistuilla todisteilla saatettiin perustella villejäkin teorioita.
Venäjän valtion rahoittama uutiskanava Russia Today, sittemmin RT, oli yksi pahimmista valheiden levittäjistä. Libyan sisällissodan aikaan kanavan kirjeenvaihtaja seisoi hotellissa ja väitti Naton lavastaneen »äänipommeilla » kapinallisten hyökkäyksen Tripoliin, Higgins muistelee.
Higgins ei halunnut mennä mukaan pyörittelemään teorioita, hän halusi olla oikeassa.
»Kun joku väitti jotain valokuvaa tekaistuksi, etsin satelliittikuvan, joka osoitti sen todeksi.»
Hän saattoi kaivella tuntitolkulla Google Mapsin satelliitti- ja street view -kuvia, hahmotella rakennusten sijaintia ja teiden paikkoja tulostuspaperille ja verrata niitä videoissa ja valokuvissa näkyviin yksityiskohtiin varmistaakseen missä ne oli otettu. Hän sattui itsekseen keksimään avointen lähteiden tiedustelussa yleisen tekniikan, joka tunnetaan geopaikannuksena.
»Lähinnä halusin vain voittaa väittelyn», hän toteaa.
Higginsillä on lähes pakonomainen tarve olla oikeassa. Viime vuonna hän teki uransa ensimmäisen oikaisun. Bellingcat julkaisi syksyllä 2020 kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPWC:n sisäisen sähköpostin, joka myöhemmin osoittautui lähettämättömäksi luonnokseksi. Bellingcat joutui perumaan sanansa.
»Vihaan olla väärässä jostain, niin kuin useimmat meistä Bellingcatissa. Emme halua edes yhtäkään pilkkua väärään paikkaan», Higgins sanoo.
Vastapuoli, salaliittoteoreetikot ja valemediat, eivät jätä yhtäkään tilaisuutta käyttämättä. Niiden toimintatapaan ei kuulu esittää uskottavia ja perusteltuja teorioita vaan pikemminkin puhkoa reikiä todistusaineistoon ja kylvää epäilyksen siemeniä.
»Voit paikkailla reikiä päivät pitkät, he vain siirtyvät häpeilemättä seuraavaan. Jos me olemme yhdenkin kerran väärässä, saamme kuulla siitä iankaiken.»
Higginsin päädyttyä Kremlin vihollisten listalle Bellingcatin Venäjä-tutkimusten vuoksi RT ja muut valemediat ovat hyökänneet hänen kimppuunsa tauotta. Niin sanottuun Pietarin trollitehtaaseen kytkeytynyt uutistoimisto Ria Fan jopa erehtyi julkaisemaan Bellingcat-jäsenten välisiä tekstiviestiketjuja, jotka oli helppo osoittaa väärennöksiksi.
»Vedimme heidät oikeuteen Hollannissa ja voitimme. He ovat meille nyt velkaa puoli miljoonaa euroa. En tiedä, miten saamme korvaukset, mutta heillä on omistuksia Euroopassa», Higgins sanoo ja hymyilee leveästi.
Vanhan internet-trollin tavoin hän näyttää nauttivan suunnattomasti vastustajan ärsyttämisestä. Mitä enemmän Venäjä reagoi, sitä maireampi on Higginsin virne.
Eliot Higgins on Bellingcatin ohella työskennellyt muun muassa vierailevana tutkijana Atlantic Council -järjestön digitaalisten tutkimusmenetelmien kehitysohjelmassa. Kuva: Stephan Röhl/Heinrich Böll Stiftung
Arabikevät oli ensimmäinen mullistus, josta raportoitiin yhtä lailla sosiaalisen kuin perinteisen uutismedian välityksellä. Sen yhteydessä käynnistyneestä Syyrian sisällissodasta muodostui suoranainen musta aukko uutismedialle. Raakuudet ja yhä sekasortoisempi tilanne tekivät Syyriasta vaarallisen toimittajille, ja raportointi paikan päältä muuttui lähes mahdottomaksi. Heidän lähdettyään julmuudet vain pahenivat.
Sosiaalinen media nousi sodankäynnin välineeksi. Sodan osapuolet – jihadistiryhmät, Syyrian hallituksen joukot, eri kapinallisryhmät – julkaisivat verkossa kuvia ja videoita. Niin tekivät myös tavalliset syyrialaiset ja eri aktivistiryhmät.
Higgins katsoi kaiken, mitä löysi. Hän keräsi talteen ja analysoi – osaamatta sanaakaan arabiaa. Mitä kuvissa näkyi kaiken kauheuden ja propagandauhon takana? Millaisia aseita, maamerkkejä, viittauksia ajankohdasta? Oliko ammuksissa merkintöjä tai autoissa rekisterinumeroita?
Keskittyminen yksityiskohtiin auttoi etäännyttämään sodan kauhut, jotka muutoin olisivat voineet käydä mielenterveyden päälle.
Kirjassaan Me olemme Bellingcat Higgins kertaa salapoliisikertomuksen tavoin, kuinka hän kaivoi yksinkertaisia tekniikoita käyttäen näyttöä muun muassa rypälepommien, kemiallisten aseiden ja tynnyripommien käytöstä Syyriassa. Suuret uutiskanavat kuten BBC ja New York Times alkoivat viitata Brown Moses -blogiin tietolähteenä.
Russia Today sen sijaan keskittyi lokaamaan hänen mainettaan.
Higgins aloitti blogin saatuaan potkut yrityksestä, joka tarjosi asumispalveluita turvapaikanhakijoille. Valtio päätti ulkoistaa sopimuksen toiselle firmalle. Ennen kuin blogin pyörittäminen joukkorahoituksella muuttui päivätyöksi, Higgins ehti työskennellä kolme kuukautta alusvaatefirman taloushallinnossa, käsitellen kangastilauksia.
»Tietysti RT hyökkäsi kimppuuni: ‘rintaliivikauppias Eliot Higgins’ väittää blogissaan…»
Kun joku kuvaa kauheuksia konfliktialueella, tavoitteena ei ole viihdyttää ihmisiä Youtubessa tai vetää CIA:ta mukaan konfliktiin. Tavoitteena on saada joku vastuuseen siitä, mitä on tapahtunut.
Bellingcat syntyi Brown Moses -blogin ympärille kerääntyneen tutkijoiden, aktivistien, toimittajien ja harrastajaetsivien yhteisöstä heinäkuussa 2014. Pari päivää verkoston perustamisen jälkeen Amsterdamista Kuala Lumpuriin suunnannut matkustajakone MH17 ammuttiin alas Ukrainan ilmatilassa.
Koneen pudottaneen ohjuslavetin alkuperän jäljittäminen Venäjälle, Moskovan sotilaspiirin 53. prikaatiin oli kuukausien projekti, johon liittyi kasvava määrä innokkaita harrastajasalapoliiseja – muun muassa suomalainen Veli-Pekka Kivimaki, joka työskentelee nykyisinsuojelupoliisissa.
Lopulta tutkimustuloksista kiinnostui myös Alankomaissa onnettomuustutkintaa vetävä viranomaisryhmä.
Mediassa Bellingcatin julkaisuja verrattiin Yhdysvaltojen levittämään, melko vaisuun tiedusteluraporttiin MH17:n putoamisesta: Katsokaa, amatöörit päihittävät maailman ainoan supervallan tiedustelukoneiston!
MH17 oli lähtölaukaus Bellingcatin Venäjä-tutkimuksille, mutta vielä suurempi vyyhti käynnistyi vuonna 2018 venäläisen Sergei Skripalin ja tämän tyttären Britanniassa tapahtuneesta myrkytyksestä. Tapaus johti Higginsin ja Bellingcatin Venäjän armeijan tiedustelupalvelun GRU:n salaisen sabotaasija salamurhaoperaation jäljille.
Johtolangat tuottavat yhä uusia tuloksia: huhtikuussa Bellingcat paljasti GRU:n yksikkö 29155:n sabotoineen tšekkiläistä ammusvarastoa ja murhanneen bulgarialaisen asekauppiaan vuonna 2014. Bellingcatin sivuilta löytyy tusinoittain Venäjän tiedustelupalvelujen GRU:n ja FSB:n agenttien nimiä ja kuvia, salaisten kemiallisten aseiden laboratorioiden osoitteita ja raskauttavia todisteita valtion virastojen sekaantumisesta monenlaisiin roistomaisuuksiin.
Higgins on tietoinen maineestaan eri maiden tiedustelupalvelujen keskuudessa. Häntä itseään ei tosin kiinnosta seurata, mitä valtioiden vakoilukoneistot puuhaavat avoimen datan kanssa.
»Ei meidän tarkoituksemme ole tehdä tiedustelupalvelujen työtä niiden puolesta tai julkaista niiden tuloksia. Meitä syytetään siitä riittävän usein, emmekä halua vahvistaa sellaista kuvaa.»
MH17 osoitti Bellingcatin verkostoituneen toimintatavan voiman. Samalla se näytti, että mukaan voi liittyä melkeinpä kuka tahansa, jolla on aikaa ja kiinnostusta.
»Käyttämämme tutkimustekniikat eivät välttämättä ole kovinkaan kehittyneitä. Google- haku on jo sellaisenaan melkoisen voimakas väline», Higgins sanoo.
Menetelmät ja apuvälineet ovat viime vuosina edistyneet valtavaa vauhtia. Jo MH17-tutkinnassa käytettiin esimerkiksi Suncalc-sovellusta, joka mittaa valokuvasta varjoja ja arvioi niiden ja sijaintitiedon perusteella, mihin kellonaikaan kuva on otettu. Uusinta uutta ovat esimerkiksi kasvoja tunnistavat hakukoneet.
Higgins haluaa Bellingcatin kehittävän myös uusia työkaluja, joita tutkijat ympäri maailmaa voisivat hyödyntää.
Käytössä on esimerkiksi algoritmi, joka voi tulkita auton rekisterinumeron sumeasta valokuvasta. Sitä on käytetty parin murhan tutkimuksessa, Higgins kertoo. Viimeksi se auttoi löytämään kadonneen koiran, jonka sieppaajan auto oli tallentunut turvakameralle.
»On aina hauskaa keksiä joku uusi pikku kikka, joka johtaa uuden havainnon äärelle», Higgins sanoo.
Hän puhuu innostuneesti avoimen datan tutkimusmenetelmien levittämisestä. Nuoruuden ujous on vuosien varrella karissut ja julkinen puheiden pitäminen tai toimittajille jutustelu ei enää aiheuta paniikkia. Higgins itse näkee tässä kolkkoa ironiaa – Syyrian sota on aiheuttanut silmitöntä kärsimystä, mutta sen ansiosta hän itse pääsi ulos kuorestaan.
Higginsiä on kuvailtu positiiviseksi, kannustavaksi ja energiseksi. Hän osaa aistia kiinnostavia juttuja ja koota hyviä tyyppejä toimiviksi tiimeiksi. Mitä enemmän Bellingcat on julkisuudessa, sitä enemmän ihmiset haluavat liittyä mukaan toimintaan tai pyytävät apua omien tutkimustensa kanssa.
»Ihmiset ovat tutkimusten tärkein resurssi, ja mitä enemmän ihmisiä ja organisaatioita saamme mukaan, sitä enemmän voimme tutkia. Useimmat kohteet ovat paikallisia ja lähellä ihmisiä.»
Higgins kertoo saaneensa vastikään viestin Roomasta. Paikallinen aktivisti halusi selvittää satelliittikuvien avulla, kuka on kaatanut puita heidän naapurustossaan. Kun jotain on pielessä, sen tutkiminen voi voimaannuttaa ihmisiä, jotka muuten kokisivat itsensä voimattomiksi, Higgins sanoo.
Jos avoimen datan tutkimusmenetelmät olisivat kaikille tuttuja kansalaistaitoja, niillä voisi hänen mukaansa torjua myös disinformaatiota ja salaliittoteorioita.
Vaikka hän on tuntenut nahoissaan Venäjän informaatio-operaatioiden luonteen ja mittakaavan, ei ratkaisu totuuden hämärtymiseen ole Higginsin mielestä internetin entistä tarkempi valvonta tai vastuun siirtäminen somejättien harteille, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa on toisinaan esitetty.
»Jotkut fiksut ihmiset uskovat näin, mutta he eivät ymmärrä internetiä. He eivät tuhlanneet nuoruuttaan roikkumalla verkossa.»
Salaliittosekoilu verkossa ei ole mikään Venäjän salajuoni, Higgins sanoo, vaan ihan omaa aikaansaannostamme. Ihmiset ovat menettäneet uskoaan perinteisiin auktoriteetteihin ja etsivät vaihtoehtoisia lähteitä verkosta. Monet ajautuvat äärilaidoille ja irtautuvat todellisuudesta.
»Haluamme tarjota toisenlaisen, faktoihin ja avoimuuteen perustuvan vaihtoehdon», Higgins sanoo.
Higgins vitsailee tämän tästä maineestaan Kremlin vihollisena, eikä hän varsinaisesti vaikuta pelkäävän turvallisuutensa puolesta. Vaikka vastapuolella on myrkyttäjiä, murhaajia ja salaisia agentteja, on Higginsiä ja muita Bellingcatin jäseniä vastaan hyökätty lähinnä valheilla ja puolitotuuksilla. Heidän sähköposteihinsa on yritetty murtautua, ja jäljet siinäkin johtavat Venäjälle.
Bellingcatin jäsenet toimivat kotinsa suojista tietokoneidensa takana, ja verkoston saama runsas julkisuus toimi eräänlaisena suojakilpenä, Higgins uskoo. Jos joku tutkijoista vaikkapa myrkytettäisiin, se näyttäisi melko epäilyttävältä.
Toisaalta moni panee henkensä ja terveytensä alttiiksi hankkiakseen ja tuottaakseen tutkimuksissa hyödynnettävää dataa.
Skripal-tutkimuksissa avainasemassa oli muun muassa puhelutietoja, joita verkoston bulgarialainen avustaja Christo Grozev osti omilla rahoillaan mustasta pörssistä. Venäläiset aktivistit ovat vuotaneet julki viranomaistietokantoja, joissa on listattuna muun muassa rajanylityksiä passitietoineen. Valtava määrä video- ja kuvamateriaalia on peräisin konfliktialueilta, joilla toimivat aktivistit ovat jatkuvassa hengenvaarassa.
»Kun joku kuvaa kauheuksia konfliktialueella, tavoitteena ei ole viihdyttää ihmisiä Youtubessa tai vetää CIA:ta mukaan konfliktiin, tai jotain sen suuntaista. Tavoitteena on saada joku vastuuseen siitä, mitä on tapahtunut », Higgins sanoo.
Tämä on nykyisin yksi Bellingcatin työn kulmakivistä. Verkoston jäsenillä on paitsi tinkimätön suhde totuuteen, myös luja moraalinen kompassi ja halu saada pahantekijät tilille.
Tutkimuksen ja tiedon varmistuksen ohella Bellingcatin huoneentauluun kirjattiin jo varhaisessa vaiheessa vaikuttavuuden vahvistaminen. Siinä julkisuus on tärkeässä roolissa. Verkosto tutkii usein yhteistyössä journalistien tai kansalaisjärjestöjen kanssa. Venäjä-tutkimuksissa kumppani on usein riippumaton Insider-verkkolehti. Vaikuttavuuteen liittyy myös oman tuotantoyhtiön perustaminen.
Toinen, yhä tärkeämpi keino edistää tutkimusten vaikuttavuutta, on yhteistyö tuomioistuinten kanssa. Keväällä Bellingcat osallistui Britanniassa harjoitusoikeudenkäyntiin, jossa selvitettiin avoimen datan tutkintamenetelmien ja Bellingcatin tutkijoiden asiantuntijalausuntojen kelpoisuutta tuomioistuimessa. Tapaus käsitteli todellista Jemenissä tapahtunutta ilmaiskua.
»Touhumme on vähän poikkeuksellista, koska useimmat tutkijamme ovat amatöörejä. Odotimme, että tuomari hylkäisi todistuksen, mutta yllättäen tuomari hyväksyi sen», Higgins kertoo.
Tšetšeenitaustaisen Khangoshvilin murhaoikeudenkäynnissä Berliinissä Bellingcatin jäsenet ovat ratkaisevia todistajia. Osin heidän tuottamansa analyysin perusteella syyttäjä esittää Venäjän FSB:n olevan murhan takana. Jos Bellingcat-tutkijan todistus hyväksytään tuomioistuimessa, voidaan samoja menetelmiä potentiaalisesti käyttää muissa murhatutkimuksissa.
Tulevaisuutta silmällä pitäen Bellingcat kehittää myös menetelmiä aineiston tallentamista ja luettelointia varten. Mikäli jossain syttyisi uusi konflikti, Higgins haluaa kaiken sitä sivuavan sosiaalisen median aineiston – kuvat, videot, kertomukset – analysoituna talteen tulevia tutkimuksia ja oikeudenkäyntejä varten.
»Maailmassa on paljon tarvetta oikeudenmukaisuudelle.»
Muokattu 29.5.2021 klo 10.57: Christo Grozevin kansalaisuus korjattu.
