Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan kasvun ihastelijoilta on karannut mopo käsistä, väittää Ruchir Sharma kirjassaan Breakout Nations. Niin sanottujen BRICs-maiden ihailussa on hänen mielestään kyse 2000-luvun alun teknologiahuuman kaltaisesta yliampuvasta optimismista.
Investointipankki Morgan Stanleyssä työskentelevä Sharma katsoo, että BRICs-huuman vuoksi maailmantalouden tulevat irtiottajat ovat jääneet huomiotta. Niitä ovat esimerkiksi Tšekki, Puola ja Turkki, Indonesia, Sri Lanka ja Etelä-Korea sekä tietyin varauksin Thaimaa, Meksiko, Filippiinit ja Nigeria.
BRICS-maiden romahdusta Sharma ei ennusta, mutta väittää, että mailla on edessään hitaan kasvun kausi. Esimerkiksi Kiinan kasvu hidastuu 5–6 prosenttiin nykyisistä lähes kaksinumeroisista luvuista. Tämä johtuu Sharman mukaan siitä, että palkat nousevat Kiinassa aasialaisia kilpailijoita nopeammin, maaseudulla ei enää ole loppumatonta työvoimareserviä, väestö vanhenee, perusinfrastruktuuri alkaa olla valmis ja kiinteistökupla on pahempi kuin Yhdysvalloissa ennen finanssikriisiä.
Juuri Kiinan kasvun hidastumisen vuoksi kehittyviä markkinoita ei Sharman mukaan voida katsoa yhtenä kokonaisuutena: Kun raaka-aineiden kysyntä rauhoittuu, raaka-aineita tuottavat maat eivät vaurastu ryhmänä. Täytyy katsoa yksittäisten maiden kasvuedellytyksiä ja sitä, millaista politiikkaa maissa on harjoitettu.
Indonesia on Sharman mielestä maailman parhaiten toimiva suuri raaka-ainetalous. Lähes 250 miljoonan asukkaan maalla on suuret kotimaiset markkinat, ja se investoi bruttokansantuotteestaan kolmanneksen. Indonesia on Transparency Internationalin tutkimusten mukaan hieman korruptoituneempi kuin Intia, mutta maan korruptio on Sharman havaintojen perusteella ”tehokkaampaa”: Esimerkiksi liiketoimintaan tarvittavat luvat heltiävät yleensä nopeasti, kun tietää, kenet täytyy voidella. Lisäksi tieto on yleensä helposti saatavilla.
Euroopasta Sharma nostaa esiin Puolan ja Tšekin. Eurokurimuksessa monelta on saattanut jäädä huomaamatta, että talouskriisin vaikeimpina vuosina 2008 ja 2009 Puolan talous kasvoi ainoana EU:ssa ja että pelätyt ”puolalaiset putkimiehet”ovat alkaneet palata kotiin.
Kirkkaimmin Sharman mukaan loistaa kuitenkin Etelä-Korean tähti. Maa on ainoana kehittyvänä taloutena onnistunut luomaan globaaleja brändejä, kun taas esimerkiksi Taiwan on jäänyt kulutuselektroniikan ja teollisuustuotannon sopimusvalmisajaksi ilman hinnoitteluvoimaa.
Etelä-Korean menestys tuntuu myös Suomessa, missä Samsungin puhelimet ovat pitäneet Salon ja Espoon Keilaniemen nokialaiset ahdingossa.
Sharma ei ole yksin BRICS-kritiikkinsä kanssa. Samankaltaisia puheenvuoroja on kuultu viime aikoina kansainvälisessä mediassa, ja Suomessa aiheesta on kirjoittanut Raimo Sailas (Kanava 6/2012). Yllättävää on se, kuinka purevasti Sharma arvostelee omaa ammattikuntaansa sijoitusammattilaisia laumakäyttäytymisestä ja spekulatiivisten kuplien luomisesta. Hänen mukaansa Kiinan ja Intian talouden hidastuminen aiheuttaa vielä kovan krapulan, sillä esimerkiksi rahastojen arvot ja osakekurssit ovat epärealistisen korkealla.
Vaikka Sharma ei kuulosta peruspankkiirilta, hän katsoo maita sijoittajan silmin. Tämä näkyy esimerkiksihänen suhtautumisessaan Intian ja Brasilian uudentyyppisiin sosiaaliturvakokeiluihin. Työllisyystöistä ja ehdollisista tulonsiirroista otetaan mallia monissakehitysmaissa, mutta Sharmalle ne näyttäytyvät kasvun hidasteina, sillä hän tarkastelee vain sosiaaliturvamenojen osuutta bruttokansantulosta.
Kirjoittaja on ulkoministeriön tiedottaja ja vapaa toimittaja.
