Mielenterveysongelmat, alkoholi, huumeiden ja päihteiden väärinkäyttö sekä talousvaikeudet seuraavat suomalaisia ulkomaille. Niiden jälkiä siivotaan Suomen suurlähetystöissäkin, joissa autetaan vaikeuksiin joutuneita kansalaisia.
Konsuli Raimo Pahkasalo Suomen Bangkokin-suurlähetystöstä arvioi kokemustensa perusteella, että moniongelmaisten määrä on kasvussa.
»Erityisen huolissani olen nuorten mielenterveysongelmista. Kuvitellaan, että matkustamalla toiseen maahan, esimerkiksi Thaimaahan, ongelmat jäävät koti-Suomeen. Näin ei kuitenkaan käy, vaan ongelmat seuraavat perässä ja helposti eskaloituvat.»
Hädässä olevien avustus- ja muiden konsulitapausten määrä Thaimaan lähetystössä pysyi viime vuonna edellisvuoden tasolla, mutta Pahkasalon mukaan tapauksista on tullut aiempaa monimutkaisempia ja pidempiä, mikä taas vie edustuston resursseja ja aikaa. Ongelmia on eniten 30–40-vuotiailla tai sitä nuoremmilla.
Pahkasalo kertoo, että huumeiden saanti on Thaimaassa helppoa, mikä näkyy myös edustuston työssä. »Thaimaahan on helppo tulla, ja monet kuvittelevat, että täällä voi tehdä mitä vaan. Saattaa myös olla, ettei taustajoukkoja Suomessa ole tai välit ovat katkenneet.»
Bangkokin-suurlähetystöllä on noin parisataa avustustapausta vuodessa. Niistä noin 50 on kuolemia ja toiset 50 sairastapauksia. Ennen suomalaisten auttaminen Thaimaassa painottui talveen, mutta Thaimaan-suurlähettiläs Satu Suikkari-Klevenin mukaan erilaisia tapauksia on nykyään päivittäin läpi vuoden ja ympäri Thaimaata.
Vaikka konsulitiimit hoitavat suomalaisia koskevat avustustapaukset, ne näkyvät myös suurlähettiläiden työtehtävissä – ainakin Bangkokissa, jossa tapauksia on paljon. Suomalaisten vaikeudet tai hätä koskettavat suurlähettiläitä ja koko edustustoa, Suikkari-Kleven sanoo. Hän kertoo uransa vaikeimmiksi tilanteiksi Thaimaan tsunamipäivystyksen vuodenvaihteessa 2004–2005, New Yorkin terrori-iskut vuonna 2001 sekä Utøyan joukkomurhan vuonna 2011.
Thaimaan Patongissa punainen antenni muistuttaa tsunamivaroitusjärjestelmästä.Bangkokin lisäksi Suomen kansalaisia autetaan eniten Tallinnassa ja Madridissa. Jokaisessa maassa avustustapaukset ja muut konsuliasiat ovat kuitenkin omanlaisiaan, ja suurlähetystöjen arki riippuu Suomen ja kohdemaan välisestä suhteesta.
Lontoon isossa edustustossa suurin osa konsulipalvelujen asiakkaista on Britanniassa asuvia Suomen kansalaisia, jotka hoitavat paperiasiansa viranomaisten kanssa lähetystön avulla. Konsuli Riitta Kukkonen vastaa puhelimeen kesken kiireen.
»Maanantaiaamut ovat aina kiireisiä, kun ihmiset ovat miettineet asiansa viikonloppuna.» Kukkonen kertoo, että suurin osa hänen työstään on neuvontaa. Lontoossa näkyy nyt myös brexit.
»Kansanäänestyksen jälkeen paljon huolestuneita Suomen kansalaisia otti yhteyttä meihin. Nyt on ollut hiljaisempaa, mutta syksystä viimeistään alkaa tulla enemmän kysymyksiä. Täällä on paljon Suomen kansalaisia, joilla ei ole enää passia tai jotka ovat huolestuneita siitä, saavatko asua maassa.»
Lontoota Kukkonen pitää työläänä työpaikkana, sillä miljoonakaupungin poliisit ja muut viranomaiset, kuten kuolemansyyntutkijat, ovat ylityöllistettyjä. Kukkosella on yhä pöydällään kuolemansyyhyn liittyvä tapaus, joka on kestänyt kaksi vuotta.
Hidasteista huolimatta Kukkonen sanoo pitävänsä työstään, kuten kaikki muutkin haastatellut.
Lähetystöväen puheissa toistuu »työn monipuolisuus» ja »päivien erilaisuus». Varsinkin suurlähettiläiden arki on pääsääntöisesti kuitenkin muuta kuin maanmiesten ongelmien selvittelyä. Yhä useammin se on viennin edistämistä siitäkin huolimatta, että edustustojen yhteydessä toimii kymmenissä maissa viennin edistämiseen keskittynyt Business Finland. Siihen sulautettiin tämän vuoden alussa valtion vienninedistämisyhtiö Finpro sekä työ- ja elinkeinoministeriön alainen virasto Tekes.
»70 prosenttia työstäni on viennin edistämistä. Matkustan paljon, olen viikoittain suomalaisyritysten mukana ja avaan niille ovia täällä Santiago de Chilessä ja maakunnissa», sanoo Suomen Chilen-suurlähettiläs Mika-Markus Leinonen.
Leinonen palasi reilut kolme vuotta sitten Chilen-lähetystöön. Edellisestä komennuksesta ehti vierähtää 25 vuotta. Aloittaessaan suurlähettiläänä hän siirsi edustuston painopisteen kulttuurista talouteen. Leinonen kertoo, että Chilessä yritykset tarvitsevat lähetystöltä vetoapua ovien avaamiseen ministeriöihin ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden luokse.
Haastattelun aikaan hän valmisteli joensuulaisten koulutusalan ammattilaisten matkaa Chileen. »Viime viikolla olin puhumassa sosiaaliasioiden ministeriön alivaltiosihteerille, jotta nämä kymmenen suomalaista pääsevät ensi viikolla itse ministerin puheille», Leinonen kuvailee työtään.
Maan politiikan analyyseja edustusto ei tee pelkästään ulkoministeriölle vaan myös yrityksille ja elinkeinoelämälle.
Leinosen mukaan diplomaatin työ on kiireisempää ja käytännönläheisempää kuin 1990-luvulla. Diplomaatin suhde tavallisiin chileläisiin on muuttunut sosiaalisen median ja erilaisten puhetilaisuuksien ansiosta aiempaa tiiviimmäksi.
Leinonen kertoo pitäneensä esimerkiksi puheen suomalaisen kiusaamisen vastaisen Kiva koulu -hankkeen avaustilaisuudessa Los Andesin yliopistossa. »Yleisössä oli varmaan 500 ihmistä, jotka kuuntelivat ja kysyivät paljon. Koin sillä hetkellä olevani palveluammatissa.»
Työn tempon nopeutumisen on pannut merkille myös Suomen Viron-suurlähettiläs Kirsti Narinen. Hän kuitenkin korostaa, että diplomaatin työn perusajatus on pysynyt ennallaan. Tärkeintä on tiedonhankinta ja korkean tason verkostojen luominen.
»Tämä on edelleen jalkatyötä», Narinen toteaa.
Lähettiläs pyrkii edistämään Suomi-kuvaa esimerkiksi antamalla mahdollisimman usein haastatteluita virolaismedialle ja käymällä erilaisissa tilaisuuksissa. Läsnäolo osoittaa Narisen mukaan sen, että tilaisuudet ovat Suomelle tärkeitä. Haastattelua ennen hän käväisi Tallinn Music Week -tapahtuman avajaisissa. Suurlähettiläistä paikalla oli hänen lisäkseen vain Ruotsin lähettiläs.
Viron mediassa Suomea käsiteltiin vielä joitakin vuosia sitten negatiivisessa valossa, mutta median asenteet puolin ja toisin ovat selkeästi muuttuneet. »Suomi pitää Viroa aiempaa tasavertaisempana kumppanina», Narinen jatkaa.
Viime vuonna suomalaiset tekivät Viroon 2,7 miljoonaa matkaa. Hädänalaisia suomalaisia edustusto avusti viime vuonna reilut pari sataa kertaa.
Narisen mukaan turistien meno Tallinnassa on kuitenkin siistiytynyt vuosien kuluessa. »Se on myytti, että suomalaisjuopot työllistäisivät meitä. Esimerkiksi alkuvuodesta Tallinnaan kokoontuneet 3 500 kiekkofania ja 8 700 abia eivät tuoneet meille yhtään konsulitapausta»,Narinen kehuu.
Kaikkiaan ministeriön ja edustustojen antaman avun tarve maailmalla on kasvanut ennätyssuureksi. Viime vuonna konsulitapausten määrä nousi 85 000:een. Suurin osa oli neuvontatehtäviä, mutta vaativien tapausten määrä on lisääntynyt. Viime vuonna suuritöisin tehtävä oli Kabulissa siepatun suomalaisnaisen vapauttaminen.
Ulkoministeriö perustettiin kesäkuussa 1918. Diplomaatit olivat miehiä, joista osa haaveili vielä univormun kaltaisista virkapuvuista, joilla »Suomi voisi osoittaa kuuluvansa sivistysvaltioiden joukkoon». Vasta vuonna 1950 diplomaattiuralle kelpuutettiin nainen.
Nyt kansainvälisten asioiden valmennuskurssin (Kavakun) aloittaneista kaksi kolmasosaa on naisia, ja suomalaisen diplomatian perinteisistä avainpaikoista Washingtonissa, Berliinissä ja viimeisimpänä Tukholmassa on suurlähettiläänä nainen. Moskovassa on vielä mieslähettiläs.
Ministeriö ja edustustot ovat myös olleet hierarkkisia paikkoja. Tämäkin näyttää muuttuneen, ainakin jos verrataan Suomen lähetystöjä muiden maiden edustustoihin.
»Suomalaiseen työyhteisöön kuuluu matala hierarkia ja yhdessä tekeminen», sanoo Thaimaassa toimiva Suikkari-Kleven.
Narinen puolestaan kertoo lounastavansa henkilökunnan keittiössä. Johtaminen perustuu hänestä osaamiseen, sen arvostamiseen ja työntekijöiden osallistamiseen. Vielä 1980-luvulla ulkoministeriökin oli nykyistä hierarkkisempi.
»Tulin taloon vuonna 1984. En ole koskaan pitänyt hierarkiasta, ja välillä olen ollut sen kanssa ongelmissa, kun on odotettu jotakin muuta. Viro on kuitenkin helppo maa tässä suhteessa, koska muodollisuus on vähäistä», Narinen sanoo.
Hakijamäärien perusteella diplomaattiuran ja ulkoministeriön hallintouran (Halkun) suosio on yhä suurta. Molempien kurssien hakijaluvut ovat viime vuosina kasvaneet jopa yli tuhanteen. Osalle diplomaattiuralle päässeistä kyse on nuoruuden haaveammatista, jossa pääsee matkustamaan kauas ja paljon. Ammatin ideaalit ovat kuitenkin useimmilla muuttuneet realistisemmiksi iän ja Kavakun aloituksen myötä.
Ulkopolitiikka kysyi keväällä kavakulaisilta nimettömässä sähköpostikyselyssä tulevaisuuden odotuksia ja näkemyksiä. »Loppujen lopuksi suurimpaan osaan pesteistä kuuluu paljon perustoimistotyötä», katsoo diplomaattiuran aloittanut nainen.
Nainen kertoo pitävänsä uravalintaa oikeana ja onnistuneena, vaikka hidas päätöksenteko, varovaisuus ja monimutkaiset hallinnolliset prosessit ovat ehtineet välillä turhauttaa.
Nuoria diplomaatinalkuja mietityttää myös uran, perheen ja puolison työn yhteensovittaminen.
»Asiat eivät tapahdu nopeasti, eikä usein ole mahdollista pyrkiä tietoisesti jotakin tiettyä tehtävää kohden, sillä monesti sattuma puuttuu peliin», arvelee yksi vastaajista.
Lähteenä on käytetty lisäksi Jussi Pekkarisen kirjaa Ei pelkkää glamouria – UM sata vuotta (Edita 2018).
