Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Hitaat

Ei vain leivästä

Kansainväliset hyvinvointimittarit tuottavat erilaisia tuloksia sen mukaan, mitä mitataan. Mittatikkujen valinta edellyttää viime kädessä vastausta kysymykseen siitä, mitä on hyvä elämä.

Teksti:
Kuvat:
Julkaistu: 27.5.2012

Hyvinvointi on kätevä iskusana politiikassa. Hyvinkin erilaisia poliittisia linjauksia perustellaan hyvinvoinnin turvaamisella. Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa hyvinvointi-sana erilaisine johdannaisineen esiintyy 64 kertaa.

Mutta mistä tiedämme, mikä on suomalaisen hyvinvoinnin tila? Miten hyvinvointia voi mitata?

Perinteinen tapa arvioida kansakuntien menestymistä on mitata niiden bruttokansantuotetta ja sen kasvua. BKT on kuitenkin hyvin ongelmallinen hyvinvoinnin kuvaaja: se ei kerro esimerkiksi kansalaisvapauksista, tulonjaon tasaisuudesta tai ympäristön saastumisesta. Lisäksi Suomen kaltaisissa maissa, joissa aineelliset perustarpeet on suureksi osaksi tyydytetty, talouskasvu itsessään ei enää ole ratkaisevaa hyvinvoinnin kannalta.

”BKT:ssä hyvinvointia on katsottu tuotannon näkökulmasta. Olisi kuitenkin järkevää siirtää näkökulmaa kuluttajiin päin, sillä yksityinen kulutus kertoo paljon enemmän ihmisten hyvinvoinnista”, toteaa tutkimusjohtaja Jukka Hoffrén Tilastokeskuksesta.

Hoffrén huomauttaa, että BKT:n puutteet ovat olleet sen laatijoiden ja kehittäjien tiedossa jo vuosikymmeniä.

”Uutta on se, että BKT-kritiikki on murtautunut asiantuntijapiireistä poliitikkojen puheisiin ja mediaan. Syynä on se, että BKT vastaa aina vain huonommin päätöksenteon tarpeisiin esimerkiksi Euroopan unionissa.

BKT-kritiikki ei ole vain radikaalien yhteiskuntafilosofien tai vaihtoehtohippien puhetta. Muun muassa EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barroso totesi vuonna 2007 järjestetyssä Beyond GDP -konferenssissa, että ”emme voi kohdata tulevaisuuden haasteita menneisyyden työkaluilla” ja kannusti kehittämään parempia tapoja hyvinvoinnin mittaamiseen. Suomessa kehitysministeri Heidi Hautala on pitänyt esillä Bhutanissa kehitettyä bruttokansanonnellisuutta.

Vaihtoehtoja BKT:lle on kehitetty maailmalla jo pitkään. Hoffrén laati toissa vuonna yhdessä Inka Lemmetyisen ja Leena Pitkän kanssa Sitralle selvityksen erilaisista hyvinvointi-indikaattoreista. Siinä tarkastellaan kaikkiaan 16 erilaista mittaria ja arvioidaan niiden käytettävyyttä Suomen kannalta.

Kenties tunnetuin vaihtoehtoinen mittari on YK:n kehitysohjelman UNDP:n vuonna 1990 lanseeraama Inhimillisen kehityksen indeksi (Human Development Index, HDI). Henkeä kohden laskettu bruttokansantulo on siinä mukana yhtenä muuttujana, mutta lisäksi indeksi tarkastelee koulutustasoa ja odotettavissa olevaa elinikää.

Kun tarkastelee rinnakkain BKT- ja HDI-listauksia, esiin nousee paljon kertovia eroja: esimerkiksi Qatar, joka on maailman vaurain maa henkeä kohden lasketun BKT:n mukaan, sijoittuu HDI-vertailussa vasta sijalle 37. Qatarilaiset elävät pitkään ja ovat rikkaita, mutta käyvät esimerkiksi suomalaisiin verrattuna keskimäärin kolme vuotta vähemmän koulua.

Haitat on hinnoiteltava

Edes HDI ei ole kovin relevantti mittari Suomen kaltaisten jälkiteollisten maiden kannalta, Hoffrén huomauttaa. HDI tarkastelee asioita, jotka ovat haasteita ennen kaikkea kehitysmaissa. Suomi saa HDI:ssä taatusti hyvät pisteet, mutta se ei tarkoita, etteikö hyvinvoinnissamme olisi parantamisen varaa.

”Meillä olennainen hyvinvointihaaste on resurssien käytön tehokkuus. Taustalla on huoli esimerkiksi energian ja luonnonvarojen riittävyydestä. Tavoitteena voi pitää hyvinvoinnin kasvattamista tai edes nykyisen tason ylläpitämistä entistä tehokkaammalla resurssien käytöllä”, Hoffrén selventää.

Varteenotettavina vaihtoehtoina Hoffrén nostaa esiin kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indikaattorin (Index of Sustainable Economic Welfare, ISEW) sekä sen pohjalta jatkojalostetun aidon kehityksen indikaattorin (Genuine Progress Indicator, GPI). Niissä laskelmat perustuvat yksityiseen kulutukseen. Lisäksi laskennassa otetaan huomioon lukuisia hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä koulutuksesta rikollisuuteen ja meluhaitoista ympäristön pilaantumiseen. Erilaiset hyödyt ja haitat on siis hinnoiteltu.

Vaikka GPI kehitettiin vasta 1990-luvulla, sen laskentakaavaa voidaan soveltaa takautuvasti. Tilastokeskuksessa laskettiin muutama vuosi sitten Suomen GPI-aikasarja vuosille 1945–2007. Tulosten mukaan Suomen hyvinvointi saavutti huippunsa vuonna 1989 – ja on sen jälkeen laskenut 1970-luvun alun tasolle.

Hoffrénin mukaan GPI-arvon lasku selittyy ensinnäkin välillisten haittojen kasvamisella. Niistä merkittävimpiä ovat hiilidioksidipäästöjen lisääntyminen ja laajamittaisesta soiden kuivattamisesta johtuva luonnon monimuotoisuuden väheneminen. Samaan aikaan suomalaisten tuloerot ovat kasvaneet. Taustalla on ajatus, että hyvinvoinnin kasvu edellyttää kaikkien tuloryhmien tulojen kasvua, ei vain rikkaimpien.

Ekotehokasta hyvinvointia

Vielä radikaalimman näkökulman muutoksen tarjoaa englantilaisen New Economics Foundationin kehittämä Onnellinen planeetta -indeksi (Happy Planet Index, HPI). HPI tuottaa tyystin erilaisen listauksen kuin useimmat muut hyvinvoinnin mittarit. Syy on siinä, että HPI-indeksi ei pyri mittaamaan pelkkää ihmisten hyvinvointia vaan hyvinvoinnin ekotehokkuutta.

HPI:ssä maat pisteytetään kolmen seikan mukaan: ihmisten tyytyväisyys omaan elämäänsä, eliniänodote sekä henkeä kohten laskettu ekologinen jalanjälki. HPI tuo mukaan subjektiivisen kokemuksen hyvinvoinnista, joka puuttuu useimmista muista mittareista.

Ensimmäinen HPI-vertailu julkaistiin vuonna 2006. Siinä ykkössijan saavutti pieni Tyynenmeren saarivaltio Vanuatu. Vuoden 2009 indeksissä kärkeen nousi väliamerikkalainen Costa Rica. Kolmas HPI-vertailu julkaistaan tämän vuoden aikana.

HPI:n tulokset saattavat hätkähdyttää: kärkikymmenikköön ovat selvinneet muun muassa pahamaineisen väkivaltaiset Guatemala ja El Salvador sekä kommunismin ulkomuseoksi parjattu Kuuba. Niissä ei eletä yhtä pitkään eikä olla yhtä tyytyväisiä kuin Suomessa – mutta niillä on myös paljon pienempi ekologinen jalanjälki.

Vauraat teollisuusmaat, joissa eletään pitkään ja tyytyväisinä mutta tuhlaillaan luonnonvaroja, eivät HPI:ssä menesty. Suomi on sijalla 59, Yhdysvallat vasta sijalla 114. Vuoden 2009 vertailussa oli mukana yhteensä 143 maata.

HPI:n heikkouksina Hoffrén pitää sen suppeutta ja hyvinvointiin vaikuttavien sosiaalisten tekijöiden puuttumista. Lisäksi indeksissä käytetty data on peräisin useista eri lähteistä, mikä heikentää eri maiden tulosten vertailukelpoisuutta.

Vaikka erilaiset mittarit nostavat eri maita hyvinvointivertailun kärkisijoille, näyttää siltä, että heikoimmin menestyvät maat ovat aina samoja: useat Saharan eteläpuolisen Afrikan valtiot, kuten Kongo, Burundi ja Zimbabwe, löytyvät niin BKT-, HDI- kuin HPI-vertailujen häntäpäästä.

Kohti hyvinvoinnin teoriaa

Siinä missä eri puolilla maailmaa kehitellään vaihtoehtoisia hyvinvoinnin mittareita, Helsingin Ruoholahdessa pohditaan, mitä hyvinvoinnilla oikeastaan tarkoitetaan ja millaiselle teorialle mittarit pitäisi rakentaa.

”Eri mittarit mittaavat eri asioita, eivätkä ne ota välttämättä huomioon kaikkia niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat hyvinvointiin”, toteaa johtava asiantuntija Timo Hämäläinen Sitrasta. Hän pohtii työkseen sitä, mistä hyvinvointi koostuu.

Sitralla ja HPI:n kehittäneellä New Economics Foundationilla on käynnissä yhteinen tutkimushanke, jossa tarkastellaan uusia hyvinvoinnin haasteita sekä sitä, miten niihin voitaisiin vaikuttaa poliittisessa päätöksenteossa.

Hämäläisen mukaan perinteiset hyvinvointimittarit sopivat hyvin toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin teollisuusmaissa kärsittiin aineellisesta puutteesta. 2000-luvulla hyvinvointiongelmat ovat kuitenkin toisenlaisia.

”Uudet hyvinvointihaasteet liittyvät enemmän henkiseen hyvinvointiin ja elämänhallintaan. Hyvinvointikeskustelua olisi tärkeää päivittää ja laajentaa näiden uusien haasteiden suuntaan”, Hämäläinen sanoo.

”Uskon, että jos meillä olisi parempi käsitys siitä, mistä ihmisten hyvinvointi syntyy, löytäisimme helpommin vastauksen kaikkiin välineellisiin kysymyksiin: millaisia tuotteita ja palveluita ihmiset oikeasti tarvitsevat, millaisia organisaatioita pitäisi kehittää ja millaista politiikka tulisi tehdä.

Valitsemmeko oikein?

Uudet hyvinvointikysymykset liittyvät paljolti arkiseen päätöksentekoon ja ihmisten yksityiselämään. Ihmisillä on paljon vaikutusvaltaa ja valinnan mahdollisuuksia. Se on myös osa ongelmaa:

”Riippumatta tulotasosta joudumme tekemään päivittäin valtavasti päätöksiä, joilla on vaikutuksia niin omaamme kuin muiden ihmisten hyvinvointiin. Päätöksentekijöinä emme ole kovin hyviä. Meillä on vain rajallinen aivokapasiteetti käytössämme”, Timo Hämäläinen toteaa.

Ongelmaa vaikeuttaa se, että valintojen hyvinvointivaikutukset voivat olla täysin erilaiset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Päihteet tai syrjähypyt voivat lisätä hyvinvointia lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä niillä on haitallisia vaikutuksia.

Lisäksi valintojen vaikutukset kasautuvat, kun suuri määrä ihmisiä tekee samanlaisia päätöksiä. Keskitalven etelänmatka voi lisätä reissaajan hyvinvointia, mutta kun miljoonat tekevät saman valinnan, seurauksena ovat valtavat hiilidioksidipäästöt.

”Yksittäisten ihmisten valinnoilla ei pelasteta maailmaa. Ihmisten käyttäytymisessä pitäisi saada aikaan laaja-alaisia muutoksia”, Hämäläinen toteaa.

Hämäläisen mukaan vanhanaikainen sääntely ja valistus eivät riitä, vaan tarvitaan uudenlaisia menetelmiä, jotka auttavat ihmisiä tekemään parempia valintoja.

”Yksilöiden arkista päätöksentekoa pitäisi pystyä tukemaan, tuuppimaan ihmisiä oikeaan suuntaan.”

Tuuppimisella Hämäläinen viittaa amerikkalaisten Cass Sunsteinin ja Richard Thalerin kirjoittamaan kirjaan Nudge. Kirjoittajien lähtökohta on, että ihmiset eivät suinkaan ole niin hyviä päätöksentekijöitä kuin klassinen taloustiede haluaa uskoa. Niinpä on järkevää vaikuttaa heidän valintoihinsa tekemällä yleisesti hyväksi katsottu vaihtoehto muita houkuttelevammaksi. Tällaista ohjailua kutsutaan ”valinta-arkkitehtuuriksi”, ”libertaristiseksi paternalismiksi” tai kirjan nimen mukaan ”tönäisyksi”.

Kirjoittajien vaikutusvaltaisuutta kuvaa, että Sunstein työskentelee nykyään Yhdysvaltain hallituksen informaatioviraston johdossa. Thaler on toiminut Britannian pääministerin David Cameronin neuvonantajana. Cameronin hallituksen alaisuudessa toimii käyttäytymispsykologian yksikkö, joka keskittyy vaikuttamaan erityisesti kansalaisten terveys- ja ravintokysymyksissä tekemiin valintoihin.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu