Yhteiskunnallinen luottamus sukelsi jyrkästi Yhdysvalloissa Donald Trumpin presidenttikauden ensimmäisenä vuotena. Viestintätoimisto Edelmanin tammikuussa 2018 julkaisema raportti osoittaa seitsenvuotisen mittaushistorian jyrkintä pudotusta: sadan pisteen asteikolla koulutetun väestönosan luottamus painui vuodessa 23 pistettä alaspäin. Edelman mittaa vuosittain kansalaisten luottamusta kyselytutkimuksella 28 maassa.
Vain 33 prosenttia koulutetuista yhdysvaltalaisista luottaa enää maan hallintoon. Edelmanin tutkimuksen mukaan myös luottamus tiedotusvälineisiin, yrityksiin ja kansalaisjärjestöihin on horjunut. Kokonaistuloksissa Yhdysvallat painui 43 pisteeseen, samaan sarjaan useimpien Euroopan maiden kanssa. Niissä kansalaisten luottamus oli jo ennestään matalalla.
Kiinnostavaa on, että raportin mukaan luottamus vahvistui voimakkaimmin Kiinassa, joka nousi 74 pisteellä kärkisijalle. Kiinassa sekä koulutettu väestö että suuri yleisö luottavat erityisen vahvasti hallitukseen ja yrityksiin. Hyvällä tasolla luottamus on myös Intiassa, Indonesiassa ja Arabiemiraateissa.
Ilman luottamusta yhteiskunnalliset rakenteet alkavat murentua, raportin tekijät varoittavat. Yhteiskuntatieteissä luottamusta pidetään yhtenä talouskasvun osatekijänä ja tärkeänä valttina esimerkiksi Pohjoismaiden menestyksessä.
Kansalaisten luottamuksen kriisi ei ole demokratioissa uusi ilmiö – aiheesta keskusteltiin länsimaissa jo 1970-luvun puolivälissä. Vastaavasti autoritaaristen maiden korkeat luottamusluvut eivät paljasta koko totuutta. Tiedonvälitys ei ole näissä maissa vapaata eivätkä kansalaiset uskalla välttämättä vastata totuudenmukaisesti edes nettikyselyssä.
Jyrkkä muutos Yhdysvalloissa on silti todellinen. Trumpin valinta on vain yksi oire luottamuksen murenemisesta, arvioi mainosalan veteraani Steve Harrison, joka puhui aiheesta kesäkuussa Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen järjestämässä konferenssissa Riiassa.
»Länsimaat repivät itseään perustavalla tavalla kahtia. Yhdysvallat ja Länsi-Euroopan maat jakautuvat suurkaupunkien eliittiin ja muuhun väestöön, jonka ongelmia eliitti ei ota vakavasti», Harrison sanoo.
Manchesterin yliopistossa tohtoriksi väitellyt Harrison aloitti työnsä 1960-luvulla ikonisessa Ogilvy & Mather -mainostoimistossa Lontoossa. Hän nousi myöhemmin globaalin yhtiön Euroopan-toimintojen luovaksi johtajaksi ja oli vuosikymmenien ajan yksi mainosmaailman seuratuimpia nimiä.
Trumpin voiton jälkeen Yhdysvaltain itä- ja länsirannikoille keskittyneissä viestintä- ja markkinointiyhtiöissä kyseltiin, osaavatko varakkaisiin rannikkokaupunkeihin sijoittuneet yritykset enää muotoilla viestintäänsä Trumpin äänestäjille. Mainosalan elinehto on, että viesti vaikuttaa vastaanottajiin. Samassa valossa Harrison tarkastelee nyt kriittisesti poliittisen eliitin toimintaa.
»Etsimme syntipukkia valeuutisista, RT-kanavasta ja Putinista, sillä suurkaupunkien eliitin on vaikea uskoa, ettei joku haluaisi äänestää heitä», Harrison sivaltaa.
Hänen mukaansa huomio on keskittynyt epäolennaisella tavalla Trumpin ja Putinin kaltaisiin valtiojohtajiin, vaikka pallo on oikeasti Yhdysvaltain demokraattipuolueella ja länsimaiden muilla liberaaleilla puolueilla. Niiden pitäisi kuunnella tarkemmin äänestäjiä ja etsiä ratkaisuja heidän ongelmiinsa.
»Näin ei kuitenkaan näytä tapahtuvan.»
Harrisonin mukaan Trump toimi oikein kuunnellessaan ruostevyöhykkeen työväenluokkaisten äänestäjien huolia. Omasta kokemuksestaan hän tietää, että tuote myy hyvin, jos se vastaa ihmisten tarpeisiin. Yhdysvalloissa äänestäjien huolena oli työpaikkojen menettäminen siirtolaisille sekä Washingtonin vanhoilla »suoalueilla» asuvan vauraan eliitin eristäytyminen omaan todellisuuteensa.
Trumpin iskulauseet olivat karkeita, mutta hän esitti ratkaisuja oikeisiin huoliin, Harrison painottaa: »Rakennetaan muuri! Kuivatetaan suo! Suljetaan Clinton vankilaan!»
Harrison on kuitenkin pahoillaan siitä, että Yhdysvalloissa on noussut valtaan niin äärimmäinen poliitikko kuin Trump. Keskustavasemmisto ja keskustaoikeisto ovat menettäneet kansan luottamuksen. Sen voi palauttaa ainoastaan ottamalla äänestäjien huolet vakavasti.
Juuri tässä kohtaa Yhdysvaltain itä- ja länsirannikon eliitillä on noussut hänen mukaansa seinä eteen: eliitin on mahdotonta tuntea myötätuntoa Trumpin äänestäjiä kohtaan.
Hillary Clintonin kampanjatiimi käytti 560 miljoonaa dollaria vaikuttamiseen, jonka ydinsanoma oli äänestäjien pelottelu: katsokaa mitä saatte, jos äänestätte Trumpia! Harrisonin mukaan ihmiset pitivät sitä ylimielisenä ohjailuna ja käänsivät siksi selkänsä Clintonille.
»Jotta voi myydä tuotteen ihmisille, on ensin tunnettava empatiaa heitä kohtaan», hän sanoo.
Harrison pitää kulttuurieroja suurimpana syynä suurkaupunkien eliitin erkaantumiseen äänestäjistään. Eliitti on sisäistänyt tietynlaisen heimon käytösmallit ja normit. Yhdysvalloissa eliitti kokee olevansa moraalisesti ylempänä kuin sisämaan asukkaat ja tuntee vastenmielisyyttä näiden rasisimia, pikkukaupunkilaista mentaliteettia, seksismiä ja karkeaa kieltä kohtaan.
»Moraalisessa ylemmyydentunnossa on helppo elää. Se on oivallinen tapa nostaa omaa statustaan ja tuntea itsensä muita vahvemmaksi.»
Etsimme syntipukkia valeuutisista, Putinista ja rt-kanavasta, sillä suurkaupunkien eliitin on vaikea uskoa, ettei joku haluaisi äänestää heitä.
Kaikki kehittyneet demokratiat painivat saman ongelman kanssa, uskoo virolainen elokuvaohjaaja Ilmar Raag. Eliitit vieraantuvat väistämättä äänestäjistä, kun valtio muuttuu yhä monimutkaisemmaksi.
»Useimmilla ihmisillä ei ole koulutuksellisia edellytyksiä ymmärtää, miten verojärjestelmä tai terveydenhuolto rahoitetaan ja päätöksiä tehdään yhteiskunnan ylemmillä portailla», hän sanoo. Harva jaksaa vierailla parlamentin julkisilla nettisivuilla selvittääkseen, miten lainsäädäntö etenee.
»Kun Viro perustettiin uudelleen 1990-luvun alussa, luottamusta mitattiin rehellisyydellä: tekevätkö kansanedustajat tai hallitukseen nimitetyt ihmiset, mitä lupaavat. Nyt ongelmana on ymmärtää, miksi päätöksiä tehdään», Raag sanoo.
Tutkimusten valossa virolaiset luottavat maan hallitukseen silti yhä enemmän kuin useimmat muut eurooppalaiset. Kevään eurobarometrissä 49 prosenttia virolaisista luotti hallitukseen, mikä on EU-maiden kahdeksanneksi paras sijoitus ja 2 prosenttiyksikköä enemmän kuin Suomessa. Myös luottamus armeijaan, poliisiin, julkiseen hallintoon ja tiedotusvälineisiin on Virossa hyvällä tasolla, vaikka näillä osa-alueilla maa jää eurooppalaisittain kärkipaikkoja pitävän Suomen taakse.
Virossa tärkein jakolinja luottamuksessa ei kulje kansalaisten ja eliitin, vaan viron- ja venäjänkielisen väestön välillä. Virossa on noin 330 000 venäjänkielistä, joista osa on integroitunut huonosti Viroon. Monilta vironvenäläisiltä puuttuu Viron kansalaisuus, eivätkä he luota maan tiedotusvälineisiin ja viranomaisiin.
Vuonna 2015 tehdyn integraatiotutkimuksen mukaan 11,8 prosenttia vironvenäläisistä pitää kotimaanaan Venäjää ja 17 prosenttia yhtä lailla Venäjää kuin Viroa. Raag arvioi, että kriisissä osa vironvenäläisistä olisi lojaaleja Venäjän hallinnolle.
Siksi luottamuksen heikkenemisellä voisi olla Virossa suoria vaikutuksia kansalliseen turvallisuuteen. Jos konflikti syttyisi, Raag ottaisi tarvittaessa komennon Viron kaitseliiton eli suojeluliiton Toompean aluejohtajana Tallinnassa. Suojeluliitto on vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, jolla on Viron puolustusvoimien antamia tehtäviä.
Viro koki vakavimman itsenäistymisensä jälkeisen kriisin vuonna 2007 niin sanotussa pronssisoturi-kiistassa, joka johti laajoihin levottomuuksiin viron- ja venäjänkielisen väestönosan kesken. Tutkimusten mukaan kiista horjutti tilapäisesti väestön luottamusta maan hallintoon.
Seuraava notkahdus luottamuksessa nähtiin vuonna 2014 Ukrainan sodan jälkeen.
Tilanne Virossa on nyt rauhallinen, eikä Viro ole toistaiseksi Venäjän informaatiovaikuttamisen tulilinjalla, Raag sanoo. Silti on mahdollista, että osa etnisistä venäläisistä radikalisoituu näkemyksiltään.
»Venäjän ulkopoliittiset konfliktit ja sodat vaikuttavat vironvenäläisiin», Raag toteaa. Viron hallitus asettuu ulkopolitiikassaan usein Venäjää vastaan, jolloin etniset venäläiset joutuvat valinnan eteen.
Paradoksi on, että osa vironvenäläisistä kannattaa konflikteissa Venäjää, muttei silti halua muuttaa maahan. Päinvastoin, muuttoliike Venäjältä Viroon on voimakkaampaa. Taloudellisilla tekijöillä on paljon vaikutusta. »Esimerkiksi Narvassa eläkkeet ovat kaksi kertaa niin suuret kuin rajan toisella puolella», Raag sanoo.
Viron puolustusvoimat ovat pienet, mutta Raag luottaa siihen, että maa olisi valmis taistelemaan tarvittaessa itsenäisyytensä puolesta, toisin kuin vuonna 1939. Tähän vaikuttaa Naton sotilaallinen läsnäolo. Virossa on yksi Nato-pataljoona, joka on valmiina taistelemaan osana Viron 1. jalkaväkiprikaatia. Myös Suomen esimerkillä on vaikutusta.
»Virolaiset ovat Suomelle aina vähän kateellisia talvisodasta. Esillä on myös argumentti, että joutuisimme kärsimään joka tapauksessa, vaikka emme taistelisi. Tällaisella geopoliittisella sijainnilla ei voi pysyä puolueettomana», Raag sanoo.
Suomessa herätti myönteisiä reaktioita, kun Tarja Halonen vingutti ostoksilla bonuskorttiaan ja Sauli Niinistö pelasi pipolätkää.
Suomessa yhteiskunnallinen luottamus on pysynyt kansainvälisesti poikkeuksellisen korkealla tasolla. Turvallisuusviranomaisten ohella suomalaiset luottavat laajasti koululaitokseen, oikeuslaitokseen ja jopa terveydenhoitojärjestelmään, ilmenee Ylen viime vuonna teettämästä arvotutkimuksesta.
Kansainvälisen trendin mukaisesti luottamus hallitukseen ja poliittisiin puolueisiin on rapistunut Suomessakin tämän vuosikymmenen kuluessa. Tasavallan presidentti nauttii sen sijaan Suomessa ainakin demokraattisten valtioiden mittapuulla poikkeuksellista luottamusta. Sauli Niinistön kaudella presidentti on noussut kaikista tutkituista instituutioista ykköseksi.
Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen professori Ilkka Ruostetsaari selittää suomalaisten asenteita osittain auktoriteettiuskolla. »Luottamus esivaltaan on kansainvälisessä vertailussa Suomessa edelleen vahvaa», hän sanoo. Yhteiskunnallisten instituutioiden lisäksi suomalaiset luottavat myös asiantuntijoihin.
Toistaiseksi Suomi on säästynyt yhteiskunnan jyrkältä kahtiajakautumiselta eliittiin ja kansaan. Ruostetsaari on vertaillut eliitin ja kansalaisten asenteita seurantatutkimuksilla vuosina 1991–2011. Tuona aikana asenteet jakautuivat jonkin verran Naton, EU:n, euron ja maahanmuuttopolitiikan kaltaisissa kysymyksissä, joita Ruostetsaari pitää symbolisina.
2000-luvun alun jälkeen valtaeliitti omaksui näkemyksiä, jotka Ruostetsaari liittää osaksi »uusliberaalia hallintojärjestelmää». Eliitti esimerkiksi katsoo kansalaisia useammin, että tiede ja tekniikka pystyvät ratkaisemaan useimmat ongelmat, demokratia toimii hyvin ja julkisia palveluja pitäisi yksityistää. »Eliitin ja kansalaisten välinen kuilu ei ole silti kovin suuri», hän sanoo.
Valtaeliittiin kuuluu Ruostetsaaren määritelmän mukaan Suomessa noin 1 400 ihmistä, jotka jakautuvat seitsemään alaryhmään: politiikan, hallinnon, elinkeinoelämän, kulttuurin, tiedotusvälineiden, tieteen ja järjestösektorin eliittiin.
»Suomessa eliitit ovat kohtuullisen avoimia. Eliittiin voidaan nousta meillä erilaisista sosiaalisista ja jopa hyvin vaatimattomista taustoista. Koulutus on keskeinen väline, jolla eliitteihin noustaan.»
Tämä selittää, miksi eliitin ja kansalaisten välinen kuilu ei ole kasvanut samanlaiseksi kuin esimerkiksi Ranskassa ja Britanniassa, joissa on vahva luokkayhteiskunnan perinne. Näissä maissa eliitti uusintaa itseään edelleen eliittikouluissa, joita on myös Yhdysvalloissa.
Pohjoismaiseen poliittiseen kulttuuriin kuuluu tietynlainen tavallisuuden ihanne, jonka eliitit ovat sisäistäneet. Varakkuudella ja rikkaudella pröystäily ei ole hyväksyttävää. Ruostetsaaren mukaan eliitit harrastavat Suomessa koko kansalle yhteisiä asioita, kuten liikuntaa, kulttuuria, metsästystä ja kalastusta.
»Yleinen odotus on, että eliittiin kuuluvat käyttäytyvät kuin ketkä tahansa meistä. Siksi herätti myönteisiä reaktioita, kun Tarja Halonen vingutti ostoksilla bonuskorttiaan tai Sauli Niinistö pelasi pipolätkää ja teki lumitöitä», Ruostetsaari sanoo.
Kansanliikkeet, kuten työväenliike, osuustoimintaliike ja kansalaisjärjestöt ovat kytkeneet Suomessa perinteisesti koko kansaa yhteen.
Toisessa ääripäässä ovat esimerkiksi Afrikan johtajat. Siellä valta pitää näyttää myös ulkoisilla tunnusmerkeillä, kuten kalliilla autoilla ja korealla pukeutumisella, Ruostetsaari toteaa. Suomessa tähän eliittikategoriaan kuuluu vain harvoja Björn Wahlroosin kaltaisia poikkeuksia, jotka haluavat näyttää varakkuutensa.
Vuoden 2011 jälkeen eliitin ja kansalaisten asenteita ei ole tutkimuksessa vertailtu. Ruostetsaari olettaa, että kuilu on ollut sen jälkeen Suomessakin kasvamaan päin, mikä näkyi populistisin tunnuksin esiintyneiden Perussuomalaisten vaalivoitossa vuonna 2015.
»Kritiikki eliittejä kohtaan näkyy keskustelussa. Sosiaalinen media on avannut kritiikille uuden kanavan. Se on voimaannuttanut kansalaisia ottamaan kantaa ja vaikuttamaan», Ruostetsaari sanoo.
Toisaalta kansalaisten luottamus sosiaalisen median kautta tulevaan tietoon on vähäistä. Vain 41 prosenttia vastaajista yhdeksässä eri maassa kertoi luottavansa sosiaaliseen mediaan viestintäyhtiö Edelmanin kyselyssä kesäkuussa.
Yhdysvalloissa vain 30 prosenttia vastaajista luottaa enää sosiaaliseen mediaan. Luottamus valtakunnallisiin tiedotusvälineisiin jakautuu voimakkaasti puoluekannan mukaan, ja etenkin republikaanien luottamus valtakunnallisten tiedotusvälineiden, kuten New York Timesin ja CNN:n uutisointiin on heikkoa.
Sen sijaan luottamuksessa paikallisiin tiedotusvälineisiin on tapahtunut kuluneen vuoden aikana pitkästä aikaa käänne parempaan yli puoluerajojen. Yhdysvaltalaisen Poynter-instituutin tuoreen tutkimuksen mukaan 76 prosenttia vastaajista luottaa paikallistelevision ja 73 prosenttia paikallislehtien uutisiin. Tämä on merkittävää, sillä presidentti Trump on hyökännyt voimakkaasti tiedotusvälineitä vastaan koko kautensa ajan.
