Viime joulukuussa Montrealissa istuttiin YK:n luontokokouksessa. Suomen pääneuvottelija Marina von Weissenberg oli elementissään: hän seurasi kokoussalissa voimasuhteiden muutoksia herkeämättä ja etsi samalla heikkoja signaaleja.
Ympäristöneuvos istui salissa tärkeiden puheiden aikaan ja keskittyi kuuntelemaan muutoksia muiden maiden edustajien sanamuodoissa tai puheen sävyissä. Oman tulkintansa kokonaisuudesta hän vei EU-ryhmälle.
Von Weissebergin 30-vuotinen ura ympäristöministeriössä oli huipentumassa kokoukseen, jonka tavoite oli yksiselitteisen kunnianhimoinen: pysäyttää maailmanlaajuinen luontokato.
On arvioitu, että noin miljoonaa eläin- ja kasvilajia uhkaa sukupuutto, monia jo seuraavina vuosikymmeninä. Ongelman globaalia merkitystä ja mittakaavaa kuvaa, että sopimusneuvotteluja valmisteltiin ympäristöministeriössä neljän vuoden ajan ja peräti 80 kokouksessa.
»Kukaan ei voi sanoa, etteikö luonnon monimuotoisuuden kysymyksistä olisi puhuttu viime vuosina. Ketään ei ole jätetty pimentoon», von Weissenberg toteaa.
Hänellä oli itseoikeutettu asema Suomen pääneuvottelijana. Von Weissenberg on kehittänyt diplomaattisia taitojaan ja verkostojaan vuosikymmeniä. Hän tuntee ihmisiä eri hallinnonaloilta ja on selvillä siitä, kuka valmistelee mitäkin EU-komissiossa tai muissa maissa. Von Weissenberg tietää, kenen puoleen kääntyä, jos haluaa vaikuttaa politiikkaan.
Hänen määrätietoisuutensa tunnetaan kansainvälisen ympäristöpolitiikan piireissä.
»Kun muihin valtuuskuntiin viitataan maan nimellä, Suomeen viitataan minun nimelläni», hän kertoo hymyillen.
Von Weissenberg innostuu yhä kerratessaan luontokokouksen jakolinjoja. Suomi oli osa EU-ryhmää, jota kuunneltiin herkällä korvalla, kun yhteisiä kantoja valmisteltiin ennen kokousta.
Von Weissenbergin mukaan kaikilla osapuolilla oli kysymyksiä, jotka hiersivät. Erimielisyydet liittyivät usein rahoitukseen.
Brasilia halusi perustaa uuden rahaston tukemaan monimuotoisuustavoitteiden toteuttamista. Mertensuojelu oli vaikea pala Kiinalle ja Japanille, joille kalastus on tärkeä elinkeino. Maat joissa on paljon lääketeollisuutta, kuten Sveitsi, Hollanti ja Britannia, vahtivat geenivarojen hyödyntämisen korvauksia.
Minun kanssani neuvotellessa ei jää epäselväksi, mikä Suomen kanta on.
Puheenjohtajamaa Kiina ei paukutellut henkseleitä julkisuudessa vaan toimi kulisseissa. Von Weissenberg esimerkiksi kertoo, kuinka Venäjä heittäytyi mahdottomaksi ja Kiina menetti hermonsa. Brasilialle Kiina taas totesi, että jos laitatte hanttiin joka asiassa, soijan ja maissin tuonti Kiinaan loppuu.
Suuret maat pelasivat isoilla panoksilla. Asetelma vaikutti umpikujalta, mutta kokenut neuvottelija ei lamaantunut.
»Kun kaikilla on jotakin menetettävää, saadaan aikaan kompromisseja ja kaikki joutuvat antamaan periksi omistaan», von Weissenberg tietää.
Pää on pidettävä kylmänä, sanoi vastapuoli mitä tahansa. Vaikka tulisi takapakkia, periksi ei anneta. Pitää vain hymyillä ja perustella kantansa uudelleen.
»Minun kanssani neuvotellessa ei silti jää epäselväksi, mikä Suomen kanta on», hän sanoo.
Neuvottelut ovat kuin shakespearelainen tragedia, jossa jonkun on aina »kuoltava», von Weissenberg vertaa. Tunteet käyvät kuumina ja välillä joku marssii ulos. Toisinaan omakin sietokyky on koetuksella.
»Suutun ja kiroilen kuin pieni apina luottohenkilöilleni. Joskus nukun huonosti ja mietin, olinko liian kärjekäs tai kriittinen.»
Montrealissa kahden viikon uuvuttavien neuvotteluiden jälkeen aikaan saatu sopimusluonnos oli yllättäen ennakoitua kunnianhimoisempi. Toisin kuin Pariisin ilmastosopimus, biodiversiteettisopimus ei ole oikeudellisesti sitova. Se tuo kuitenkin pontta luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.
Sopimusmaat sitoutuivat suojelemaan 30 prosenttia maapallon maa- ja vesialueista. Lisäksi vähintään 30 prosenttia huonokuntoisista maa- ja vesiekosysteemeistä on ennallistettava vuoteen 2030 mennessä. Ympäristöä kuormittavia taloudellisia tukia poistetaan vuoteen 2030 mennessä asteittain, vähintään 500 miljardilla dollarilla vuosittain. Haitalliksi määriteltyjä tukia on esimerkiksi energia- ja liikennesektoreilla.
Luontosopimus ulottuu valtioiden lisäksi myös yksityiselle sektorille. Yrityksillä on vastaisuudessa velvollisuus raportoida toimintansa luontovaikutuksista. Von Weissenberg mainitsee myös vahvan oikeudenmukaisuusperiaatteen, joka huomioi alkuperäiskansojen sekä naisten ja lasten oikeudet.
Hän liikuttuu kyyneliin muistellessaan sopimuksen syntyä. Onnistuminen oli myös testamentti vuosikymmenten työstä.
»Se oli huikea tunne, mutta olin todella väsynyt. Itkin ilosta silloinkin.»
EU:n puheenjohtajamaa Tšekki lähetti kiitoskortin, jossa kehutaan von Weissenbergin neuvottelutaitoja, ahkeruutta sekä kykyä kuunnella. Hän pitää korttia työpöydällään.
»Luen sen, kun minulla on huono päivä.»
Luonnon monimuotoisuudesta ja luontokadosta on tullut vähitellen tutkimustiedon karttuessa valtavirran puheenaihe.
Von Weissenberg oli kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) hallituksessa kahdeksan vuotta ja varapuheenjohtajana neljä vuotta. Liitossa on jäseninä sekä järjestöjä että valtioiden edustajia.
IUCN:stä olisi von Weissenbergin mukaan voinut tulla biodiversiteetissä samanlainen auktoriteetti kuin hallitusten välisestä ilmastopaneelista IPCC:stä. Sen tehtävänä on tuottaa tieteellistä tietoa ilmaston lämpenemistä päätöksenteon tueksi.
Luontokadosta viestittiin pitkään ristiriitaisesti, koska järjestöt kilpailivat siitä, kuka johtaa monimuotoisuuskysymyksissä. Tilannetta korjasi 2012 perustettu IPBES-paneeli. Se on ilmastopaneelin tapaan YK:n alla toimiva hallitustenvälinen järjestö.
»Vihdoin laulettiin samasta laulukirjasta», von Weissenberg kuvailee paneelin roolia.
IPBES-paneelin ensimmäinen maailmanlaajuinen raportti monimuotoisuuden tilasta julkaistiin kolme vuotta sitten. Monimuotoisuutta uhkaa ennen kaikkea ihminen: saasteet, maankäyttö ja luonnonvarojen ylihyödyntäminen, liiallinen kulutus, ilmastonmuutos, haitalliset vieraslajit ovat luontokadon juurisyitä.
Ilmastotyöhön verrattuna suojeluratkaisut ovat paikallisia, vaikka monimuotoisuuden vahvistaminen on globaali kysymys.
Von Weissenbergillä on toki paljon kokemusta myös kansallisesta päätöksenteosta. Hän oli ympäristöministeriössä aitiopaikalla, kun luonnonsuojelulaki, maa- ja rakennuslaki sekä metsälaki 1990-luvulla päivitettiin. Luonnon monimuotoisuus kirjattiin niihin kaikkiin.
»Suomesta tuli luonnon monimuotoisuuden suojelussa EU:n mittapuulla mallimaa», hän sanoo.
Von Weissenbergille on selvää, että Suomen kuuluu olla ympäristösäätelyn kärjessä. Sanna Marinin (sd.) hallituksen aikana tapahtui kuitenkin muutos huonompaan – vaikka ympäristöministerinä oli luontopuolue vihreiden Maria Ohisalo.
»Kansainvälisesti ollaan eturintamassa ja kannustetaan kunnianhimoisiin tavoitteisiin. Mutta kun palataan kotimaahan ja sitoumukset pitäisi panna toimeen, vastaus onkin ei», von Weissenberg sanoo.
Esimerkistä käy EU-komission ehdottama ennallistamisasetus, joka liittyy Suomeakin sitovaan biodiversiteettistrategiaan. Esityksen mukaan 20 prosenttia unionin maa- ja merialueista pitää ennallistaa vuoteen 2030 mennessä. Ennallistaminen ei tarkoita vain suojelua vaan luontoarvojen vahvistamista. Ennallistettava alue voi säilyä myös talouskäytössä.
Suomessa monet ovat tyrmänneet esityksen. Etenkin perussuomalaisten ja keskustan edustajat ja metsäteollisuuden etujärjestö ovat äänekkäästi vastustaneet esitystä.
Von Weissenbergia tämä ristiriita ihmetyttää. Koska kyseessä olisi EU:n määräämä asetus, syntyy epäluottamusta siitä, että Suomen mahdollisuudet päättää omista toteutuskeinoistaan supistuvat tai että hyviä käytänteitä ei huomioida, hän arvelee.
Asetuksen valmistelu on kuitenkin vielä kesken, eikä sitä ole hyväksytty.
Von Weissenbergia turhauttavat yritykset ehkäistä luontokatoa yksittäisillä keinoilla.
»Pelkkä piperrys ei riitä, mittakaava on aivan pielessä. On sovittava laajojen yhtenäisten alueiden suojelusta – mukaan lukien siitä, mitä tehdään talousalueilla kuten metsä- ja kalataloudessa sekä kaivosalueilla.»
Miten hän sitten vastaa heille, jotka jarruttelisivat päätösten toteutusta?
»Meidän on noudatettava kansainvälisiä sopimuksia. Jos jätämme sen tekemättä ja luonto jatkaa köyhtymistään, EU:sta tulee sellainen miljardiluokan lasku, ettei sellaista ole nähtykään.»
Julkiseen keskusteluun vaikuttavat lobbarit, jotka hyödyntävät kaikkia tiedostusvälineitä ja sosiaalista mediaa, von Weissenberg harmittelee. He ovat äänekkäitä, ja heillä on paljon valtaa. Tyypillistä retoriikkaa on suurennella jotakin asiayhteydestä irrotettua väitettä – esimerkiksi, että sopimuksen seurauksena luonnonvarojen käyttö ja hyödyntäminen lakkaa.
Kun virkamies yrittää korjata väitettä, vääristynyt viesti on jo iskostunut ihmisten mieliin. Von Weissenberg sanoo huomanneensa, että keskustelussa luontonäkökulmat esitetään usein pelotteena.
»Se muistuttaa minua Natura-ajan ilmapiiristä.»
Natura 2000 oli 1990-luvulla käynnistetty EU:n hanke luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi vuosituhannen vaihteessa. Koko unionin alueelle ulottuva suojeltavien luontoalueiden verkosto velvoitti kaikkia jäsenmaita. Hanke herätti Suomessa kovaa kohua. Vastustus oli kiivasta ja valituksia tuli runsaasti, von Weissenberg huokaa.
Hän on jälkikäteen pohtinut, miksi Natura synnytti niin suurta epäluottamusta etenkin maanomistajien keskuudessa. Kokemus opetti, että sidosryhmien tuominen mukaan päätösten toteuttamiseen on tärkeää – etenkin, kun kyse on laajasta, kunnianhimoisesta ja EU-tasoisesta hankkeesta.
Suomen neuvottelemien kansainvälisten sopimusten vaikutukset koskettavat ennen kaikkea maanomistajia. Heidän pitäisi kokea olevansa mukana yhteistyössä suojelemassa luontoa.
»Ehkä tämä vaikuttaa sen taustalla, että keskustelu metsien monimuotoisuudesta ja metsäkadosta on ollut viime aikoina Suomessa niin kiihkeää», von Weissenberg pohtii.
Kuka?
Marina von Weissenberg
- Syntynyt Helsingissä vuonna 1964, kasvanut Kauniaisissa. Vanhemmat olivat kaupallisella alalla perheyrityksen palveluksessa.
- Opiskeli Åbo Akademissa valtio-oppia, kansainvälistä politiikkaa ja naistutkimusta. Valmistui valtiotieteen maisteriksi vuonna 1992. Lisensiaatintyö jäi kesken perheen ja työn vuoksi.
- Aloitti työt ympäristöministeriössä harjoittelijana.
- Työskentelee nyt johtavana asiantuntijana ja ympäristöneuvoksena ministeriössä. On vastuussa kansainvälisten sopimusten valmistelusta.
- Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi aikuista lasta.
- Harrastaa avomerisukellusta, modernia tanssia, tennistä, ulkoilua ja kirjallisuutta.
Luontokadon pysäyttäminen voi onnistua, jos kaikki alkavat toteuttaa Montrealissa sorvattua sopimusta. Vaikka sopimukseen voi olla tyytyväinen, kaipaisi von Weissenberg vauhtia päätöksentekoon ja toimeenpanoon. Virkamieheksi hänellä on aktivistin sielu.
Feministisen ja vihreän herätyksen von Weissenberg koki Åbo Akademissa 1980-luvulla. Nuori valtio-opin ylioppilas hakeutui
ylioppilaskunnan hallitukseen ja jakoi opiskelijoille kondomeja hi-viruksen varalta.
»Olin nuori, määrätietoinen nainen. Minulla oli aina jokin protesti käynnissä.»
Vaikutuksen häneen teki nouseva vihreä kansanliike, joka oli tuonut Koijärven suojelulla ympäristöaktivismin kaikkien tietoisuuteen.
Ihan tavallinen viherpiipertäjä hän ei ollut.
Aatelissuvun lapsi oli kasvanut taloudellisesti liberaalissa yrittäjäperheessä. Isovanhemmilla oli kesäpaikka Sipoon saaristossa, missä von Weissenberg lapsena istuskeli kallioilla ja katseli merta.
Myös meripartio jätti jälkensä. Sormessa on vieläkin lovi, jonka hän viilsi vahingossa puukolla meripartion telttaleirillä. Myös kiinnostus luontoon kasvoi.
Von Weissenberg kertoo, ettei ole koskaan kuulunut itse puolueeseen, mutta hän tunsi hengenheimolaisuutta opiskeluaikojensa vihreän liikkeen arvoihin. Sama aate ajoi hänet myöhemmin työelämässä globaalien ympäristökysymysten pariin.
Hakiessaan harjoittelupaikkaa von Weissenberg oli viikoittain yhteydessä ympäristöministeriöön. Tämä kaiketi osoitti kiinnostuksen olevan aitoa, ja työpaikka heltisi, hän kertoo.
Ministeriössä valmistauduttiin tuolloin suureen ponnistukseen, vuoden 1992 YK:n kestävän kehityksen huippukokoukseen. Kylmän sodan jäljiltä valtioilla oli kiinnostusta kehittää yhteistyötä ympäristökysymyksissä, joita pidettiin liian suurina yksittäisten maiden ratkottavaksi. Rio de Janeiron huippukokouksessa solmittiinkin YK:n ensimmäiset ilmasto- ja biodiversiteettisopimukset.
Von Weissenberg istui kokouksessa ja teki muistiinpanoja ympäristöministeriön neuvottelijoiden avustajana.
»Olin opiskellut kansainvälistä politiikkaa, joten oli valtavan mielenkiintoista nähdä, miten kansainvälistä ympäristöpolitiikkaa oikeasti tehdään. Monenvälinen yhteistyö valtioiden ja järjestöjen välillä vaikutti aktiiviselta ja kokouksessa oli hyvä yhteishenki.»
Olemme kuin nakkikioski. Tarvitsisimme ministeriöön lisärahoitusta.
Vielä syvemmälle valtioiden välisen byrokratian rattaisiin hän astui palattuaan ympäristöministeriöön äitiyslomansa jälkeen. Suomi oli liittymässä Euroopan unioniin, ja jäsenyysneuvottelut olivat alkamassa.
»Aloin ravata Brysselissä. Ihastelin upeita kokoussaleja ja tein EU-avustajana muistiinpanoja tupakansavun keskellä», von Weissenberg muistelee.
Von Weissenbergillä on vahvoja näkemyksiä ja syvä asiantuntemus. Hän työskentelee kuitenkin politiikan armoilla, hallitusneuvotteluissa muotoillun ohjelman ja ministerin ohjauksessa. Von Weissenberg ei koe tätä ristiriitana. Hän on kotonaan viranomaisen roolissa, jossa on vapaus vaikuttaa ympäristöpolitiikkaan kertomalla oman mielipiteensä.
Jokainen ympäristöministeri on saanut kuulla, mikä on ollut Suomen linja ja mitkä ovat Suomen tavoitteet ja vaihtoehdot. Koskaan hän ei ole kohdannut ministeriä, joka ei olisi jossain vaiheessa kysynyt, »mitä sinä, Marina, tässä tilanteessa tekisit?».
Ympäristöpolitiikka on pitkäjänteistä työtä eikä yksittäisestä neljästä vuodesta kiinni, hän huomauttaa.
Säätytalolle von Weissenberg lähettää tiukat terveiset: ottakaa luontokato vakavasti. Monimuotoisuuden vaalimisen pitäisi sisältyä kaikkeen suunnitteluun ja politiikkaan.
Haastattelun aikana hallitusneuvottelut ovat vielä kesken, mutta lähtökohta, jossa luontokatoa ratkaistaisiin vain omaa napaa tuijottaen, pöyristyttää ympäristöneuvosta.
Suomen on kannettava globaalia vastuuta vauraana pohjoisen maana. Kansainvälinen säätely lähtee siitä, että ratkaisut toteutetaan yhdessä, hän korostaa.
»En edes puhuisi solidaarisuudesta, vaan ihmisyydestä. Emme me halua jättää sellaista perintöä jälkeemme, että tyrimme koko homman tulevilta polvilta.»
Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen tuo Suomelle niin taloudellisia mahdollisuuksia kuin ulkopoliittista uskottavuutta, von Weissenberg sanoo. Jos Suomi esimerkiksi haluaa edustuksen tai virkoja YK:n instituutioissa, tekojen on puhuttava puolestaan.
Suomen brändi myös vaatii sitä: muualta tulevatkin haluavat kokea Suomen luonnon.
Von Weissenbergin omia luontokokemuksia on viime aikoina himmentänyt havahtuminen siihen, miten luonto on hiljentynyt.
»Jos en kuule lintujen laulua, puiden havinaa tai pörriäisiä, huolestun», hän mainitsee esimerkiksi.
Suojelussa on runsaasti myös kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia, von Weissenberg uskoo. Suomi voisi esimerkiksi globaalisti edistää, että avaruusdataa hyödynnettäisiin. Satelliittien kautta voidaan kartoittaa metsäkatoa ja merten tilaa.
»Teknologian avulla voidaan mennä jopa lajitasolle. Jokaista kolkkaa ei tarvitse kartoittaa ihmisvoimin. Edelleen on valtava määrä maata, jota ei ole tutkittu tarpeeksi.»
Periaatteiden lisäksi määrärahojen kohtalo kismittää. Ympäristöministeriö on ministeriöistä pienimpiä.
»Ilmastosopimusta sorvasi komppaniallinen henkilöitä, luontosopimusta tekemässä oli pelkästään kourallinen. Olemme kuin nakkikioski. Tarvitsisimme ministeriöön lisärahoitusta.»
Kun työterveyslääkäri 50-vuotistarkastuksessa kuuli von Weissenbergin työmäärästä, hän muistutti ettei kyse ole yhden naisen yrityksestä vaan vastuun tulisi jakautua laajemmalle osalle virkakuntaa.
»Työni on todella kiinnostavaa mutta raskasta. Joku muu olisi jo kuukahtanut, mutta minulla on urheilutaustaa ja sitkeyttä. Ehkä olen huono delegoimaan.»
Työ ei kuitenkaan lopu. Montrealin sopimusosapuolet tapaavat jälleen ensi syksynä Keniassa ja Sveitsissä.
Von Weissenberg on joskus pohtinut siirtoa ministeriön sisällä uusiin tehtäviin. Se ei käynyt, koska korvaavaa tekijää olisi ollut vaikeaa löytää. Hän on melkeinpä osa ministeriön peruskalliota.
»Olen kohta kuin fossiili!»
58-vuotias ympäristöneuvos kuitenkin tietää eläkepäivien lähestyvän.
»Voi olla, että aktivisti-Marina pääsee taas esille. Ehkä tekisin töitä järjestötasolla ja olisin sillanrakentaja tieteen ja poliittisen päätöksenteon välillä.»
