Loma-asunnolleen matkustava mies istuu autoonsa. Vaimo istuu viereisellä penkillä.
Tienvarrelle pakettiautoon on asetettu tekoälyllä ja usealla kameralla varustettu 7.62 mm kevyt konekivääri. Satelliitin ja tietokoneruudun kautta kauko-ohjattu ase tulittaa ohiajavaa autoa. Mies kuolee ja vaimo jää henkiin. Tämän jälkeen ase räjähtää, tuhoten itsensä.
Tilanne ei ole tieteiselokuvasta vaan yksi Iranin viranomaisten teoria marraskuussa 2020 tapahtuneesta salamurhasta pääkaupunki Teheranin ulkopuolella.
Iskussa kuoli tunnettu fyysikko Mohsen Fakhrizadeh, jota pidettiin Iranin ydin- ja ohjusohjelman keskeisenä kehittäjänä. Tekijäksi epäiltiin heti Israelin tiedustelupalvelua Mossadia, joka on ollut vastuussa lukuisista salamurhista Iranissa viime vuosikymmenellä. Viime vuosina Iranissa on tapahtunut myös räjähdyksiä, tulipaloja ja iskuja erityisesti maan ydinrikastamoissa ja tehtaissa, joissa valmistetaan miehittämättömiä ilma-aluksia eli drooneja.
Israelin toiminnan taustalla on huoli asevarustelusta. Iranin ydinsopimusneuvottelut eivät ole hälventäneet naapurien pelkoja. Ydinaseen kehittämisen lisäksi Persianlahden maat ovat toistuvasti esittäneet huolensa Iranin ohjusohjelmasta, jonka on arvioitu olevan Lähi-idän laajin ja monipuolisin.
YK:n asettaman asevientikiellon raukeaminen vuonna 2020 on lisännyt pelkoja Iranin mahdollisuuksista myydä ja ostaa aseita.
Iranilla on arviolta 3 000 lyhyen ja keskipitkän kantaman ohjusta sekä lukuisia risteilyohjuksia, joiden lisäksi se on kehittänyt miehittämättömiä ilma-aluksia ja drooneja. Yhdysvaltojen asevoimien alueellisen komentokeskuksen päällikkö Kenneth McKenzie luonnehti niitä suurimmaksi taktiseksi uhaksi Lähi-idässä sitten omatekoisten räjähteiden kuten tienvarsi- tai autopommien yleistymisen.
Niukoista aineellisista resursseista ja pakotteista huolimatta Iran on onnistunut luomaan itsestään alueellisen uhan. Toisin kuin muut alueen toimijat, Iran ei ole hyötynyt kansainvälisestä asekaupasta. Rauhantutkimuslaitos Siprin tilastojen mukaan esimerkiksi Yhdysvaltojen liittolainen Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit ovat vuosikausia olleet maailman suurimpia aseiden ostajia. Iranin tavanomaisten aseiden kyvyt ovat rajalliset ja puolustusmenot naapureita pienemmät.
Koska Iran ei voi saavuttaa yliotetta perinteisin menetelmin, on se etsinyt muita innovatiivisia keinoja tasata tilannetta. Se käyttää valtaansa ohjusiskuin tai kalliiden ilmapuolustusta välttävien drooni-iskujen avulla. Toisinaan sen tukemat ei-valtiolliset toimijat, niin kutsutut proxyryhmät, tekevät iskuja Iranin puolesta.
Näillä keinoilla Iran on onnistunut luomaan itsestään uhan, joka saattaa ajaa sen naapurimaita läheisempään puolustusyhteistyöhön.
Iranin ja naapurimaiden jännitteet juontavat juurensa vuoden 1979 islamilaiseen vallankumoukseen.
Ennen vallankumousta Iran kehitti ohjusohjelmaansa yhteistyössä Israelin kanssa, osana šaahin valtavaa panostusta puolustukseen. Iran oli myös yksi Yhdysvaltain tärkeimmistä liittolaisista Lähi-idässä. Vallankumous lopetti kaiken yhteistyön: Iran katkaisi diplomaattiset suhteet Israelin kanssa ja kielsi siltä oikeuden olemassaoloon.
Yhdysvalloista tuli kansallista turvallisuutta uhkaava imperialistinen valta, joka tulee karkottaa Lähi-idästä. Iran myös kehotti kansannousuihin ja vallanvaihtoihin alueen arabimonarkioissa, joita se piti korruptoituneina lännen marionetteina.
Vallankumousta seurasi kahdeksan vuotta kestänyt tuhoisa sota Irakin ja Iranin välillä. Sen aikana Iran sai Saddam Husseinin Irakiin verrattuna erittäin vähän tukea muilta mailta. Kokemus yksin jäämisestä nousee yhä toistuvasti esiin valtion virallisessa retoriikassa ja ulkopolitiikassa.
Tuolloisessa »kaupunkien sodassa», jossa erityisesti Iranin kaupunkeihin iskettiin ohjuksilla ja tykistöillä, Iran koki yhtäältä oman haavoittuvuutensa ja toisaalta ohjusten mahdollisuudet. Samanaikaisesti kuvioon tulivat kemialliset aseet ja niiltä suojautuminen, joiden kehittämisessä Iran oli Irakia jäljessä. Iranin pyytämässä selvityksessä YK löysi Irakin tekemien iskujen kohteista sinappikaasua ja hermomyrkkyä. Iskuissa kuoli tai haavoittui Iranin mukaan peräti 60 000 sotilasta.
Kokemus yksin jäämisestä nousee yhä esiin Iranin retoriikassa.
Iranin muita maita uhkaava vallankumouksellinen politiikka yhdistettynä tuhoisaan sotaan Irakia vastaan on johtanut kansainvälispoliittisesti eristäytymiseen. Valtiollisia liittolaisia sillä ei ole Syyrian lisäksi.
Iranin näkökulmasta eristyneisyys on yksi sen vahvuuksista, sillä se ei nojaa ulkopuolisiin toimijoihin kuten Saudi-Arabia Yhdysvaltoihin. Yksinäisyys on silti myös heikkous, koska pakotteet ja liittolaisten puute ovat kaventaan Iranin mahdollisuuksia ostaa aseita maailmanmarkkinoilta.
Iranin asevarustelu perustuu asymmetrisen pelotevaikutuksen ja sodankäynnin periaatteisiin.
Asymmetrisyydellä tarkoitetaan, että osapuolet käyvät sotaa eri tavoin ja niillä on käytettävissään hyvin erilaiset resurssit. Termi ei tyypillisesti viittaa kahden tavanomaisen armeijan vaan esimerkiksi valtion ja aseellisen ryhmän väliseen konfliktiin. Erityisesti Iranin vallankumouskaarti nojaa tähän periaatteeseen. Iran on kompensoinut esimerkiksi rajallista merivoimaansa pikaveneillä sekä miinoilla.
Keskeinen osa Iranin asymmetrista strategiaa ovat aseelliset ryhmät, jotka toimivat enemmän tai vähemmän Iranin jatkeena sen rajojen ulkopuolella. Näistä keskeisimpiä ovat Jemenin huthit, Libanonin Hizbollah, Irakin militiat sekä Gazassa ja Länsirannalla toimivat Hamas ja Palestiinan Islamilainen Jihad. Kaikki paitsi Hamas ja Palestiinan Islamilainen Jihad ovat šiialaisia ryhmiä, ja osa seuraa nimenomaan samaa šiialaisuuden suuntausta kuin Iran.
Iranin tuki šiialaisille ryhmille on johtanut siihen, että sunnalaisista hallinnoista koostuvat naapurimaat syyttävät Irania näiden hallinnonvastaisten protestien järjestämisestä. Esimerkiksi Bahrain on syyttänyt kaikkia vuoden 2011 arabikevään šiialaisia mielenosoittajia Iranin kätyreiksi, vaikka šiialaiset ovat aidosti tyytymättömiä oikeuksiinsa ja elinoloihinsa.
Iranin tuki proxyryhmille vaihtelee kouluttamisesta teknologiavaihtoon ja asevarusteluun. Aseistamalla tai auttamalla ryhmiä kehittämään omaa kykyään Iran laajentaa vaikutusvaltaansa. Niiden kautta se pystyy helpommin uhmaamaan alueen muita valtioita ja Yhdysvaltoja, jolla on arviolta 35 000 sotilasta ympäri Persianlahtea.
Samalla se nostaa kynnystä sille, että muut maat iskisivät Iraniin. Pitämällä naapurimaat vaikutuspiirissään aseellisten ryhmien avulla Iran luo itselleen puskurivyöhykkeen vihamieliseksi kokemassaan ympäristössä.
Iran on iskenyt Yhdysvaltoja ja sen kumppaneita vastaan epäsuorasti tukemiensa asejoukkojen avulla ja suoraan esimerkiksi Ain al-Assadin tukikohtaan Irakiin tammikuussa 2020. Lisäksi se on tehnyt lukuisia iskuja Bagdadin vihreälle vyöhykkeelle, jossa sijaitsevat suurlähetystöt ja ministeriöt.
Ohjuksilla, drooneilla ja proxyryhmillä Iran pystyy luomaan pelotevaikutusta halvalla ja vähällä vaivalla sen sijaan, että se tekisi perinteisiä sotilaallisia iskuja omalta maaperältään. Samalla se voi kokeilla omia aseitaan paljastamatta korttejaan. Iran tietää, että sen tekemiä iskuja analysoidaan tarkkaan.
Ryhmien avulla Iran voi myös häivyttää omaa vastuutaan. Kesän 2019 iskusta vastuun ottivat huthit, vaikka YK:n raportin mukaan iskut todennäköisemmin tulivat pohjoisesta, joko Irakista tai Iranista.
Harmaalla alueella toimiminen on keskeinen osa Iranin aluepolitiikkaa. Sen ansiosta Iran välttää suoraa konfliktia ja mahdollista eskalaatiota, jossa se olisi altavastaajana.
Koska luotettavaa tietoa Iranin sotilaallisesta kapasiteetista on vaikea löytää, läntiset toimijat rakentavat arvionsa muun muassa ohjusiskujen jäänteiden, takavarikoitujen aselähetysten ja satelliittikuvien perusteella.
Britannia takavarikoi tämän vuoden alussa Jemeniin matkalla olevan aselähetyksen, joka sisälsi ilmatorjuntaohjuksia ja rakettimoottoreita risteilyohjuksille. YK on tarkastellut vuoden 2020 jälkeen Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin tehtyjen iskujen jäännöksiä ja todennut niiden todennäköisesti olevan Iranista.
Iran on saanut tietoa ja teknologiaa Kiinalta, Pohjois-Korealta ja Neuvostoliitolta, sittemmin Venäjältä, ja hyötynyt tutkijoidensa kouluttamisesta eri maissa. Iso osa Iranin sotilaskalustosta onkin päivitettyjä malleja muiden maiden versioista. Iran kehittää lisäksi avaruuskantoraketteja, myös yhteistyössä Venäjän kanssa.
Jos Iran onnistuisi ottamaan käyttöön mannertenvälisiä ohjuksia, siitä tulisi Euroopan näkökulmasta nykyistä keskeisempi uhka. Ohjukset voisi varustaa ydinkärjillä.
Iranin ohjusten osumatarkkuutta on pidetty välttävänä, muutamasta sadasta metristä puoleentoista kilometriin. Se tarkoittaa sädettä, jonka sisällä puolet ohjuksista osuvat kohteeseensa. Tällainen epätarkkuus voi toimia pelotteena kansalaisten terrorisoimiseksi kaupungeissa, mutta ei mahdollista tarkasti valikoitujen kohteiden tuhoamista.
Viime aikoina Iranin on arvioitu panostaneen yhä enemmän tarkkuuteen kantaman sijaan. Esimerkiksi Ain al-Assadiin tehty isku yllätti yhdysvaltalaiset asiantuntijat tarkkuudellaan. Joidenkin raporttien mukaan Iran hyödynsi Venäjän gps-vastinetta glonassia, mikä mahdollisti peräti kymmenen metrin osumatarkkuuden.
Iranin työkalupakista löytyy myös risteilyohjuksia, joiden lentorata on paljon matalampi kuin ballististen ohjusten.
Kesän 2019 Saudi-Arabian öljytuotantolaitoksiin osuneissa iskuissa käytettiin drooneja ja risteilyohjuksia. Iskujen ansiosta globaali öljytuotanto putosi viidellä prosentilla.
Risteilyohjukset ovat Iranille hyödyllisiä etenkin, koska ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmien ja tutkien on vaikeampi havaita niitä. Siinä missä ballistisia ohjusjärjestelmiä voi sijoittaa siiloihin, sukellusveneisiin, laivoihin ja tiellä tai raiteilla liikkuville laukaisualustoille, risteilyohjuksia voi ampua esimerkiksi kuorma-autoista tai drooneista. Siksi niiden laukaisupaikkaa ja tekijää on vaikeampi selvittää. Lisäksi lentoreittiä on mahdollista muuttaa lennon aikana.
Israel ja Yhdysvallat ovat profiloituneet miehittämättömien ilma-alusten eli droonien suurmaiksi, mutta Lähi-idän alueella nousevat myös Turkki ja Iran, joka on kehittänyt drooneja 1980-luvun Irakin–Iranin-sodasta lähtien. Iran antoi niitä Libanonissa toimivalle Hizbollahille jo vuonna 2005. Iranilaisia drooneja havaittiin myös vallankumouskaartin käytössä äärijärjestö Isisin vastaisessa sodassa.
Heinäkuussa Yhdysvaltojen hallinto väitti Iranin valmistelevan droonien myymistä Venäjälle käytettäväksi Ukrainan sodassa. Iran kiisti tiedon tuoreeltaan. Elokuun lopussa Yhdysvaltojen puolustusministeriö kertoi Iranin toimittaneen drooneja Venäjälle, mutta ne osoittautuivat viallisiksi.
Miehittämättömät ilma-alukset ovat erityisen hyödyllisiä, koska ne voivat läpäistä myös tehokkaan ilmapuolustuksen. Ne ovat myös edullisia ja valmistukseen tarvittavia osia on helposti saatavilla Irania kohtaan asetetuista kansainvälisistä pakotteista huolimatta. Tätä kuvastaa se, että myös Isis valjasti drooneja omaan käyttönsä.
Iranin naapurit pyrkivät vastaamaan epäsymmetristen keinojen aiheuttamaan uhkaan salamurhien ja iskujen lisäksi avoimin diplomaattisin keinoin.
Ydinsopuneuvotteluiden ohella esiin on noussut turvallisuusyhteistyö. Jordanian kuningas toisti kesäkuussa tukensa idealle »Lähi-idän omasta Natosta».
Myös Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden on tukenut Israelin sisällyttävää Lähi-idän ilmapuolustusliittoa.
Idea Lähi-idän Natosta ei ole uusi. Puolustusliiton mahdollisuutta on heitelty vuosien varrella tuloksetta: Maiden välinen kilpailu, vastakkainasettelut ja keskinäinen luottamuspula ovat estäneet sen. Israelin sisällyttäminen mihinkään yhteistyöhön on poliittisesti herkkä aihe, vaikka osalla alueen maista on suhteet Israeliin.
Tärkein syy keskustelulle Lähi-idän puolustusliitosta on arabimonarkioiden riippuvuus Yhdysvalloista niiden turvallisuuden takaajana.
Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman energian hinnannousun myötä Persianlahden öljymonarkioiden asema kuitenkin vahvistui. Asetelma on Yhdysvaltojenkin näkökulmasta hankala. Uusien suurvaltakilpailun tuomien prioriteettien valossa kevyempi panostus Lähi-itään vapauttaisi resursseja muualle. Samaan aikaan alueen liittolaisilla on Iranin tavoin intressejä – tosin eri syistä – liioitella Iranin uhkaa ja suorituskykyä pitääkseen Yhdysvallat sitoutuneena. Yhdysvaltain väljähtänyt kiinnostus alueeseen on puolestaan antanut Lähi-idän maille aihetta keskustella Venäjän tai Kiinan kanssa.
Paradoksaalisesti Iranin ja sen vastarintaryhmien tavoitteena on ajaa amerikkalaiset ulos Lähi-idästä, mutta tekemillään iskuilla ne sitouttavat Yhdysvaltoja jäämään.
Vaikka Yhdysvallat ja Iran pääsisivätkin yhteisymmärrykseen ydinsopuneuvotteluissa, muut alueelliset kitkakohdat Iranin kanssa eivät katoa.
Suurimpiin jännitteisiin alueen maat ovat pyrkineet vastaamaan alueellisella liennytyksellä, esimerkiksi Irakissa järjestetyn Bagdad-prosessin puitteissa. Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit ovat järjestäneet kahdenvälisiä tapaamisia Iranin kanssa, mutta maltillisin tuloksin.
Investoinnit kalliisiin ilmatorjuntajärjestelmiin ja uusien menetelmien kehittäminen Iranin uhkaa vastaan jatkuvat, ja Iran pyrkii jatkossakin kiertämään niitä. Teknologian joutuminen vääriin käsiin – Iranille tai sen tukemille ryhmille – voi tarkoittaa, että sitä nähdään uudessa muodossa vuosia myöhemmin.
Siksi Mohsen Fakhrizadehin surmaskenaariossa aseen tuli räjähtää. Jotta sitä ei voisi mallintaa millään tavalla.
Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin tutkija. Tutkimusavustaja Mohammed Hadi osallistui taustamateriaalin keräämiseen.
Jutun alkuperäistä lehtiversiota on päivitetty ilmestymispäivänä 7.9.2022 tiedoilla Iranin Venäjälle toimittamista drooneista ja niiden vioista. Lehden mennessä painoon Iran oli kiistänyt toimittavansa drooneja Venäjälle.
