Mikä maa on näin tärkeä: sen edustajat saavat herjata Yhdysvaltoja ja iskeä omia kansalaisiaan vastaan niin, että kansanmurhan kriteerit täyttyvät, mutta silti presidentti Joe Biden poseeraa maan pääministerin kanssa sopuisasti.
Oikea vastaus on, yllättävää kyllä, Etiopia. Tai ehkä vastaus yllättää vain ne tarkkailijat, joille Etiopiassa käyty suursota (2020–2022) jäi Ukrainan tragedian katveeseen. Viime marraskuun rauhansopimukseen suurin piirtein päättynyt sota tuotti miltei miljoona ruumista, joista valtaosa oli kuollut nälkään, luoteihin tai muihin kauheuksiin.
Kahden brittitutkijan Understanding Ethiopia’s Tigray War on tukeva, luotettava ja lähes ajantasainen katsaus aikamme verisimpään konfliktiin. Sisällissota se ei ollut. Martin Plaut ja Sarah Vaughan korostavat Etiopian armeijan iskeneen Tigrayhin, maan pohjoisimpaan provinssiin, koordinoidusti Eritrean ja tuhansien somalisotureiden kanssa.
Vaikka hyökkäys oli yhtä yksiselitteinen aggressio kuin Venäjän invaasio Ukrainaan, uutissulun julistanut Etiopia onnistui pitkään sumuttamaan ulkovaltoja. Nobel-palkitun pääministerin Abiy Ahmedin persoona oli siinä korvaamaton. Plaut ja Vaughan lainaavat luottamuksellisia haastatteluja, jotka kertovat läntisten diplomaattien langenneen Abiyn disinformaatioon.
Hyökkäys Tigrayhin paljasti palkitsemisen perustuneen toiveajatteluun. Nobel-komitea palkitsi Abiyn rauhasta diktatuurina pysyneen Eritrean kanssa. Ja kun sota ei ollutkaan ohi parissa viikossa, Etiopia väitti Yhdysvaltojen ja ylipäänsä lännen »uuskolonialistien» tukevan Tigrayta.
Taistelut ovat pääpiirteissään tauonneet. Eritrea tosin miehittää Tigrayn reunoja, ja läntisessä Tigrayssa on koettu väkivaltainen väestönvaihto, Washingtonin virallisen linjauksen mukaan »etninen puhdistus». Satoja tuhansia tigraylaisia on karkotettu tai tapettu amharojen tieltä.
Geopolitiikka tekee Etiopiasta niin merkittävän, että Yhdysvallat sallii sen ilkkua itselleen. Yli 100 miljoonan asukkaan Etiopia on liian iso, jotta sen annettaisiin hajota.
Länsi ei myöskään halua sen liukuvan Kiinan tai Venäjän etupiiriin. Nuo maat ovat silti vahvistaneet asemiaan Addis Abebassa, ja tosiasiallisesti Etiopia taitaa jo olla hajoamisvaiheessa.
Syöksykierteen selittää Etiopiaa perinteisesti jäytävä etninen kysymys. Imperiumia on hankala hallita tasapuolisesti. Kun Tigraysta tulleet johtajat tekivät maasta 1990-luvulla liittovaltion, ajatus oli hyvä mutta toteutus puutteellinen. Abiy nousi (tai nostettiin) valtaan vuonna 2018, ja hänen oli helppo haalia kannatusta lietsomalla vihaa koko Tigrayta kohtaan.
Vaikka kansanryhmien välisillä jännitteillä olisi pitkä historia, ne eivät sinänsä sytytä sotia. Plaut ja Vaughan painottavat kansankiihottajien vastuuta, johon liittyy myös tilinteon tärkeys: jos uhreille ei tehdä oikeutta, nykyinen olotila osoittautuu välirauhaksi, jota seuraa ehkä entistä hurjempi yhteenotto.
