Goethen Faustissa Gretchen kysyy rakkaaltaan pisteliään kysymyksen: mihin hän uskoo? Hetki pakottaa päähenkilön paljastamaan vakaumuksensa – tai välttämään ne kokonaan.
Saksalaisena myönnän, että on kliseistä vedota yhteen kansallisista kirjaklassikoistamme, mutta tässä tapauksessa se on paikallaan. EU nimittäin joutuu kohtamaan oman periaatekysymyksensä eli Gretchenfrageninsa: miten se määrittelee suhteensa Kiinaan?
Päällisin puolin Bryssel näyttää muuttuvan aiempaa haukkamaisemmaksi. Parlamentin kuulemisissa liettualainen Andrius Kubilius, uusi puolustus- ja avaruuskomissaari, listasi Kiinan samaan vastustajajoukkoon Venäjän, Iranin ja Pohjois-Korean kanssa. Näitä vastaan EU:n on vahvistettava puolustustaan.
Retoriikka näyttää heijastavan Washingtonin käsitystä, jossa nämä neljä maata niputetaan yhteen ”mullistusten akselina”, yleensä tarkemmin erottelematta eri maiden aiheuttamia erilaisia uhkia ja niille ominaisia valtasuhteita.
Olisi naiivia sivuuttaa huolet Kiinan toimista olankohautuksella. Merikaapeleiden sabotointi Itämerellä tarjoaa tästä vahvan muistutuksen. EU:n uuteen ymmärrykseen Kiinan roolista vaikuttaa kuitenkin Donald Trumpin uudelleenvalinta.
Trump pitää Kiinaa ”vihollisena numero yksi”, ja siksi Eurooppa yrittää vauhdilla viestittää seisovansa Washingtonin rinnalla liittolaisena.
Retoriikka ei kuitenkaan vastaa Brysselin arkea, sillä päivittäisiä asioita Pekingin kanssa hoidetaan pehmeämmällä otteella. Kiinalaisdiplomaatit ovat vakiovieraita kaupungin konferenssibuffeteissa, joiden äärellä ylistetään yhteistyön etuja kuivien sämpylöiden äärellä. Kun EU-instituutioiden käytävillä poristaan ”taloudellisten riskien uudelleen arvioimisesta ja strategisesta autonomiasta”, näyttää paikallisen asukkaiden suurin huolenaihe olevan Kiinan lähetystön laajennuksesta johtuva parkkipaikkojen puute.
Paradoksi ulottuu strategisiin painopisteisiin. Samaan aikaan kun EU tunnistaa tarpeen tasapainottaa Kiinan vaikutusvaltaa, se asettaa toiveita Pekingin kanssa tehtävälle yhteistyölle tärkeissä globaaleissa haasteissa. Tämä pulma on erityisen ilmeinen Ukrainassa.
EU haluaa ilmaista horjumattoman tukensa Kiovalle osana laajempaa pyrkimystä hillitä Kiinan ja Venäjän kaltaisia voimia. Se on viesti suoraan Washingtonin suuntaan. Samalla sekä EU-johtajat että Ukrainan hallitus tunnustavat Kiinan voivan vaikuttaa Moskovaan, minkä vuoksi Kiina on saatava yhteistyöhön rauhan saavuttamiseksi.
Tämä nuorallakävely on vaarassa romahtaa, jos Trump alkaa painostaa EU:ta ottamaan vieläkin tiukemman asenteen Pekingiä kohtaan.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja António Costa etsii tiettävästi päivämääriä uudelle Kiina-huippukokoukselle, toiveenaan ylläpitää vuoropuhelua ja estää strategisen tyhjiön syntyminen. Tällaiset huippukokoukset herättävät väistämättäkin kiivaita valmistelevia keskusteluja, joissa EU voisi hioa yhtenäistä viestiä siitä, miten Kiinan kanssa tulisi toimia.
Entäpä miten Faust vastasi Gretchenin tiedustelukysymykseen uskostaan? Väistellen. ”Sydän, onni, lempi, Jumala! Ma sille nimeä en tiedä! Kaikk’ on tunnetta.” Hän puhui siis tarkoituksella epäselvästi yrittäessään voittaa mielitiettynsä suosion.
Brysselissä saatetaan myös huomata, että paras vastaus Kiinan haasteeseen on tahallinen monitulkintaisuus. Taloudellisten riippuvuuksien, geopoliittisten haasteiden ja liittolaisten painostuksen vuoksi Bryssel saattaa todeta, että kaksijakoinen lähestyminen – tasapainottelu jämäkkyyden ja avoimuuden välillä – on ainoa tapa navigoida Gretchenfragen Kiinan kanssa.
Kirjoittaja on EU:n ulkopolitiikkaan erikoistunut UPI:n johtava tutkija, jonka henkilökohtainen Gretchenfragen on, ottaako majoneesia vai andalouse-kastiketta belgialaisten ranskisten kanssa.
Faust-lainaus Kaarlo Forsmanin 1884 käännöksen mukaan.
