Ajassa

EU-kansalainen saattaa saada oikeuden omien kasvojen dataan

Teksti:
Kuvat:
Julkaistu: 12.9.2019

Euroopan komission uusi puheenjohtaja Ursula von der Leyen haluaa tiukentaa pikaisesti tekoälyn sääntelyä EU:ssa. Hän on ilmoittanut, että lakiesitys on hänen työlistallaan ensimmäisten sadan työpäivän aikana.

Von der Leyenin edeltäjä Jean-Claude Juncker edusti tekoälyn sääntelyssä löyhempää linjaa. Kautensa päättävä komissio keskittyi sen sijaan yksityisyyteen, kyberturvallisuuteen, tekijänoikeuksiin ja tietoliikenteeseen, Politico-verkkolehti muistuttaa.

Tekoäly liittyy kiinteästi kasvojentunnistukseen, jonka käytössä erityisesti yksityiset yritykset ovat kunnostautuneet. Kiina on kasvojentunnistuksen edelläkävijä, mutta teknologia on käytössä myös Euroopassa.

Esimerkiksi Lontoon King’s Crossin alueella valvontakamerat seuraavat kasvojentunnistusteknologian avulla kymmeniätuhansia liikekortteleiden jalankulkijoita. Talouslehti Financial Timesin tietojen mukaan Euroopan komissio valmistelee osana teko­älypakettia lakia, joka antaisi EU:n kansalaiselle oikeudet omaan kasvojentunnistusdataan.

Kesäkuun alussa Suomessakin tuli voimaan uusi poliisin henkilötietolaki. Siinä säädetään biometristen tietojen käsittelystä, johon myös automaattinen kasvojentunnistus kuuluu. Nyt poliisi voi esimerkiksi käyttää rikostorjunnassa rikosperusteisesti rekisteröityjä valokuvia ja verrata niitä kamera-aineistoon, sanoo sisäministeriön erityisasiantuntija Suvi Pato-oja.

»Tämä on aika maltillinen sääntö. Laki ei mahdollista esimerkiksi passikuvien käyttöä automaattisessa kasvojentunnistuksessa», hän sanoo. Sisäministeriössä on vireillä myös laajempi esiselvityshanke poliisin teknisestä valvonnasta, jonka tarkasta aikataulusta ei vielä ole tietoa.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu