Eurooppa-neuvoston lokakuinen päätös olla myöntämättä EU-hakijamaan asemaa Albanialle ja Pohjois-Makedonialle on osoitus kiireellisestä tarpeesta uudistaa EU:n laajentumispolitiikkaa Länsi-Balkanilla. Tähän asti unionin laajentumisstrategia ja siihen liittyvät ehdot ovat keskittyneet oikeusvaltion edistämiseen.
Tätä tärkeää mutta vaikeasti saavutettavaa kriteeriä on pidetty eräänlaisena patenttiratkaisuna, jonka tulisi johtaa rauhaan ja vakauteen sekä siten edistää alueellista yhtenäisyyttä. Olennaista on ollut yksittäisen valtion uudistusnopeus, ei alueen keskinäinen yhteistyö.
Uudistusvauhti LänsiBalkanilla hiipuu, poliittinen valta keskittyy ja konfliktin jälkeen selvittämättä jääneet ristiriidat hiertävät yhä. Jotta alueen vakaus ja hyvinvointi voisivat vahvistua, tarvitaan strategisen ajattelun muutosta. Tiukat oikeusvaltioehdot täytyy säilyttää, mutta samalla EU:n tulisi alkaa painottaa laajentumisessa alueellista näkökulmaa, jossa etusijalla on alueen yhdentymistä estävien ongelmien ratkaiseminen.
EU:n asettamat ehdot Länsi-Balkanin maiden hallinnolle ja oikeusjärjestelmälle eivät ole ratkaisseet toistuvia parlamentaarisia ongelmia Albaniassa, Serbiassa ja Montenegrossa. Lisäksi pinttynyt klientelismi sekä liike-elämän ja politiikan huipulle muodostuneet valtakeskittymät osoittavat, että uudistusyritykset eivät ole onnistuneet.
EU:n politiikassa Länsi-Balkanilla on kaksi olennaista ongelmakohtaa, joista toinen on rakenteellinen ja toinen strateginen. Rakenteellisesti ristiriitaista on, että EU pyrkii edistämään oikeusvaltiokehitystä, mutta pitää prosessissa yhteistyökumppaneinaan korruptoituneita institutionaalisia rakenteita ylläpitäviä valtionpäämiehiä, kuten Serbian Aleksandar Vučićia, Albanian Edi Ramaa ja Montenegron Milo Đukanovićia.
Strategisesti on puolestaan ongelmallista painottaa oikeusvaltiokehitystä niin voimakkaasti, että se asettuu kaupan, investointien ja hyviin naapuruussuhteisiin liittyvän alueellisen yhteistyön edelle. Linjanvetojen voi nähdä johtaneen työttömyyden kasvuun, heikkoihin talousnäkymiin ja korruptioon kaikissa alueen maissa.
Maailmanpankin mukaan taloudellinen integraatio auttaisi aluetta rakentamaan kestävää talouskasvua. Vaikka Länsi-Balkanin valtioiden johtajilla on näennäinen yhteisymmärrys integraation tarpeesta, ratkaisemattomat etniset, yhteiskunnalliset ja poliittiset ongelmat ovat esteenä laajamittaiselle yhteistyölle.
EU:n lähestymistapa alueellisiin kysymyksiin on ollut pääosin tekninen ja ehdollinen, tai ne on jätetty kokonaan Länsi-Balkanin maiden johtajien huoleksi. Esimerkiksi Serbian ja Kosovon jännitteitä ratkomaan perustettu Pristinan ja Belgradin dialogi on niin sanotussa normalisaatioprosessissa keskittynyt pitkälti teknisiin sopimuksiin muun muassa rajanylityspaikoista ja tullisäädöksistä, ei laaja-alaisemman yhteisymmärryksen luomiseen.
Bosnia-Hertsegovinassa taas ei ole edes yritetty saada aikaan johdonmukaista valtiorakennetta nykyisen kansallisuuksien mukaan jaetun hallintojärjestelmän tilalle.
Alueellinen lähestymistapa EU:n laajentumiseen Länsi-Balkanille vaatisi kahdensuuntaisia toimenpiteitä. Ensinnäkin tarvitaan määrätietoinen diplomaattinen toimintaohjelma, joka keskittyy Serbian ja Kosovon välien kokonaisvaltaiseen ratkaisuun sekä huomattaviin perustuslaillisiin uudistuksiin Bosnia-Hertsegovinassa etnisten ryhmien välisen yhteistyön edistämiseksi.
Toiseksi tulisi uudistaa institutionaalisia rakenteita, jotka ovat olennaisia Länsi-Balkanin talousalueen kannalta. Käytännössä se tarkoittaa Balkanin yhteistyöjärjestön RCC:n sekä Keski- ja Lounais-Euroopan maiden talousliiton Ceftan vahvistamista.
Ceftasta pitää tehdä tehokas hallitustenvälinen toimija, joka sääntelee maiden kauppasuhteita. RCC puolestaan pitäisi järjestellä uudelleen, jotta se voi hallinnoida investointeihin sekä energiaan ja liikenneyhteyksiin liittyviä alueellisia hankkeita sekä koordinoida yhteistyötä Euroopan komission kanssa. Investointeja energiaan, liikennehankkeisiin ja digitalisaatioon tulee priorisoida sekä alueellisen että EU:hun suuntautuvan integraation edistämiseksi.
Linjanvetojen voi nähdä johtaneen työttömyyden kasvuun, heikkoihin talousnäkymiin ja korruptioon kaikissa alueen maissa.
Mikäli näissä asioissa ei edetä, Länsi-Balkan ei voi integroitua sen enempää alueellisesti kuin EU:hun. Yritykset luoda alueellista talousyhteisöä epäonnistuvat varmasti, mikäli konfliktienjälkeisiä kiistoja ei ratkaista kokonaisvaltaisesti ja ihmisoikeusperusteisesti. Etnisten ryhmien ja valtioiden välisten kiistojen ratkominen edistää alueellista talousyhteistyötä ja luo vakaan ympäristön investoinneille.
EU:n kannattaa tukea Länsi-Balkanin integraatiokehitystä, sillä se on unionin omien intressien mukaista. EU on korostanut, että alueen liittyminen unioniin on strateginen investointi sen omiin poliittisiin, taloudellisiin ja turvallisuuspyrkimyksiin. EU ei myöskään ole vielä hyödyntänyt taloudellisesti alueen
20 miljoonan asukkaan markkinoiden potentiaalia.
Konfliktinjälkeisten kiistojen ratkaisu vahvistaisi Länsi-Balkanin maiden suuntautumista strategisesti kohti eurooppalaista yhteistyötä. EU:lla on alueelle ulottuvien kulttuuristen, taloudellisten ja poliittisten suhteidensa vuoksi ainutlaatuinen mahdollisuus onnistua näissä tavoitteissa.
