Analyysi

EU-lain anatomia

Pankkiunionin rakentamista koskevassa mittelössä EU-parlamentti ja komissio pelaavat samassa joukkueessa jäsenmaiden hallituksia vastaan.

Teksti:
Julkaistu: 13.3.2014

Useat Euroopan unionin jäsen­maat kävivät vuosina 2010–2012 kuilun reunalla, kun ne joutuivat ottamaan veron­maksajien kontolle pankkiensa myön­tämiä ennätyssuuria lainoja. Esimerkiksi Irlannin ja Espanjan pankit olivat rahoit­taneet usean vuoden ajan rakennusbuu­mia, joka jätti näihin maihin lukematto­mia keskeneräisiä tai tyhjiä rakennuksia.

Pankkien velat olivat niin suuria, että valtiot eivät olisi yksin selvinneet pank­kien pelastamisesta. Kreikka, Portugali, Irlanti ja Kypros olisivat todennäköisesti ajautuneet pankkiensa perässä maksuky­vyttömyyteen ilman EU:n ja kansainvä­lisen valuuttarahaston IMF:n väliintuloa yhteensä yli 400 miljardin euron tuki­paketeilla.

Jotta tällainen tilanne ei toistuisi, EU:n komissio antoi viime kesänä ehdo­tuksen pankkiunionin instrumenteista, joilla on tarkoitus katkaista pankkien ja valtioiden välinen kohtalonyhteys.

”Pankkien konkurssin riskiä ei voi­da kokonaan poistaa, mutta yhteinen kriisinratkaisumekanismi ja -rahasto takaavat, että pankit ovat jatkossa itse vastuussa tappioistaan eivätkä ne kaa­du enää eurooppalaisten veronmaksajien niskaan”, lupasi komission puheenjohta­ja José Manuel Barroso.

Kilpailevat mallit

Komission ehdotuksen mukaan päätös kriisipankin alasajosta tai pelastamisesta tehtäisiin keskitetysti kriisinratkaisulau­takunnassa, jossa komissiolla on paljon päätösvaltaa. Tarvittava rahoitus kerät­täisiin etukäteen maksuina pankeilta. Tä­mä malli siirtäisi päätösvaltaa kansallis­ten pankkien kohtaloista jäsenvaltioilta EU-tasolle.

Jäsenvaltioiden ministerineuvostolle komission ehdotus ei sopinut. Etenkin Saksa ja pohjoiset jäsenmaat, kuten Suo­mi, ovat vastustaneet taloudellisen yh­teisvastuun lisäämistä. Ministerineuvosto laati viime syksyn aikana oman mallinsa, jossa hallitukset viime kädessä päättävät, ajetaanko jokin pankki alas vai pelaste­taanko se ensi alkuun veronmaksajien ra­hoilla. EU-tasolle perustettaisiin 55 miljar­din euron rahasto pelastusoperaatioihin, mutta rahat kerättäisiin pankeilta vasta vähitellen kymmenen vuoden kuluessa.

Parlamentti asettui kiistassa tuke­maan komission mallia, jota se pitää us­kottavampana ja nopeampana tapana ratkaista usein äkkinäisiä pankkikriisejä. Parlamentin yhteisessä kannassa epäil­lään myös, että pankkien alasajo voisi politisoitua hallitustenvälisissä neuvot­teluissa, joissa tehdään usein lehmän­kauppoja. Parlamentin 766 jäsentä olivat asiassa jopa 80-prosenttisen yksimielisiä; vastaan äänestivät lähinnä äärilaitojen edustajat, jotka näkivät ehdotuksen jo­ko federalistisena tai talouspoliittisesti oikeistolaisena.

Parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnan brittiläinen puheenjohtaja Sharon Bowles on korostanut, että ky­symys on myös demokratian puolusta­misesta. Neuvosto ehdotti, että pank­kien pelastusrahastosta päätettäisiin hallitustenvälisellä sopimuksella. Parla­mentti taas ei näe syytä siirtää rahastoa koskevaa asetusta yhteisölainsäädännön ulkopuolelle.

Takaisin pääraiteelle

Europarlamentti on ollut usein sivussa talouskriisin akuuteimmassa vaiheessa, vaikka sen lainsäädäntö- ja budjettival­taa vahvistettiin vuonna 2009 voimaan astuneella Lissabonin sopimuksella. Krii­sipäätöksiä on tehty pakon sanelemana nopeasti ja suoraan hallitusten kesken. Parlamentille sopisi hyvin, että talous­päätöksiä tehtäisiin entistä enemmän keskitetysti EU:n komissiossa, jota par­lamentti valvoo.

Asetuksessa pankkien kriisinratkai­sumekanismista noudatetaan tavallista lainsäätämisjärjestystä, jolloin neuvoston ja parlamentin valtaoikeudet ovat täs­mälleen samat (ks. aikajana alla). Asetus ei tule voimaan ilman yhteisen kannan hyväksyntää molemmissa toimielimissä.

Ratkaisuun pyritään jo ensimmäises­sä käsittelyssä, jonka parlamentti pitää täysistunnossaan maalis- tai huhtikuus­sa. Lähestyvät vaalit lisäävät painetta kompromissiratkaisuun heti ensimmäi­sellä neuvottelukierroksella.

Jos sopua ei synny, parlamentti voi käyttää valtaansa torppaamalla ministe­rineuvoston mallin äänestyksessä. Silloin asia siirtyy vaalien jälkeen seuraavalle parlamentille. On myös mahdollista, että koko ehdotus raukeaa, jos EU-elinten vä­liset neuvottelut eivät tuota myöhemmin­kään tulosta. Pankkikriisejä hoidettaisiin silloin edelleen improvisoiden kansainvä­lisillä tukipaketeilla.

 

Juttua varten on haastateltu Euroopan parlamentin tiedotustoimiston päällikköä Pekka Nurmista.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu