Oikeusvaltioperiaate on länsimaisen yhteiskunnan perusta. Sen mukaan valtion sekä viranomaisten toiminta perustuu demokraattisesti annettuihin oikeudellisiin sääntöihin, joita soveltavat riippumattomat tuomioistuimet. Periaatteen noudattaminen on yksi EU-jäsenyyden kriteereistä. Viime vuosina periaatetta on kuitenkin uhattu toistuvasti.
Komissio loi vuonna 2014 sen ja jäsenvaltion väliseen dialogiin pohjautuvan oikeusvaltiomekanismin. Sen on tarkoitus edeltää perussopimuksiin nojaavaa sanktiomenettelyä, joka kuuluu poliittisesti kovimpaan EU-arsenaaliin. Mediassa ja akateemisessa keskustelussa sanktiomenettelyä on kutsuttu ydinpommiksi. Sitä sovelletaan vain poliittisesti latautuneissa tilanteissa, joissa rikkomus on ilmeinen.
Puola on ensimmäinen jäsenvaltio, johon uutta oikeusvaltiomekanismia on sovellettu nyt kahden vuoden ajan. Syynä ovat vallan kolmijako-oppia hämärtävät lainsäädäntöuudistukset, joilla Puola on heikentänyt perustuslakituomioistuimen ja oikeuslaitoksen riippumattomuutta poliittisesta päätöksenteosta.
Myös Euroopan neuvoston pääsihteeri ja sen alainen Venetsian komissio, kansainvälisten tuomioistuinten väliset verkostot sekä YK:n ihmisoikeuserityisraportoija Diego García-Sayán ovat antaneet Puolan lainsäädäntöuudistuksista kriittisiä lausuntoja.
Puolan uudistusten ongelmallisuus on selvä. Vaikeampaa on ratkaista, miten reagoida niihin. Jäsenvaltion sisäiseen perusoikeustilanteeseen puuttumista on aina pidetty EU:ssa poliittisesti vaikeana.
Puolan kohdalla kysymyksessä on EU:n uskottavuus. Unionin keinot ovat kuitenkin rajatut. Komissio on antanut Puolalle oikeusvaltiomekanismissa yhden kriittisen lausunnon sekä – Puolan jätettyä lausunnon pääosin huomioimatta – neljät suositukset, joissa se on edellyttänyt uudistuksista luopumista.
Yhteistyö EU:ssa rakentuu ajatukselle alueesta, jolla kansalaisten ja yritysten oikeudet toteutuvat valtioiden rajoista riippumatta. EU:n oikeudellinen yhteistyö perustuu tuomioiden ja viranomaispäätösten vastavuoroiseen tunnustamiseen niin, että yhdessä jäsenvaltiossa annetut tuomiot tunnustetaan ja pannaan täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa ilman välivaiheita. Esimerkiksi perheoikeuden, lasten huoltopäätösten tai rikosepäillyn luovuttamisen kohdalla päätökset koskettavat suoraan kansalaisia. Oikeusvaltioperiaatteen toteutumisella on siis myös käytännön merkitys.
Periaatteen toteutuminen liittyy myös EU:n sisämarkkinoiden toimintaan ja kilpailukykyyn. Oikeusjärjestelmien toimivuus, vakaus ja ennustettavuus ovat tärkeitä asioita yrityksille ja investoinneille. Sijoittajien on voitava luottaa riitojen käsittelyyn riippumattomissa tuomioistuimissa ja osapuolien yhdenvertaiseen kohteluun.
Oikeusvaltioperiaatteen rapautuminen heikentää jäsenvaltioiden välistä luottamusta. Yhteisen arvopohjan nakertamisella voi olla laajakantoisempia vaikutuksia EU:n toiminnalle kuin esimerkiksi brexitillä tai viime vuosien kriiseillä.
Komissio on tukalassa tilanteessa. Sen uskottavuus perussopimusten noudattamisen valvojana olisi heikko, jos se jättäisi sanktiomenettelyn käynnistämättä Puolassa. Jäsenvaltio on toistuvasti jättänyt saamansa suositukset huomioimatta.
Oikeusvaltioperiaatteen rapautuminen heikentää jäsenvaltioiden välistä luottamusta.
Puolan oikeusvaltiokiista siirtyi uuteen vaiheeseen joulukuussa 2017. Silloin komissio teki aloitteen varsinaisen sanktiomenettelyn aktivoimisesta. Menettelyn ensimmäisessä vaiheessa neuvosto toteaa, että jossakin jäsenvaltiossa on vaara EU:n arvojen, kuten oikeusvaltioperiaatteen, loukkaamisesta. Päätös tehdään neuvostossa neljän viidesosan enemmistöllä. Se edellyttää Euroopan parlamentin hyväksyntää.
Päätös siitä, että jäsenvaltio vakavasti ja jatkuvasti loukkaa yhteisiä arvoja, tehdään vasta toisessa vaiheessa Eurooppa-neuvostossa. Se edellyttää yksimielisyyttä. Vasta tämän jälkeen edetään mahdollisiin sanktioihin ja jäsenvaltio menettää oikeutensa vaikuttaa EU:ssa tehtäviin päätöksiin.
Lienee selvää, ettei yksimielisyyttä saavuteta. Puolalla on tukijansa: vastaavia kehityssuuntia on nähtävissä esimerkiksi Unkarissa. Komissio on turhaan pyrkinyt puuttumaan Unkarin tilanteeseen luonteeltaan teknisemmällä rikkomusmenettelyllä, joka valvoo EU-lainsäädännön noudattamista.
Puolalla on vielä mahdollisuus täyttää komission antamien neljänsien suositusten ehdot, jolloin komissio voi perua aloitteensa. Todennäköisin ratkaisu on laiha poliittinen kompromissi: komissio toteaa oikeusvaltioperiaatteen minimikriteerien täyttyvän ja luopuu menettelyn jatkamisesta. Laiha sopu on usein parempi ratkaisu kuin selkeä arvovaltatappio.
Kysymys on ennen kaikkea periaatteellinen. Onko EU aseeton tilanteessa, jossa jäsenvaltio julkisesti murentaa perusarvojen toteutumista? Komission yksi vastaus tähän on vuoden 2018 jälkipuoliskolla annettava aloite, jolla pyritään vahvistamaan oikeusvaltioperiaatteen toteutumista EU:ssa. Pohdinnassa on esimerkiksi EU-rahoituksen ehdollistaminen nykyistä selkeämmin siten, että oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen olisi edellytyksenä erilaisille tuille.
Todellisuudessa EU:n perussopimusten rajat ovat lähellä. Periaatteelliset ongelmat edellyttäisivät perussopimustasoisia muutoksia, eikä sellaisille ole EU:ssa riittävästi tukea.
