»Vastauksilla kysymyksiin miksi ja miten on merkitystä. Mikään ei ole pelkästään normaalia», Cynthia Enloe sanoo.
Missä ovat naiset?
85-vuotias amerikkalaisprofessori Cynthia Enloe katselee usein suurella mielenkiinnolla kuvia kansainvälisistä huippukokouksista. Häntä kiehtovat esimerkiksi Nato-tapaamisten yhteydessä otetut ryhmäpotretit puolustusministereistä. Enloella on tapana laskea, kuinka monta naista kuvasta löytyy. Toisinaan muutama, monesti ei yhtään.
Mistä johtuu oletus, että kansallisen turvallisuuden työtehtävät koskettavat vain miehiä? Käsitys kansasta ja turvallisuudesta on vääristynyt, jos naiset suljetaan puolustuspolitiikassa ulkopuolelle. Vaalitaanko tällä tavoin valtioiden militarisoitumista eli sotilaallisen vallan kasvua maan sisällä, Enloe miettii.
Kysymys ei ole uusi. Enloe nosti naisnäkökulman kansainvälisen politiikan tutkimukseen 1980-luvulla ja haastaa yhä uusia sukupolvia pohtimaan, miksi sukupuolella on väliä, kun puhutaan vallasta.
Bostonissa on valjennut lokakuinen maanantaiaamu. Videopuhelun päässä kotoaan tervehtii leveästi hymyilevä Enloe oranssissa Patagonian takissaan, takanaan hyllyittäin kirjoja sekä pöytien ja lipastojen päällä lojuvia kirja- ja paperipinoja. Pinojen keskellä päivystää lattiasta kattoon ulottuva pehmokirahvi, joka on vilahtanut BBC:n uutisissakin. Kirahvista huoneessa ei kuitenkaan ehditä puhua.
Nyt puhutaan kansainvälisen politiikan feministisestä tutkimuksesta. Sen tekeminen ei ollut alun alkaen Enloelle itsestään selvää.
»Nolottaa sanoa, mutta uteliaisuuteni feministiseen analyysiin heräsi hyvin myöhään», Enloe toteaa.
Uteliaisuus toistuu Enloen puheessa jatkuvasti. Käsitteen feministinen uteliaisuus hän keksi vuonna 2003 erään Tokiossa pitämänsä luentosarjan yhteydessä. Hän pani merkille, että feminististen kysymysten esittäminen kansainvälisen politiikan yhteydessä oli monille kuulijoista uutta.
Niinpä Enloe halusi rohkaista ihmisiä kysymään. Esimerkiksi millaisia miehisyyden ihanteita Japanin puolustusvoimien rekrytoijat käyttivät houkutellessaan nuoria miehiä armeijaan? Todellisuudessa miehet halusivat mieluummin uran suuryritysten palkkalistoilla eivätkä sotilaina.
Feministien tärkein tehtävä on Enloen mukaan kyseenalaistaa se, mitä pidetään normaalina. Koko uransa ajan hän onkin esittänyt kysymyksiä ja kannustanut muita havainnoimaan, ovatko tavanomaisina pidetyt yhteiskunnalliset ilmiöt sittenkin vain totuttuja.
»Ihmisen ei tarvitse olla feministi alkaakseen kysyä feministisiä kysymyksiä», Enloe täsmentää.
Enloe varttui New Yorkissa Long Islandilla. Hän kuvailee itseään esikaupungin kasvatiksi. Selkeää urasuuntaa hän ei koe itsellään olleen. Enloe on lähtenyt aina sitä kohti mistä on ollut matkan varrella kiinnostunut, oman uteliaisuutensa ohjaamana.
Enloe opiskeli valtiotieteitä Kaliforniassa Berkeleyn yliopistossa, jossa hän myös kirjoitti väitöskirjansa ja opetti uransa ensimmäiset vuodet. Hän erikoistui Kaakkois-Aasian tutkimukseen, tarkemmin ottaen Malesiaan.
Kiinnostus Kaakkois-Aasiaan virisi parikymppisenä kesätöissä Yhdysvaltain maatalousministeriössä. Enloen tehtävänä oli avustaa eri puolilta maailmaa kesän mittaiseen harjoitteluohjelmaan saapuneita kalastuksen asiantuntijoita. Hän hoiti miesten juoksevia asioita, keitti kahvia ja kopioi papereita.
Eräs indonesialainen harjoittelija kysyi, mitä Enloe tiesi Indonesian vallankumouksesta hollantilaisten kolonialismia vastaan. Häntä hävetti tunnustaa, ettei tiennyt asiasta yhtään mitään.
Ihmisen ei tarvitse olla feministi alkaakseen kysyä feministisiä kysymyksiä.
Kysymyksestä muodostui yllättäen Enloelle ratkaiseva. Hän halusi vastauksia ja päätti suuntautua opinnoissaan Kaakkois-Aasian tutkimukseen.
Monet muut kurssikaverit valitsivat väitöskirjansa aiheeksi Indonesian, joka nousi mediassa esiin konfliktien vuoksi 1960-luvulla. Malesiasta Enloe ei tiennyt mitään, mutta hän halusi ottaa selvää.
Yhdysvalloissa kansalaisoikeusliikkeen voimistuminen ja laaja julkinen keskustelu mustien asemasta samoihin aikoihin myötävaikutti siihen, että Enloe halusi tutkimuksessaan pureutua etnisiin kysymyksiin. Malesian väestö oli – ja on yhä – jakautunut useisiin etnisiin ryhmiin: malesialaisiin, kiinalaisiin sekä intialaisiin.
Jotta voi ymmärtää etnisiin ryhmiin vaikuttavaa politiikkaa, on havainnoitava etnisten ryhmien tilannetta yksittäisen valtion sijaan useissa eri maissa, Enloe sanoo.
Erityisesti opettaminen Berkeleyn monikulttuurisessa ympäristössä innosti häntä ajattelemaan yli kansallisten rajojen. Enloe tiedosti, että hänen oppilaansa vertailisivat Kaakkois-Aasian eri väestöryhmiin vaikuttavaa politiikkaa siihen politiikkaan, joka tuntui etnisten vähemmistöjen arjessa Kaliforniassa.
Kipinä feministiseen näkökulmaan syttyi sekä naistutkimuksesta innostuneilta oppilailta että tutkijaystäviltä, joista yhä useampi ryhtyi feministisen liikkeen aktivistiksi. Enloe havahtui siihen, että hän oli koko uransa tuijottanut sukupuolittuneita ilmiöitä kiinnittämättä niihin huomioita. Puhuessaan vaikkapa Malesian poliisista hän puhui eri etnisiin ryhmiin kuuluvista miehistä – näkemättä heitä miehinä.
»Tämän tiedostaminen oli todellinen herätys. Se sai minut ajattelemaan uudella tapaa työstä, jota olin tehnyt kymmenen vuotta. Aluksi se oli noloa, olin jäänyt niin paljosta paitsi», Enloe muistelee.
Enloen ensimmäinen feministinen, militarismiin syventyvä teos ilmestyi vuonna 1983. Hänen kenties tunnetuin kirjansa Bananas, Beaches and Bases: Making Feminist Sense of International Politics ilmestyi seitsemän vuotta myöhemmin. Kun siitä julkaistiin nykyaikaistettu painos vuonna 2014, oli sivumäärä kaksinkertaistunut.
Työtahti ei ole vuosikymmenten saatossa hidastunut. Enloen viimeisin, ukrainalaisille feministeille omistettu kirja julkaistiin syyskuussa 2023. Kirja on pitänyt Enloen tien päällä. Suomessakin olisi tarkoitus vierailla – ensi kertaa sitten 1980-luvun, jolloin Enloe osallistui Helsingissä järjestettyyn feministiseen rauhankonferenssiin.
Enloe saapuu Suomeen tammikuussa pohjoismaisen feministisen verkoston kutsusta. Keskustelutilaisuuksien aiheena on militarismi Pohjoismaissa. Enloeta kiinnostaa erityisesti Nato-jäsenyyden vaikutukset: Miten Nato-jäsenyys esimerkiksi muokkaa miesten ja naisten käsityksiä turvallisuudesta Suomessa? Entä Ruotsissa?
Enloe kokee, että feministinen liike on opettanut hänelle paljon. Feministit jakavat aktiivisesti näkemyksiään ja tutkimustaan toisilleen.
Vaikka Enloeta tituleerataan erityisesti akateemisissa piireissä poliittiseksi teoreetikoksi, hän painottaa olevansa pikemminkin analyytikko. Hän pyrkii selittämään maailmaa eikä muodostamaan siitä teorioita.
Enloen feministinen analyysi kohdistuu poliittiseen elämään ja siihen, millaisia odotuksia eri sukupuolille on tässä yhteydessä asetettu. Millaisena pidetään hyväksyttävää tapaa olla mies tai nainen – ja kenen mielestä. Tätä Enloe kutsuu feministisellä tutkimuskäsitteellään maskuliinisuuksien ja feminiinisyyksien politiikaksi.
Hän on tarkka monikosta, sillä esimerkiksi sotilaalta odotetaan erilaista maskuliinisuutta kuin puolustusministeriltä.
Sukupuolittuneisiin käytäntöihin linkittyy vallan läpivalaisu: kenellä on valtaa, miten vallankahvaan päästään, miten siinä pysytään, ja mihin ja millä tavoin valtaa käytetään.
Vaikka paidattomana hevosella ratsastava Vladimir Putin ja hänen metritolkulla jatkuvat kokouspöytänsä herättävät länsimaissa huvittuneisuutta, Enloe sanoo sen olevan feministin silmin hyvin olennainen osa maskuliinisen vallan symboliikkaa Venäjällä.
Joe Bidenia tuskin nähdään paljas rinta rottingilla hevosen selässä, mutta hän ilmentää maskuliinista valtaansa halaamalla toisia, suremalla väkijoukoissa ja olemalla avoin murheistaan isänä. Omanlaisensa brändin on luonut myös maastonvihreässä t-paidassaan esiintyvä ja elitisminvastaisena kansanmiehenä tunnettu Volodymyr Zelenskyi.
»Feministianalyytikkoina tehtävämme on havainnoida näitä maskuliinisuuksia ja selvittää, saavutetaanko niillä haluttu lopputulos miesten ja naisten keskuudessa, paikallisesti ja kansainvälisesti», Enloe sanoo.
Maskuliinisuuksien politiikka loistaa kirkkaimmin siellä, missä naisia ei näy. Vaikkapa niissä Enloen tarkastelemissa puolustusministerien miesvaltaisissa potreteissa. Useasti vedotaan, että näin ne asiat ovat aina olleet – ja seuraavaksi viljelläänkin jo tunkkaisia stereotypioita.
Naiset ovat tunteellisia, miehet rationaalisia. Miehet suojelevat, naisia suojellaan.
Enloen mielestä tämä on absurdia. Monet kansainvälisessä politiikassa toimivat miehet ovat hyvin tunteellisia. Heidän tunteitaan kuitenkin pidetään tarmokkuuden merkkinä siinä missä naiset leimataan hysteerisiksi. Suurin osa aseteollisuuden tuotekehittäjistä on miehiä, jotka Enloen mukaan ovat ahkerasti vältelleet miettimästä menetyksen ja kivun raakaa todellisuutta. Sopiiko tämä mielikuvaan suojelevasta miehestä?
Enloen mukaan sukupuolittuneita oletuksia muun muassa tunteista ja rationalisuudesta on ylläpidetty kansainvälisessä politiikassa tietynlaisten miesten suosimiseksi ja naisten marginalisoimiseksi.
Vallitsevasta asiantilasta on kuitenkin mahdollista irtaantua. Enloe viittaa esimerkiksi edesmenneeseen amerikkalaiseen kansallisen turvallisuuden asiantuntijaan Daniel Ellsbergiin. Ellsberg tuli pohtineeksi, missä määrin hänen neuvomiensa kollegoiden ja presidenttien päätökset perustuivat lopulta pelolle siitä, että he saattaisivat näyttää toisten silmissä epämiehekkäältä.
Enloen uusin teos Twelve Feminist Lessons of War pureutuu nimensä mukaisesti kahteentoista feministiseen sodan oppiin. Heti ensimmäisillä sivuilla Enloe linjaa, ettei teoksessa ole kyse kärsimysten hierarkiasta. Toisin sanoen siinä ei tarjoilla väitteitä siitä, mikä sukupuoli kärsii sodassa eniten. Sen sijaan Enloe esittää, että kaikkia käynnissä olevia sotia olisi nykyistä helpompi ymmärtää, jos huomio kohdistuisi naisiin.
Millaisiin miehille tarjottaviin sukupuolirooleihin sotivissa maissa tukeudutaan? Millaisista naiseuden malleista valtion militarisointi on riippuvainen? Tällaisia kysymyksiä Enloe toivoisi pohdittavan. Sotien juurisyyt, todellinen hinta ja pitkälle kantautuvat seuraukset jäävät muuten pimentoon.
Enloe on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka Putinin hallinnolla on ollut vaikeuksia värvätä sellaisia miessotilaita, joita se uskoo tarvitsevansa Ukrainan nujertamiseen.
Enloen mukaan on selvää, etteivät monien venäläismiesten ajatukset miehenä olemisesta vastaa sitä, mitä hallinto heille sotilaan saappaiden kera yrittää tarjota. Siksi hallinto on joutunut turvautumaan patrioottisen ideologian lisäksi rangaistuksiin ja palkintoihin sekä miesten värväämiseen ulkomailta.
Venäjän hallinto on koettanut myös vedota äiteihin, tyttöystäviin ja vaimoihin miesten pestaamiseksi. Tämä ei ole tyypillistä ainoastaan Venäjällä, vaan kaikissa maissa, joissa miehiä halutaan sotimaan. Etenkin poikien äidit herättävät huolta; pelkona on, ettei heitä voi kontrolloida.
Lännessä Ukrainan on nähty kamppailevan itsenäisyytensä lisäksi länsimaisten arvojen puolesta. Enloe pitää ristiriitaisena, että samaan aikaan, kun länsimaissa puhutaan demokraattisten arvojen suojelemisesta, niissä katsotaan läpi sormien seksismiä ja rasismia.
Hän kertoo seuranneensa tiiviisti myös ukrainalaisten feministien esittämiä kannanottoja, joissa on vaadittu loppua naisten kokemalle lähisuhdeväkivallalle.
Kapeista miehen malleista johtuva toksinen maskuliinisuus ei ole Enloen mielestä automaattista tai peruuttamatonta. Tällä hän tarkoittaa sitä, ettei poikien tarvitse kasvaa uskoen, että taistelunhaluisuus on olennainen osa miehenä olemista. Miesten ei tarvitse katsoa maailmaa naisvihamielisten linssien läpi.
Hän kannustaa jälleen olemaan utelias: Millä tavoin yksikään työpaikka tai koulu onnistuu rummuttamaan kapeaa maskuliinisuuden perintöä eteenpäin? Kuka tästä hyötyy ja kuka häviää?
Lokakuu on pian väistymässä marraskuun tieltä. Edellisestä videopuhelusta on vierähtänyt muutama viikko, ja Enloe on juuri palannut Euroopan-työmatkalta takaisin Bostoniin. Kiireisestä aikataulusta ja oletettavasta aikaeroväsymyksestä huolimatta hän vastaa videopuheluun jälleen iloisesti hymyillen. Katseen vangitseva pehmokirahvi nököttää kirjahyllyjen vieressä yhä paikallaan.
Itse asia voi tällä kertaa odottaa – mikä on kirahvin tarina?
Enloe virnistää ja kääntyy tuolillaan. Hän kertoo ihastuneensa lelukirahviin lempikirjakauppansa lasten osastolla viitisentoista vuotta sitten. Ostopäätös syntyi heti.
»Ajattelin, että se voisi olla minun muusani. Sen päässä oleva Baseball-lippalaki on Clarkin yliopiston naistutkimuksen yksiköstä. Videopuheluissa ihmiset ovat kysyneet sen nimeä. Ehkä hänellä on nimi, mutta hän pitää sen itsellään», Enloe sanoo viitaten kirahviinsa she-pronominilla.
Kun kirahviin on tutustuttu, keskustelu kääntyy Euroopan-matkaan.
Enloe vieraili Lontoossa ja Genevessä puhumassa uudesta kirjastaan. Tunnelma etenkin Lontoossa oli jännittynyt Gazan ja Israelin välillä syttyneiden väkivaltaisuuksien vuoksi. Pohdittiin, estäisikö tunteiden ylikuumeneminen avoimen keskustelun.
London School of Economics -yliopistossa järjestettyä keskustelutilaisuutta saapui paikan päälle kuulemaan noin 200 ihmistä. Tilaisuus sujui lopulta hyvässä hengessä.
»Minusta tuntuu, että yleisö oli tehnyt sanattoman sopimuksen, että kaikki yrittäisivät kuunnella ja olla kunnioittavia toisiaan kohtaan», Enloe toteaa.
Pelottelusta ja kiusaamisesta Enloe ei pidä. Hän välttelee X-viestipalvelua eikä kirjoita blogia. Nopeatahtinen kuumien perunoiden syöttäminen bittiavaruuteen ei ole hänelle mieleistä.
»Rehellisesti sanottuna en usko olevani niin viisas, että minulla olisi hyödyllistä sanottavaa kaikesta koko ajan», hän summaa.
Kaikkia sotia olisi nykyistä helpompi ymmärtää, jos huomio kohdistuisi naisiin.
Yhteiskunnallinen kahtiajakautuminen ei ole Enloen mielestä ennalta annettua ja pysyvää. Esimerkiksi hän nostaa Puolan lokakuiset parlamenttivaalit. Puolan väitettiin olevan peruuttamattomasti Unkarin oikeistopopulistisella tiellä, mutta hallitusta liberaalimpi oppositio kiri johtoon.
Kahtiajakautumista ruokitaan ennen kaikkea kylvämällä pelkoa, Enloe muistuttaa. Paras tapa niittää pelon siemenet on repiä niistä kasvaneet rikkaruohot juurineen irti maasta ja osoittaa niiden sisältämät väitteet perättömiksi. Pienetkin pyrkimykset luottamuksen rakentamiseen ja yhteistyöhön sellaisissa ympäristöissä, joissa niitä ei ole vaalittu, voivat olla merkittäviä.
Enloen uraauurtava työ on viitoittanut tietä monille alan tutkijoille.
»Näin feministitutkijan näkökulmasta Enloella on ollut ihan valtava merkitys», Tampereen yliopiston tutkijatohtori Saara Särmä kuvailee Enloen perintöä kansainvälisen politiikan tutkimukselle.
Särmä nostaa esille, kuinka kattavasti Enloe on tehnyt empiiristä tutkimusta ympäri maailmaa – milloin aiheenaan bangladeshilaisen vaatetehtaan työntekijöiden olot, milloin taas amerikkalaiskauppojen hyllyillä notkuvien säilykepurkkien alkuperä. Kansainvälinen politiikka yhdistyy arkipäivään, ja Särmä näkeekin tämän Enloen työn yhtenä suurena ansiona. Tutkimuskohteet avautuvat helposti myös alan ulkopuolisille.
»Ja aina kun hänet kohtaa, hän on äärimmäisen kannustava ja innostunut siitä, mitä nuoret tutkijat tekevät», Särmä lisää.
Enloen kirjoitustyyliä kuvaillaan usein »helposti saavutettavaksi». Se on ollut hänen tarkoituksensakin.
Hänen vuonna 1980 julkaistua teostaan Ethnic Soldiers luki akateeminen tutkijakunta, mutta kustantaja otti asiakseen markkinoida sitä myös laajalle yleisölle. Teosta myytiin tavallisissa kirjakaupoissa. Sittemmin Enloe on aina miettinyt tarkkaan kohdeyleisöään.
»Kirjoittaminen tavalla, joka on monenlaisten lukijoiden ymmärrettävissä, on mielestäni feminististä. Saavutettava ei tarkoita yksinkertaista. Minulle se tarkoittaa sitä, että voin kirjoittaa monimutkaisista asioista siten, että lukijat voivat pitää minua tilivelvollisena», Enloe selventää.
Tekstin ymmärrettävyys on Enloelle erityisen tärkeää sellaisten lukijoiden keskuudessa, joista hän kirjoittaa. Hän pitää oleellisena sitä, että lukijat voivat esittää kritiikkiä ja antaa palautetta silloin, jos hänen argumenttinsa eivät osu oikeaan. Tämä on myös hänelle itselleen aina mahdollisuus kehittyä.
Omiksi esikuvikseen Enloe nimeää Hannah Arendtin ja Virginia Woolfin. Lähes kesken lauseen hän nousee tuoliltaan ja kävelee kirjahyllyistä lähimmälle, osoittaa sen ylintä teosrivistöä ja toteaa: »Tämä kaikki on Hannah Arendtia.»
Enloe törmäsi Arendtin työhön ensi kerran 1950-luvulla, kun Arendt vieraili Berkeleyn yliopistossa luennoimassa. 20-vuotias Enloe istui luentosalissa kuuntelemassa Arendtia, joka puhui teoksestaan Totalitarismin synty. Omin sanojensa mukaan Enloe hädin tuskin sisäisti, mistä Arendt puhui. Hänelle tuli kuitenkin vahva tunne, että tämän ideoilla oli merkitystä.
»Hän inspiroi minua, sillä hän oli poliittista elämää syväluotaava nainen, joka mietti, millaista on olla aito kansalainen. Hänet oli otettava tosissaan.»
Enloe ihaili Arendtissa erityisesti sitä, miten vakava hän oli.
»Naisille ja tytöille sanotaan, että he ovat viehättävämpiä, jos he eivät ole vakavia. Miehille ja pojille ei koskaan sanota niin», Enloe huomauttaa.
Enloe iloitsee siitä, kuinka kansainvälistä feministisestä tutkimuksesta on tullut vuosikymmenten saatossa. Yhteistyö ulottuu akateemisista artikkeleista podcasteihin, workshop-tilaisuuksiin ja sosiaalisen median verkostoihin. Neljäkymmentä vuotta sitten kaikki tämä oli kaukana arkipäiväisestä.
Feminismi ei ole enää pitkään aikaan ollut pienen piirin työtä vaan valtavirtaa. Seksuaalisen häirinnän globaalin mediahuomion keskipisteeksi nostanut #metoo-liike on tästä yksi osoitus. Sitä on Enloen mielestä ristiriitaisella tavalla myös se, miten hallitsevat puolueet Kiinan, Unkarin ja Turkin kaltaisissa maissa ovat vihjanneet, että feministit voivat jopa muodostaa kansallisen turvallisuusuhkan.
Länsimaisia feministejä kritisoidaan aika ajoin liiasta valkoisuudesta.
Pelkästään valkoisten naisten asemaa ja näkemyksiä tarkastelevat feministit eivät ole Enloen mielestä tehneet työtään kunnolla. Liike on ollut monikulttuurinen ainakin kaikki ne vuosikymmenet, joiden aikana hän on ollut siinä mukana. Keskusteluissa kuuluu monta ääntä, jos haluaa kuunnella.
Entä millaista on pitää ääntä feministinä tutkimusalalla, joka on edelleen hyvin miesvaltainen?
Enloe ei näe itseään lasikattojen rikkojana. Pikemminkin hän kokee viestivänsä muille huoneessa oleville: valtiotieteilijä voi kuulostaa ja näyttää tältä – ja kaikenlaisista taustoista tulevia naisia tarvitaan mukaan keskusteluun.
