Sarkastisesti nimetyssä klassikossaan Uljas uusi maailma kirjailija Aldous Huxley kuvasi tulevaisuutta, jossa ihminen on täysin irtautunut biologisista juuristaan. Teknologian ja tehokkuuden palvonta sekä ihmiselämän vivahteikkuuden kitkeminen olivat Huxleyn dystopian keskeisiä palasia.
Googlen johtajat Eric Schmidt ja Jared Cohen kirjoittavat uudessa kirjassaan, että edessämme oleva ”uljas uusi maailma” on ”nopeatahtisinta ja jännittävintä aikaa ihmiskunnan historiassa”.
Olipa tämä viittaus tietoinen tai ei, Googlen edustama maailmankuva muistuttaa pitkälti Huxleyn pelkäämää tulevaisuudenkuvaa.
Kirjalliselta anniltaan The New Digital Age on robottimaisen puiseva, kuin Googlen algoritmien tuottama. Se on kuitenkin ohittamattoman tärkeä ikkuna maailman teknologiaeliitin ajatteluun. Harvassa paikassa muokataan tulevaisuuttamme yhtä voimakkaasti kuin Googlen päämajassa.
Googlen hallituksen puheenjohtaja Schmidt ja yrityksen oman ajatushautomon johtaja Cohen pyrkivät kuvaamaan, miten digitalisoituminen vaikuttaa yksilön elämään, kansalliseen sekä kansainväliseen politiikkaan ja sodankäyntiin.
Schmidt ja Cohen korostavat, että mobiiliteknologian leviäminen tarjoaa vaikutusmahdollisuuden yhä useammalle ihmiselle. Tämä muutos kaikkien hallitusten tulee ottaa huomioon, olivatpa ne demokratioita tai diktatuureja. Räikeät väärinkäytökset paljastuvat helpommin, kun teknologia leviää madaltaa kuvien ja tiedon jakamisen kynnystä.
Toisaalta kirjoittajat pelkäävät, että kansalliset rajalinjat pirstovat internetin yhä hajanaisemmaksi. Eri maiden tai uskontokuntien interneteissä on omat säännöt ja rajoitukset, jotka noudattelevat yhteisöjen – tai ainakin niiden johtajien – arvoja.
Joissain tapauksissa maan geopoliittinen sijainti voi olla uhka verkon autonomialle. Schmidt ja Cohen ottavat esimerkiksi Mongolian, jonka rajanaapureina ovat sekä Kiina että Venäjä. Jos Kiinan tai Venäjän hallitusta uhmaavat liikkeet alkaisivat käydä laajamittaista kampanjaa Mongolian verkon kautta, jättiläisnaapurit todennäköisesti saisivat pienen Mongolian rajoittamaan internetin vapautta alueellaan.
Kirjoittajat ennakoivat, että itsenäisyydestä taistelevat ryhmät ottavat lähitulevaisuudessa merkittäviä askeleita itsenäisyyden suuntaan digitaalisessa maailmassa.
Ensimmäisen virtuaalisen valtion voisivat synnyttää esimerkiksi kurdit. He voisivat perustaa oman maatunnuksen krd ja rekisteröidä sen riippumattoman maan palvelimelle. Virtuaalinen kurdivaltio voisi markkinoida asiaansa ja järjestää vaaleja. Sille voitaisiin nimetä ministereitä, ja oma elektroninen valuuttakin olisi mahdollinen.
Sodankäynnin robotisoitumiskehityksen Schmidt ja Cohen näkevät pääosin myönteisenä. He uskovat sen säästävän ihmishenkiä.
He eivät kuitenkaan erityisesti käsittele sellaisia skenaarioita, joissa molemmilla sotaa käyvillä mailla olisi kauko-ohjattavia tai ihmisohjauksesta autonomisia miehittämättömiä lennokkeja. Näissä tilanteissa siviiliuhrien aiheuttaminen olisi jopa nykyistä todennäköisempää, koska sodankäynnissä halutaan tuottaa tuntuvia menetyksiä vastapuolelle. Sen vuoksi sodat tuskin jäävät vain robottien keskinäiseksi ammuskeluksi.
Kirja on kirjoitettu ennen kuin Edward Snowden paljasti Yhdysvaltain viranomaisten urkinnan. Tapahtuneen valossa kirjassa olevat painokkaat vetoomukset tiedon yksityisyyden tärkeydestä vaikuttavat tekopyhiltä. Samanlaisia puheenvuoroja Google ja muut teknologiayhtiöt ovat tosin esittäneet myös sen jälkeen, kun kävi ilmi, että ne ovat luovuttaneet käyttäjätietoja tiedusteluelimille.
Huxleyn dystopian mukaista tehokkuusyhteiskuntaa enemmän keskustellaan nykyään toisen brittikirjailijan George Orwellin kuvaamasta valvontayhteiskunnasta. Ehkä siksi Google keskittyy jälkiensä peittelyssä toimintansa orwellilaiseen puoleen ja yrittää ottaa siihen kaikin tavoin etäisyyttä.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
