Viime kesänä tapahtui käänne.
Ilmastonmuutoksen voimistamat sään ääri-ilmiöt näkyivät kaukana ja lähellä. Poikkeuksellisen pitkä hellejakso lämmitti Suomea samaan aikaan, kun maastopalot roihusivat Ruotsissa, Kreikassa ja Kaliforniassa. Tulvat tappoivat satoja Intian Keralassa.
»Ihmiset heräsivät siihen, että ilmastonmuutos ei koske vain tulevia sukupolvia vaan näkyy ja tuntuu jo nyt», sanoo Harri Lammi.
Oivalluksesta alkoi toivoa antava tapahtumien ketju, Lammi uskoo. Kun ymmärretään, miten ilmastonmuutos vaikuttaa omaan tai perheenjäsenten terveyteen, muutosta aletaan vaatia nopeasti.
Lammi on työskennellyt parinkymmenen vuoden ajan Greenpeacen ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Toivon merkkejä hän näki jo 2010-luvun alun Kiinassa, missä järjestö kampanjoi kivihiilen käyttöä vastaan. Suurkaupunkien huono ilmanlaatu paisutti miljoonien ihmisten sosiaalisen median keskustelua niin, että kommunistinen puolue päätti lopulta tarttua saasteongelmaan. Hiilen polttaminen vähentyi, ja maa ohjasi investointeja uusiutuvaan energiaan.
Samalla hän on nähnyt, miten ilmastonmuutoksen nopeus ja vaikutukset ovat ylittäneet tutkijoiden ennusteet. Lammi aloitti toimintansa ympäristöjärjestöissä vuonna 1997. Tuolloin ilmaston odotettiin lämpenevän sadassa vuodessa kaksi astetta, jos toimiin ei ryhdyttäisi.
Nyt kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC suosittaa, että lämpeneminen on rajoitettava puoleentoista asteeseen. Jos päästöjä ei rajusti leikata, maapallon lämpeneminen saavuttaa tuon rajan tuoreimman IPCC-raportin mukaan jo vuosina 2030–2052. Vuoteen 2030 on vain 11 vuotta aikaa.
Aktivistin päässä ilmaston lämpenemisestä aiheutuvat mullistukset pyörivät jatkuvasti: näemme tuhoavia ja peruuttamattomia vaikutuksia elämälle maapallolla. Luonnonkatastrofit yleistyvät, kuumuus aiheuttaa terveyshaittoja ja ruuantuotanto vaikeutuu. Tutkijat ovat alkaneet puhua ilmastoahdistuksesta, joka koskettaa erityisesti nuoria aikuisia.
Lammi päätti jo vuosia sitten vaimonsa kanssa olla hankkimatta lapsia. Päätökseen vaikutti myös ilmastonmuutos: »Tuntui, ettei lapsiaan pystyisi suojelemaan kaikelta siltä, mitä ilmastonmuutos tuo tullessaan.»
Upseeri-isän lapsi Harri Lammi vietti elämänsä ensimmäiset vuodet Helsingin Santahaminassa. Hän teki pitkiä retkiä Helsingin edustalle ja nautti kesistä, joihin kuuluivat metsäleikit mökillä. »Myöhemmin muutimme Keravalle, missä koin luopumisen tuskaa, kun tuttujen metsien tilalle rakennettiin uusia taloja.»
Silti kesti vielä kauan ennen kuin luontosuhteesta tuli tärkeä osa hänen elämäänsä. Yliopistolla teoreettisen filosofian opiskelijana Lammi tyytyi seuraamaan sivusta ympäristökysymyksistä kiinnostuneita ystäviään. Hän ei välittömästi kokenut kuuluvansa joukkoon.
Vasta havahtuminen ilmastonmuutoksen uhkaan 1990-luvun puolivälissä veti hänet ympäristöjärjestöjen liepeille. »Tajusin kuinka mielipuolinen tilanne oli.»
Lammi työskenteli ensin lyhyen aikaa projektitutkijana mutta koki, että yliopistomaailmassa ei pystynyt tarpeeksi vaikuttamaan yleiseen keskusteluun.
Hänestä järjestöt ovat ilmastonmuutoksen torjunnassa herättelijöitä. Niiden tehtävä on popularisoida ilmastotiedettä ja nostaa sitä politiikkaan. Järjestöjen on toimittava yritysten vastavoimana – tosin tämä rooli on nyt murtumassa, hän huomauttaa. Osa yrityksistä on muuttumassa painostuksen kohteista eräänlaisiksi kumppaneiksi.
»Kampanjoimme vuosia tanskalaista Ørstediä ja sen kivihiilivoimaloita vastaan, mutta nyt yhtiö on Euroopan johtavia merituulivoiman rakentajia, joka mahdollistaa tekniikallaan sen, että Britannia voi ajaa kivihiilivoimaloitaan alas.»
Lammi mainitsee puheessaan useasti investointien ja yritysten merkityksen. Hän ei näe ongelmallisena sitä, että ilmastonmuutos voi olla myös bisnesmahdollisuus.
Osa ilmastoaktivisteista pitää väittämää hankalana. Tunnettu vasemmistovaikuttaja Naomi Klein painottaa kirjassaan Tämä muuttaa kaiken sitä, että ilmastonmuutoksen perinpohjainen syy on »tuhokapitalismi», jonka torjumiseksi tarvitaan talousjärjestelmän muutos.
Lammi ei ole yhtä mieltä Kleinin kanssa. »Olen joutunut miettimään tätä paljonkin ja yritän olla pragmaattinen.»
Päästöjä pitää hänen mukaansa vähentää niin nopealla tahdilla, ettei ole aikaa jäädä keskustelemaan pelkästään talousjärjestelmän perusteista. Lammin mielestä Klein tarkastelee asiaa liian eurooppalais-yhdysvaltalaisesta näkökulmasta, vaikka Kiina on päästöjensä kasvun vuoksi »aivan keskeinen toimija».
Silti Greenpeace tunnetaan siitä, että se on kampanjoinut monia yrityksiä vastaan hyvin suorasti: järjestön edustajat ovat vallanneet energiayhtiö E.onin hiilivoimalan Kentissä, marssineet jääkarhuina energiayhtiö Cairnin pääkonttoriin Edinburghissa sekä painostaneet lelujätti Legoa lopettamaan pitkäaikaisen yhteistyönsä Shellin kanssa.
Greenpeacen mukaan lelujätti auttoi öljy-yhtiöitä kiillottamaan julkisuuskuvaansa, kun se teetti Shellin logoilla varustettuja lelusarjoja. Lego lopulta irtisanoi yhteistyön, ja nykyisin se omistaa huomattavia osuuksia uusiutuvan energian yhtiöistä.
Suoran toiminnan voi nähdä olevan osa Greenpeacen dna:ta, sillä järjestö syntyi 1970-luvulla Pohjois-Amerikassa Alaskalle kuuluvan Amchitkan saaren ydinkokeita vastustavan aktivismin ympärille. Nyt Greenpeace on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista ympäristöjärjestöistä. Amsterdamissa pääkonttoriaan pitävällä järjestöllä on toimistoja yli 40 maassa, ja sen toimintaa tukee taloudellisesti noin kolme miljoonaa ihmistä.
Suomessa Greenpeace on toiminut vuodesta 1989 asti, ja myös täällä järjestö tunnetaan selkeimmin suorasta toiminnastaan. Viimeksi maaliskuun alussa järjestön haalareihin pukeutuneet aktivistit kiipesivät ilmastomielenosoituksen yhteydessä eduskuntatalon pylväisiin. Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) piti tätä »rajan ylittämisenä».
»Kun suomalainen keskustelu on ollut jähmeää, meille on ehkä jäänyt se likaisen työn tekijän rooli. Uskon kuitenkin, että työnkuvamme on monipuolistunut 20 vuoden aikana.»
Greenpeace pyrkii vaikuttamaan esimerkiksi Euroopan unionin politiikkaan samankaltaisin strategioin kuin suuryritykset. Greenpeacen itsensä mukaan tuloksiakin on syntynyt mahtipontisesti: järjestö nimeää saavutuksikseen esimerkiksi kansainvälisen kaupallisen valaanpyyntikiellon (jota Japani parhaillaan uhmaa) ja Etelämantereen julistamisen luonnonsuojelualueeksi.
Toisaalta Greenpeace on vastustanut ehdottomasti ydinvoimaa, jota se pitää ympäristölle ja ihmisille haitallisena. Järjestön mukaan ydinvoiman käytöstä tulee luopua, vaikka se ei tuota lainkaan hiilidioksidipäästöjä.
Saksa teki tämän ratkaisun ja luopui ydinvoimasta kokonaan Fukushiman ydinonnettomuuden jälkeen vuonna 2011. Nyt maa tuottaa noin kolmanneksen sähköstään hiilellä ja on luisumassa päästötavoitteistaan.
Lammin mukaan on aiheellista kysyä, onnistuiko ympäristöjärjestöjen ydinvoiman vastainen kampanjointi Saksan kohdalla. Greenpeace ajoi Saksassa samanaikaisesti kahta tavoitetta, ydinvoimasta ja hiilestä luopumista, mutta vain toinen niistä meni läpi ja kivihiilestä luopumista lykättiin 20 vuoden päähän. »Kampanjoimme kivihiilen kieltämisestä ja sen aikataulusta edelleen Saksassa, joten tämän suhteen ei ole lyöty hanskoja tiskiin.»
Lammi on osallistunut itsekin rakenteilla olevan Olkiluoto 3 -ydinvoimahankkeen vastaisiin mielenosoituksiin, mutta ei enää näe ydinvoimakysymystä oleellisena. Se ei hänen mielestään vie energiapoliittista keskustelua eteenpäin. »Alahan on yksittäisiä hankkeita lukuun ottamatta melkein kuollut länsimaissa. Me olimme hintaennusteissamme oikeassa, kun sanoimme, että tuulivoima on halvempaa ennen kuin uusi Olkiluodon voimala on valmis.»
Suomen tuulivoimayhdistys kertoi maaliskuussa, että tuulivoiman tuottaminen on Suomessa jo hyvin lähellä sähkön markkinahintaa. Lappeenrannan teknillisen yliopiston vuonna 2017 tekemän tuotantokustannusvertailun mukaan se on myös ydinvoimaa edullisempi tapa tuottaa sähköä.
»Olin mukana Suomen ensimmäisessä yksityisomisteisessa tuulivoimalahankkeessa 1990-luvulla ja silloin sen sanottiin olevan huuhaata. Toisin on nyt.»
Greenpeacen Suomen-toimistolla Sörnäisissä on maaliskuussa vilkasta – ja juuri sen näköistä kuin voi ympäristöjärjestöltä odottaa: aula muistuttaa olohuonetta, käytävällä tallustelee toimistokoira ja avokeittiön pöydällä on kauramaitopurkki.
Haastatteluhuoneen ikkunasta näkyy Hanasaaren voimalaitos, joka tupruttaa hiilidioksidia taivaalle. Kivihiiltä käyttävä voimala on tarkoitus sulkea viiden vuoden päästä.
Lammi on kampanjoinut aiemmin kivihiilen käyttöä vastaan, mutta johtaa tällä hetkellä Greenpeacen kansainvälistä öljykampanjaa. Hänen tiimissään työskentelee eri puolilla maailmaa yhdeksän koordinaattoria, jotka puolestaan organisoivat järjestön paikallisten toimistojen työtä öljyn tuotannon ja kulutuksen vähentämiseksi. Vaikuttamistyötä tehdään monipuolisesti: on mielenosoituksia, merentutkimusta, alkuperäiskansojen oikeuksien tukemista ja neuvotteluja Lontoon Cityssä öljy-yhtiöitä rahoittavien pankkien kanssa.
Lähtölaukaus kampanjalle nähtiin kymmenen vuotta sitten, kun öljy-yhtiöt ryntäsivät ilmastonmuutoksen vuoksi sulavalle arktiselle alueelle etsimään öljyvarantoja. Nyt kampanjoinnin kohteena on esimerkiksi Norjan valtio, jonka Greenpeace on haastanut oikeuteen yhdessä norjalaisen ympäristöjärjestön kanssa öljynporauksesta ja uusien poraus-
lupien myöntämisestä Barentsinmerellä.
Öljyn kulutuksesta pitäisi puhua Lammin mielestä paljon nykyistä enemmän. Elämäntyylissämme öljyä on joka paikassa: vaatteissa, liikenteessä, muovipusseissa ja hammasharjoissa. Globaalisti suurimman päästölähteen kivihiilen tuotannon kasvu pysähtyi vuosien 2014–2016 aikana. Sen sijaan öljyn kulutuksesta johtuvat päästöt ovat kasvaneet tasaisesti vuosikymmeniä.
Öljykauppa on tuottoisa ala, jolla on huomattavaa taloudellista valtaa. Uutistoimisto Bloombergin mukaan maailman tuottavin yritys oli viime vuonna Saudi-Arabian öljy-yhtiö Saudi Aramco. Maaliskuun lopussa ilmastoon liittyvää vaikutustoimintaa seuraava Influnce Map -järjestö kertoi viiden suurimman öljy- ja kaasuyhtiön käyttäneen vuosittain noin 200 miljoonaa dollaria ilmastonmuutoksen torjunnan jarruttamiseen.
Lammi näkee toivonpilkahduksia erityisesti siellä, missä öljynkulutus on kaikkein suurinta – liikenteessä. Volkswagenin päästöskandaali synnytti Lammin mukaan tervetullutta liikehdintää. Yritys muutti suuntaa jäätyään kiinni dieselautojen päästötietojen vääristelystä. »Viime vuoden lopussa Volkswagen ilmoitti aikovansa siirtyä kokonaan sähköautoihin, ja muut saksalaiset autonvalmistajat ovat ilmoittaneet seuraavansa perässä.»
Siirtymä polttomoottoriautoista sähköisiin tapahtuu Lammin mukaan vielä liian hitaasti, mutta jossain vaiheessa se näkyy öljyn kulutuksessa hyvin merkittävästi.
Liikehdintää tapahtuu myös Euroopan ulkopuolella, esimerkiksi Hongkongin kupeessa. 16 miljoonaan asukkaan Shenzhen on vaihtanut kaikki 16 000 bussiaan sähköllä kulkeviksi. Sekä Kiinassa että Intiassa pyristellään paraikaa nopeasti eroon öljyriippuvuudesta. Samalla maat panostavat kotimaiseen sähköautotuotantoon ja vähentävät hiilen osuutta sähkön kokonaistuotannosta.
Lammi sanoo saman asian kuvaannollisemmin: hänen mielestään kyse on »sähkön siivoamisesta».
Lammi tuntee maanosan, sillä hän asui Kiinassa vuosina 2013–2015. Maan ilmastotoimia hän kuvaa mosaiikiksi, jossa on toiveikkuutta herättäviä, mutta myös pelottavia osia. Kiinan rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa on tärkeä eritoten teknologia-alojen kehittämisessä, mutta lipunkantajasta tai ilmastopolitiikan edelläkävijästä ei ole syytä puhua.
»Sähkön ja autoteollisuuden puolella Kiina vaikuttaa globaalisti siihen, mihin suuntaan alat kehittyvät, mutta poliittinen kehitys on menossa vaikeaan suuntaan.»
Hän arvioi, että Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota heijastuu myös ilmastopolitiikan saralle. Ilmastopoliittiset ratkaisut vaatisivat yhteistyötä kauppa- ja teollisuuspolitiikassa, eikä siihen näytä nyt olevan edellytyksiä.
Jos olisimme jotenkin rationaalinen laji, tämä olisi jo ratkaistu.
»Suomi on nostanut mustan hiilen esille, koska nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä Yhdysvallat ja Venäjä eivät pysty keskustelemaan kaikkein isoimmasta ongelmasta eli hiilidioksidista.»
Ympäristöaktivistin on oltava vähintään skeptinen optimisti. Muuten työtä ei pysty tekemään, Lammi sanoo. Hän on havainnut, että ilmastonmuutoksen aiheuttama ahdistus on ympäristöjärjestöissä ammattitauti. Myös Lammin kotona keskustellaan vaikuttamisesta ja kestävistä elintavoista. Hänen vaimonsa Salla Tuomivaara on eläinoikeusjärjestö Animalian ja Luontoliiton entinen toiminnanjohtaja, joka työskentelee nykyisin tutkijana.
»Jos olisimme jotenkin rationaalinen laji, tämä olisi jo ratkaistu», Lammi kuvailee turhautumistaan.
Toisaalta moni mahdottomalta näyttänyt asia on muuttunut mahdolliseksi. Suomessakin on jo otettu uusia askeleita: esimerkiksi keskustelu lihan verotuksesta olisi viisi vuotta sitten tuntunut Lammista utopistiselta.
Yksi asia on valanut Lammiin aivan erityistä uskoa: nuorten ilmastomarssit ja koululaisten lakot muualla Euroopassa. Hänen mukaansa maanosassa alkavat olla »elementit kohdillaan» kunnianhimoiselle ilmastopolitiikalle.
Sitten on kuitenkin Yhdysvallat, jossa Donald Trump vie politiikkaa aivan väärään suuntaan.
»Tilanne on pitkälti se, että kun nokka tarttuu, pyrstö nousee. Kun jossain päin maailmaa tapahtuu positiivista kehityskulkua, toisaalla mennään taaksepäin», Lammi sanoo.
Hänestä muutos, joka tarvittaisiin päästöjen kääntämiseksi laskusuuntaan, ei ole kovin suuri, mutta suuntaa on muutettava laaja-alaisesti.
Suuri osa kasvihuonekaasujen päästöistä tulee energiasektorilta. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 Suomen kokonaispäästöistä 74 prosenttia oli peräisin polttoaineista. Jotta ihmiskunta pystyisi rajoittamaan ilmaston lämpenemisen 1,5 celsiusasteeseen, tulisi fossiilisista polttoaineista aiheutuvat päästöt pystyä puolittamaan vuoteen 2030 mennessä. Energiasektorin toimet eivät yksin riitä.
»Sekä fossiilisten polttoaineiden että maankäytön suhteen pitää tehdä erittäin nopea, täydellinen käännös, jotta ollaan vuonna 2050 siinä tilanteessa, että olemme ilmastoneutraaleja», Lammi sanoo.
Maankäytöllä Lammi viittaa metsiin, niiden hakkuisiin sekä ruuantuotantoon liittyviin kysymyksiin.
Nykyään kasvisruokapainotteisen ruokavalion merkityksestä puhuvat kaikki ympäristöjärjestöt. Myös Greenpeace on julkaissut sivuillaan ilmastoystävällisiä ruokareseptejä. Yksilökeskeisemmästä lähestymistavasta kertovat myös järjestön vinkit siitä, miten voi elää muovitonta arkea. Uusi linja tuntuu korostavan kulutusta ja yksilön roolia.
Lammin mukaan kasvisruokatrendiä ja lentämisen vähentämistä yksilötasolla ei pidä väheksyä. Silti hän muistuttaa myös rakenteista.
»Kyllä ratkaisut ovat ennen muuta rakenteellisia, ja siitä lähdetään liikkeelle. Mutta ei voida saada rakenteellisia ratkaisuja aikaan, jos ihmisillä ei ole valmiutta tehdä muutoksia omassa elämässään. Tarvitaan kulttuurinen muutos, jotta myös rakenteellinen on mahdollinen.»
Hänen mukaansa hyväosaiset länsimaiset ihmiset voivat parhaimmillaan luoda kestäviä trendejä, jotka levittäytyvät lopulta Kiinaan ja muualle Aasiaan. Silloin niiden vaikutus moninkertaistuu.
Kaikesta huolimatta päästöjä ei toistaiseksi ole saatu kuriin. Lammin mukaan kyse on »rakenteellisesta jumahtamisesta» ja politiikanteon tavoista. Ilmastonmuutosta on tutkimuskirjallisuudessa kuvattu pitkän aikavälin uhaksi, joka ei sovi politiikan konventioihin. Ilmastonmuutoksen ratkaisu ei mahdu kuvaan, koska politiikkaa tehdään vaalikausi kerrallaan, voittoja hakien ja olemassa olevia teollisia työpaikkoja suojellen.
Lammi ottaa esimerkiksi Saksan, missä kivihiiliteollisuudessa työskentelee tällä hetkellä noin 25 000 ihmistä. »Näiden ihmisten painoarvo nousi valtavaan mittaluokkaan. Vaikka ruskohiilivoimalat olisivat kannattamattomia, niitä ylläpidetään työpaikkojen takia.»
Kaikesta huolimatta Lammi luottaa siihen, että ilmastonmuutoksen vaikutuksien voimistuessa myös politiikan toimet tiukentuvat.
Hän palaa vielä Intiaan ja Kiinaan. Ne ovat valtavan väestönsä vuoksi ratkaisevassa asemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa. »Intia ja Kiina ovat tajuamassa, että tämä kysymys koskee hyvin vahvasti niitäkin, sillä pian maat eivät ehkä pysty ruokkimaan kansaansa.»
Jättiläisten havahtuessa tilanteeseen jäljelle jää polttava kysymys: milloin on liian myöhäistä?
