Kesä 2021 oli Taiwanissa poikkeuksellisen kuiva. Yli miljoonan kotitalouden ja yrityksen vedenkäyttöä jouduttiin rajoittamaan, jotteivat yhteiskunnan keskeisimmät toiminnot vaarantuisi.
Rajoitukset koskivat myös mikrosirutuotantoa, joka on tärkeä mutta paljon vettä kuluttava teollisuudenala. Yksittäinen iso sirutehdas voi kuluttaa päivässä 38 miljoonaa litraa vettä, mikä vastaa noin 300 000 kotitalouden vedenkulutusta. Rajoitusten seuraukset näkyivät pienellä viiveellä kaikkialla, sillä Taiwan on maailman tärkein kehittyneimpien mikrosirujen tuottaja. Häiriöiden myötä Suomessakin puhuttiin uusien autojen sekä puhelinten, tietokoneiden ja muun pienelektroniikan toimitusten viivästymisestä.
Ongelmat saattoivat kuitenkin olla vasta esimakua tulevasta.
Mikrosirut on yksi niistä aloista, joita ilmastonmuutoksen eteneminen asiantuntijoiden mukaan uhkaa. Yhä suurempi osa siruja valmistavista tehtaista sijaitsee vakavan kuivuusriskin alueilla. Toimitushäiriöitä ovat pahentaneet pandemia sekä geopoliittiset syyt, kuten Kiinan ja Yhdysvaltojen toisilleen asettamat vientikiellot. Mikrosiruja tarvitaan myös fossiilienergiaan nojaavien yhteiskuntien sähköistämisessä.
Ilmastonmuutos ja sen hillintä vaikuttavat globaalisti esimerkiksi ruoan, lääkkeiden, energian ja kemianteollisuuden tuotantoketjuihin – eli melkeinpä kaikkeen, missä Suomi ei ole alusta loppuun omavarainen.
Suomalaiset yleensä ajattelevat, että varautuminen toimitushäiriöihin on täällä verrattain hyvää. Varsinkin pandemian aikaan Suomea nostettiin esiin hyvänä esimerkkinä kansainvälisessä mediassa. Varautumisen perusta Suomessa on laaja-alainen huoltovarmuus, joka pyrkii turvaamaan yhteiskunnalle välttämättömien palveluiden, tuotannon ja infrastruktuurin jatkuvuuden vakavien häiriöiden tai poikkeusolojen aikana.
Suomen huoltovarmuusjärjestelmässä elinkeinoelämä ja viranomaiset toimivat yhdessä turvatakseen elintärkeät toiminnot. Ulkomaankaupasta riippuvaiselle maalle on ollut luontevaa varautua erityisesti tilanteisiin, joissa kriittisen tärkeiden tuotteiden ja raaka-aineiden toimitus katkeaa. Globalisaation maailmassa huoltovarmuusajattelu onkin kehittynyt tuotteiden ja resurssien varmuusvarastoinnista kohti toimitusketjujen hallintaa ja turvaamista.
Huoltovarmuus on kuitenkin varautumista ennen kaikkea äkillisiin ja lyhytaikaisiin kriiseihin. Pitkäaikaisten ekologisten kriisien aikakaudella se ei riitä lähtökohdaksi. Ympäristökriisi aiheuttaa monimutkaisia ketjureaktioita, joiden vaikutukset ovat vaikeasti ennakoitavissa.
Elintärkeät toiminnot saattavat vaarantua pikemminkin hiipien kuin yhtäkkisellä sodanjulistuksella.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo. Kolmasosa ihmiskunnasta elää olosuhteissa, jotka ovat erittäin alttiita ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Sään ääri-ilmiöt jatkavat voimistumistaan ja yleistyvät. Yhdysvalloissa ääri-ilmiöiden kustannukseksi arvioitiin 150 miljardia dollaria vuonna 2023. Äärimmäiset helleaallot aiheuttavat aikaisempaa enemmän kuolleisuutta kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Euroopassa vuoden 2022 helleaallossa kuoli mahdollisesti jopa 60 000 ihmistä.
Ilmastonmuutos voi horjuttaa globaalia ruokaturvaa, sillä monien merkittävien viljelykasvien, kuten maissin, riisin ja soijan, sadot saattavat pienentyä. Ilmastonmuutos pahentaa myös luontokatoa. On arvioitu, että lajeja katoaa jopa tuhatkertaisella nopeudella verrattuna ihmistä edeltäneeseen aikaan.
Ilmastoennusteet ovat tarkentuneet viimeaikaisissa tutkimuksissa, ja uusimpien arvioiden mukaan muutos on jopa luultua nopeampi. Pahimmillaan ilmaston lämpeneminen voi johtaa maapallon kriittisten keikahduspisteiden ylittämiseen. Keikahduspisteet ovat kynnysarvoja, joiden jälkeen pienikin lisäpaine ilmastolle tai ympäristölle voi aiheuttaa äkillisen, peruuttamattoman ja laajan muutoksen.
Käytännössä keikahduspisteiden ylittäminen voi esimerkiksi johtaa merivirtojen muuttumiseen, jäätiköiden ja ikiroudan sulamiseen tai Amazonin sademetsän aavikoitumiseen.
Osa ilmastonmuutokseen liittyvistä riskeistä on suoria, ja niiden toteutuessa seuraukset ovat ensisijaisesti paikallisia. Esimerkiksi Ranskassa jouduttiin vuoden 2022 helleaallon aikana rajoittamaan ydinvoimalaitosten tuotantoa riittävän viilennysveden puutteen vuoksi. Se pahensi entisestään Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman energiakriisin vaikutuksia. Vuotta aiemmin tulvat puolestaan tuhosivat Saksassa ja Belgiassa kuljetusreittejä ja kriittistä infrastruktuuria, kuten vesihuoltoa.
Maailmanmarkkinat pitkine monimutkaisine tuotantoketjuineen kuitenkin takaavat, että ilmastonmuutoksen seuraukset kertautuvat helposti yli valtioiden rajojen ja toisille teollisuuden aloille.
Esimerkiksi iso osa Euroopassa valmistettavien lääkkeiden raaka-aineista tulee Kiinasta ja Intiasta, joissa niiden tuotanto on altista sään ääri-ilmiöille. Yksittäisen kiinalaisen lääketehtaan räjähdys aiheutti piperasilliini-tatsobaktaamin maailmanlaajuisia toimitusongelmia vuonna 2017. Kyseessä on antibiootti, jota käytetään vaikeiden bakteeri-infektioiden hoitoon.
Lääkkeiden raaka-aineet pitää saada myös kuljetettua valmistusmaasta eteenpäin. Lähes kolmasosa maailman satamista sijaitsee alueella, jolla esiintyy trooppisia myrskyjä.
Maaliskuussa 2021 maailman suurimpiin konttialuksiin lukeutuva Ever Given juuttui melkein viikon ajaksi Suezin kanavaan ja pysäytti sen kautta kulkevan liikenteen kokonaan. Riski vastaavien tapausten toistumiseen kasvaa, kun sään ääri-ilmiöt liikenteen solmukohdissa yleistyvät.
Panaman kanavan käyttö on puolestaan jo vaikeutunut kuivuusjaksojen vuoksi, ja tänä vuonna sen läpi kulkevan liikenteen määrää on jouduttu rajaamaan. Alukset joutuvat odottamaan tai etsimään vaihtoehtoisia reittejä, mikä aiheuttaa viivästyksiä toimituksiin, kustannusten nousua ja taloudellisia tappioita.
Toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on jätetty viime hetkeen, minkä vuoksi pienet askeleet eivät enää riitä.
Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa on saavutettu onnistumisiakin. Vuoden 2015 Pariisin sopimuksessa lyötiin lukkoon tavoite rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu 1,5 asteeseen, mutta toteutus ollut hidasta. Sopijavaltioiden tähänastiset sitoumukset päästövähennyksistä eivät riittäisi pysäyttämään lämpenemistä edes kahteen asteeseen, eikä läheskään kaikkia vaadittavia toimia sitoumusten täyttämiseksi ole edistetty.
Nyt ilmastotoimet edellyttävät nopeita järjestelmätason muutoksia, jotka vaikuttavat yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kuten energiahuoltoon. Tämä vaikuttaa väistämättä myös huoltovarmuuteen.
Energiasiirtymän teknologioiden raaka-aineiden tuotanto ja käsittely on maantieteellisesti keskittynyttä. Muun muassa akkuja ja kestävän energian tuotantolaitoksia varten tarvitaan lukuisia kriittisiä materiaaleja, mutta tällä hetkellä esimerkiksi tuulivoimaloiden turbiineihin tarvittavista metalleista vain yksi prosentti tuotetaan EU:n alueella.
Kiina hallitsee merkittävää osaa aurinkopaneelien, akkujen ja tuulivoimaloiden tuotantoketjuista. Asetelma tekee energiasiirtymään liittyvien materiaalien ja teknologioiden kaupankäynnin alttiiksi geopoliittisille riskeille. Kiina esimerkiksi asetti hiljattain rajoitteita litiumakkuihin tarvittavan grafiitin viennille maasta vastavetona Yhdysvaltojen asettamille mikrosirujen vientirajoituksille.
Vaikka yhteiskunta muuttuu ympäristön kannalta yhä liian hitaasti, ovat esimerkiksi uusiutuvan energiantuotannon teknologiset sovellukset toistuvasti edenneet politiikkaa ja säätelyä nopeammin. Ennakoimaton ripeä teknologinen kehitys voi kuitenkin aiheuttaa huoltovarmuuden kannalta riskin: sähköistyvässä maailmassa esimerkiksi pelkkä öljytoimitusten turvaaminen hetkellisen kriisin yli ei riitä varmistamaan yhteiskunnan toimintakykyä.
Tiettyjä ympäristön kannalta kestämättömiä toimintoja voi olla perusteltuakin ylläpitää kriisien varalta. Esimerkiksi fossiilisiin polttoaineisiin liittyvän infrastruktuurin säilyttäminen voidaan nähdä keinona taata energiansaanti hätätilanteissa.
Laajempi kysymys kuitenkin on, onko tällaisiin kestämättömiin toimintoihin tukeutuminen enää luotettavaa maailmassa, joka on pitkälti luopumassa fossiilisesta energiasta. Esimerkiksi Puolustusvoimien kalustohankinnoissa on otettava huomioon polttoaineiden saatavuus vuosikymmeniksi eteenpäin.
Mikään määrä varautumista ei riitä, mikäli yhteiskunnan elintärkeät toiminnot on lukittu kestämättömille, fossiilisiin polttoaineisiin pohjautuville urille. Aidosti huoltovarmojen tuotantojärjestelmien on kyettävä sopeutumaan globaaliin siirtymään kohti kestävämpää yhteiskuntaa. Ympäröivän yhteiskunnan on vääjäämättä muututtava, ja se on huomioitava myös huoltovarmuusajattelussa.
Vaarana on, että ympäristökriisi jää strategioihin yleiseksi viittaukseksi mutta sen seuraukset tulevat silti yllätyksenä.
Huoltovarmuuden julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhön perustuva lähestymistapa näyttäisi paperilla tarjoavan mahdollisuuden ympäristökriisin vaikutusten ennakointiin ja niihin varautumiseen. Kun turvallisuutta on tekemässä laaja joukko yhteiskunnan toimijoita, on todennäköisempää, että perinteisestä poikkeavat riskit tunnistetaan.
Mikrosirujen tuotanto-ongelmat ovat yksi osoitus vähittäin etenevistä ja epäsuorista vaikutuksista, jotka voivat olennaisesti heikentää Suomen huoltovarmuutta. Elintärkeät toiminnot saattavat vaarantua pikemminkin hiipien kuin yhtäkkisellä sodanjulistuksella.
Ympäristötekijät ovat kuitenkin vasta hiljattain alkaneet näkyä huoltovarmuuden suunnittelussa. Muuttuva ympäristö tunnistetaan yleisellä tasolla riskiksi, ja esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksessa on hiljattain käynnistetty ilmastonmuutoksen vaikutusten kartoittaminen.
Vaikutusten ja varautumiskeinojen tarkempi hahmottaminen on kuitenkin vaikeaa. Esimerkiksi Taiwanin kuivuuteen liittyvien toimitushäiriöiden ennakointi vaatii varsin monialaista osaamista – puhumattakaan niiden seurauksista Suomelle. Vaarana on, että ympäristökriisi jää strategioihin yleiseksi viittaukseksi mutta sen seuraukset tulevat silti yllätyksenä.
Ympäristökriisin maailmassa tuleva ei ole totutulla tavalla jatkumoa menneestä. Siksi tarvitaankin ympäristökriisin vaikutusten ennakointia ja toisaalta suurempaa joustavuutta epävarmuuden edessä.
Huoltovarmuus on muuntunut ja pystynyt vastaamaan yhteiskunnan muutospaineisiin ennenkin, kuten kehitys varmuusvarastoinnista kohti kansainvälisesti verkostoituneiden toimitusketjujen hallintaa osoittaa. Niin suurvallat kuin EU jäsenmaineen ovat pandemian, Venäjän hyökkäyssodan ja kohonneiden geopoliittisten jännitteiden seurauksena kotiuttamassa tuotantoa ja turvaamassa toimitusketjuja kumppanimaihin.
Toimitusvarmuutta ja elintärkeiden toimintojen jatkuvuutta ei kuitenkaan ole mahdollista aidosti taata, mikäli ympäristökriisi ja sen hillintätoimet jäävät huomiotta.
Ympäristökriisiin varautuminen vaatii paljon uutta osaamista, työkaluja ja erityisesti yhteisen tilannekuvan muodostamista sekä ennakoinnin kehittämistä. Yhteistyöhön on olemassa jo organisaatio, Huoltovarmuuskeskus. Se vaatii kuitenkin myös tukea ympäristöalalta ja kykyä hahmottaa monimutkaisia, yhteiskunnallisiin ja poliittisiin tekijöihin kietoutuvia vaikutusketjuja.
Hakala on johtava tutkija ja Räisänen tutkijatohtori Ulkopoliittisessa instituutissa.
