Euroopan keskuspankin johtaja Christine Lagarde kertoi korkojen nousevan lehdistötilaisuudessa lokakuussa.
Eläköön pienet ilot.
Keskellä kiireistä ja paineistettua työpäivää Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde nauttii rentouttavan hetken virka-autonsa takapenkillä.
»Autossa voin istua pusero housujen päällä», hän kertoo kanssamatkustavalle Spiegel-lehden toimittajalle marraskuussa julkaistussa jutussa.
Sitten pitää tunkea paita housuihin ja kohdata EKP:n neuvosto, johon kuuluvat muun muassa kaikkien 19 euromaan keskuspankkien johtajat.
Kokouksessa päätetään euroalueen ohjauskorosta, jolla liikepankit lainaavat rahaa EKP:ltä. Se on keskuspankin tärkeimpiä välineitä taltuttaa juoksujalkaa kiihtyvää inflaatiota, joka euroalueella huiteli marraskuun alussa yli 10 prosentissa.
Korkojen nosto hidastaa taloutta, mikä vähentää kysyntää. Toimet tuntuvat äänestäjien ja valtioiden korkomenoissa. Jokaiseen korkopäätökseen kohdistuukin valtavasti poliittista painetta. Vaikka periaatteessa ei pitäisi. Nykyaikaiset keskuspankit ovat itsenäisiä muusta valtionhallinnosta, jotta ne voivat keskittyä tehtäväänsä äänestäjien ja poliitikkojen pulinoista välittämättä.
Kun pääministeri Sanna Marin (sd.) lainasi Twitterissä väitöskirjatutkija Antti Ronkaisen kolumnia, jossa kyseenalaistettiin EKP:n korkopäätösten perusteluja, syttyi Suomessa kiivas väittely. Marinin katsottiin puuttuvan keskuspankin pyhään itsenäisyyteen. Lokakuussa eurooppalaisista johtajista presidentti Emmanuel Macron, Italian vastavalittu pääministeri Giorgia Meloni ja Portugalin valtiovarainministeri Fernando Medina kukin ilmaisivat huolensa EKP:n koronnostojen tahdista.
Lagarde vastasi toteamalla lehdistötilaisuudessa: »Teemme mitä täytyy. Keskuspankin on keskityttävä tehtäväänsä. Mandaattimme on huolehtia hintavakaudesta.»
Taustalla on perin vanhanaikainen ja yksinkertainen käsitys keskuspankin tehtävästä, sanoo rahapolitiikkaan perehtynyt Amsterdamin yliopiston poliittisen taloustieteen apulaisprofessori Jens van ‘t Klooster.
Ennen vuotta 2008 rahapolitiikka oli hyvin epäpoliittista ja teknistä työtä. Keskuspankeilla oli yksi tehtävä, inflaatiotavoitteessa pysyminen, ja yksi väline sen saavuttamiseen, korkotaso.
»Tämä ajatus on peräisin ajalta, jolloin keskuspankkien työ oli helpompaa kuin koskaan. En usko, että ne pääsevät jatkossa yhtä helpolla», van ‘t Klooster toteaa.
Vuosituhannen alkupuolella markkinoille virtasi halpaa tavaraa ja pääomaa Itä-Aasiasta, ja inflaatio pysyi alhaisena melkeinpä keskuspankkien touhuista riippumatta. Vuoden 2008 finanssikriisistä lähtien keskuspankit ovat joutuneet ottamaan hoitaakseen yhä laajempia tehtäviä ja uusia välineitä.
»Aikaisemmin poliitikotkin saattoivat pitää rahapolitiikkaa niin tylsänä ja vaikeana aiheena, että se delegoitiin suosiolla keskuspankin hoidettavaksi. Se ajattelutapa on tiensä päässä», van ‘t Klooster sanoo.
Rahapolitiikasta tuskin puhuttaisiin tänä talvena yhtä kiihkeään sävyyn, ellei inflaatio olisi nousukiidossa.
Keskustelua sävyttää erimielisyys inflaation syistä ja koronnostojen hyödyllisyydestä sen taltuttamisessa. Tuotannon pullonkaulat, pandemian aikana patoutunut kysyntä ja Ukrainan sodasta johtuva energian ja ruoan hintojen nousu vaativat erilaisia lääkkeitä kuin liian löysän rahapolitiikan aikaansaama talouden ylikuumeneminen.
Osansa on kenties myös yritysten opportunismilla. Yhdysvalloissa vasemmalle kallistuva tutkimuslaitos Economic Policy Institute on laskenut amerikkalaisten yritysten takovan inflaatiosta huolimatta ennätystuloksia, kun taas palkansaajien osa kakusta sen kuin hupenee.
Fed asettaa korkotason koko maailmalle torjuakseen inflaatiota yhdessä maassa.
Talouslehti Economist listasi lokakuun lopussa joukon maita, joissa keskuspankit ovat nostaneet korkoja erityisen rivakasti viime vuodesta lähtien. Joukkoon kuuluvat muun muassa Uusi-Seelanti, Brasilia, Etelä-Korea, Unkari ja Puola. Rajut korot eivät ole saaneet inflaatiota talttumaan.
Esimerkiksi Chilessä keskuspankki on nostanut ohjauskoron jo yli 11 prosenttiin, mutta silti hinnat olivat syyskuussa koholla 14 prosenttia edellisvuodesta. Toisaalla Turkki on jo usean vuoden ajan kokeillut täysin päinvastaista taktiikkaa ja pitänyt korot alhaalla inflaation laukatessa. Tuloksena on ollut entistä pahempi talouskriisi.
Viimeisen vuoden aikana Yhdysvaltain keskuspankki Fed ja EKP ovat viimein lähteneet mukaan korkojen asteittaiseen kiristämiseen. EKP:n päätökset tuntuvat koko euroalueella, mutta Yhdysvaltojen Fedin rahapolitiikka vaikuttaa melkeinpä kaikkialla maailmassa. Maailmantalous ja -kauppa kun pyörii pitkälti dollareilla.
Fed on marraskuuhun mennessä nostanut korkoja jo kuusi kertaa tänä vuonna, ja ohjauskorko on nyt neljässä prosentissa. Vaikka tahdin vihjataan hidastuvan, on lisäkorotuksia yhä tiedossa. Dollaria vahvistaa myös yleinen epävarmuuden kasvu maailmassa. Dollari on monelle turvasatamavaluutta.
»Se kasvattaa rahoituskustannuksia, eniten niissä maissa, joilla on paljon velkaa ulkomaisessa omistuksessa ja dollarimääräisenä», sanoo vanhempi ekonomisti Eeva Kerola Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitokselta. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Egypti, Ghana ja Pakistan.
Korkojen nousu Yhdysvalloissa ja Euroopassa kannustaa sijoittamaan nollakorkojen aikana kehittyviin maihin siirrettyjä pääomia takaisin länteen. Kerolan mukaan vahvan dollarin lisäksi nousevia talouksia kiusaavat sodan takia kohonneet raaka-aineiden ja energian hinnat. Tosin raaka-aineviejille tämä suo pientä helpotusta.
Pahimmassa tapauksessa useita kehittyviä talouksia uhkaa velkakriisi, jota Yhdysvaltojen rahapolitiikka jouduttaa.
»Varsinkin pandemian aikana heikommassa asemassa olevat nousevat ja kehittyvät taloudet joutuivat ottamaan lisää velkaa. Se nähtiin jo silloin huolestuttavana», Kerola sanoo.
Tänä vuonna neljä maata on jättänyt velkojaan maksamatta: Libanon, Sambia, Sri Lanka ja Surinam. Lisäksi on tusinan verran muita maita, joiden tilanne on huolestuttava. Edellä mainittujen Egyptin, Ghanan ja Pakistanin lisäksi listalta löytyvät muun muassa Argentiina, Ukraina ja Valko-Venäjä.
Hurja esimerkki Fedin rahapolitiikan globaalista vaikutuksesta nähtiin 1980-luvulla. 1970-luvun pitkän korkean inflaation ja kituliaan talouskasvun jakson katkaisemiseen tarvittiin musertavan kovia toimia. Ohjauskorko kävi hurjimmillaan 20 prosentissa, työttömyys räjähti ja talous sakkasi, mutta inflaatio saatiin taitettua. Toimia on kutsuttu Volcker-šokiksi silloisen Fedin pääjohtajan Paul Volckerin mukaan.
Volcker-šokki laukaisi monissa Latinalaisen Amerikan maissa velkakriisin. Esimerkiksi Argentiinassa sitä seurasi »kadotettu vuosikymmen» yhtäjaksoista talouskurimusta. Vastaavasti talouttaan avanneet Itä-Euroopan kommunistimaat joutuivat ulkomaisen velkataakkansa vuoksi talousvaikeuksiin, mikä tutkimusten mukaan edisti kommunismin romahdusta.
Ihan vastaavaa aaltoa tuskin nähdään. Länsimaiden talous on hyvin erilaisessa tilanteessa kuin 1970-luvulla, ja myös kehittyvät taloudet ovat paremmin varautuneet taloudellisiin šokkeihin.
Markkinaehtoinen rahoitusjärjestelmä ei hoida kaikkia asioita, joita pidämme tärkeinä.
Kerolan mukaan esimerkiksi Brasiliassa ja Meksikossa on ehditty nostaa omia ohjauskorkoja ennen Fediä. Näissä maissa oma valuutta on saattanut jopa vahvistua hieman dollaria vasten.
Mutta sitä mukaa kun korot lännessä nousevat ja talouskasvu hidastuu, synkentyvät myös maailmantalouden kasvunäkymät. Samalla hiipuvat nousevien talouksien vientimahdollisuudet.
»Dollarin vahvistuminen käy käsi kädessä maailmankaupan hidastumisen kanssa. Kauppa on paljolti dollarimääräistä ja siihen liittyvät lainat otetaan usein dollareissa», Kerola sanoo.
WTO pudotti jo maailmankaupan ennustetta ensi vuodelle 3,4 prosentista yhteen prosenttiin.
Van ‘t Kloosterin mukaan Fedin korkopäätösten kauaskantoiset seuraukset ovat hyvä esimerkki yksituumaisen rahapolitiikan mahdollisista ongelmista.
»Yksi keskuspankki asettaa korkotason koko maailmalle torjuakseen inflaatiota yhdessä maassa», hän tiivistää.
Keskuspankkien itsenäisyydelle on hyvät perustelut.
Kun politiikan seuraukset ovat tuntuvia, on houkutus laistaa vaikeista päätöksistä suuri. Rahapolitiikkaa on pidetty samanlaisena teknisenä tehtävänä kuin lain tulkinta oikeuslaitoksessa: emme suvaitse poliitikkojen puuttuvan tuomioistuinten päätöksiin, van ‘t Klooster vertaa.
Poliitikot ovat tietysti aina pyrkineet vaikuttamaan keskuspankkeihin julkisilla ulostuloillaan.
Tutkimuksen mukaan etenkin vasemmistolaiset ja kansallismieliset puolueet pyrkivät ohjaamaan keskustelua kohti löysempää rahapolitiikkaa ja matalia korkoja.
Presidenttinä Donald Trump haukkui Fedin johtoa, joka ei suostunut painamaan ohjauskorkoa hänen omassta mielestään riittävän alas. Trump ei suinkaan ollut ensimmäinen presidentti, joka on pyrkinyt ohjailemaan Fediä.
Talousoikeisto puolestaan korostaa mielellään keskuspankin itsenäisyyttä ja kannattaa ankaraa inflaation torjuntaa, korkean työttömyyden uhallakin.
Esimerkiksi Euroopan parlamentin rahapolitiikkaa käsittelevissä puheenvuoroissa tämä oikeisto-vasemmisto-jako korostui heti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen, mutta tärkeämpi jakolinja on euroskeptikoiden ja integraatiomyönteisten puolueiden välillä. Tähän tulokseen päätyy EKP:n maaliskuussa julkaisema tutkimus.
Pitkin viime vuosikymmentä EKP:n näkyvin tavoite oli pitää euroalue vakaana. Tuolloin keskuspankkiin kriittisesti suhtautuivat lähinnä puolueet, jotka vastustavat yhteisvaluuttaa ylipäätään.
Nyt kun inflaatio on jälleen lähtenyt nousuun, näyttää vanha jako vasemmiston ja oikeiston välillä tehneen paluun ainakin suomalaisessa keskustelussa. Muualla Euroopassa EKP:n toimet ovat saaneet kritiikkiä ennen kaikkea pahasti velkaantuneilta mailta kuten Italialta ja Portugalilta.
Ajatus keskuspankin täydellisestä itsenäisyydestä toimii, jos rahapolitiikan ainoa tehtävä on hintavakauden ylläpitäminen korkotasoa säätämällä, van ‘t Klooster sanoo. Mutta tällaisella politiikalla on vakavia seurauksia. Niiden valossa laajempi poliittinen keskustelu ja vastuunkanto on paikallaan, hän lisää.
EKP:n mandaattiin kuuluu jo hintavakauden vaalimisen lisäksi toinen osa: tukea EU:n poliittisia tavoitteita, esimerkiksi vihreää siirtymää ja energiaomavaraisuutta. Tiettävästi sitä ei ole vielä koskaan käytetty EKP:n päätösten perusteena. Se edellyttäisi kenties tiiviimpää poliittista ohjausta ja yhteistyötä EU-komission ja -parlamentin kanssa.
»Pelkkä markkinaehtoinen rahoitusjärjestelmä ei hoida kaikkia asioita, joita pidämme tärkeinä. Se kävi ilmi finanssikriisissä ja eurokriisissä, ja se näkyy resurssien ohjautumisessa ympäristönäkökulmasta vääriin kohteisiin.»
Ongelma korkojen nostamisessa kautta linjan on, että se leikkaa investointeja, joiden tuotto ajoittuu pitkälle tulevaisuuteen. Sellaisia investointeja tarvitaan nyt vihreään siirtymään, van ‘t Klooster muistuttaa.
Vastaavasti liian alhaiset korot lisäävät kaikenlaisia investointeja. Halpaa rahaa virtaa paljon myös sellaisiin kohteisiin, joita yhteiskunta ei oikeastaan tarvitse.
Nollakorkojen aikana rahaa on van ‘t Kloosterin mukaan virrannut kehnoihinkin kohteisiin, kuten kryptovaluuttoihin ja asuntokupliin.
»Markkinatalous ilman markkinakuria ei toimi.»
