Irakin sotaa vastustettiin keväällä 2003 maailmanlaajuisesti No blood for oil -banderollien alla. Taustalla oli ajatus siitä, että sodan todellinen syy oli halu saada maan öljyvarat läntisten, etenkin amerikkalaisten, öljy-yhtiöiden haltuun.
Suurin hyötyjä Irakin orastavasta öljybuumista on kuitenkin ollut Kiina. Irak tuottaa nyt öljyä kolmanneksi eniten maailmassa Saudi-Arabian ja Venäjän jälkeen: reilut kolme miljoonaa barrelia päivässä. Noin puolet siitä menee Kiinaan.
”Kiinalaisilla ei ollut mitään tekemistä sodan kanssa, mutta taloudellisesti he hyötyvät siitä. Meidän viides laivastomme ja ilmavoimat vieläpä auttavat suojaamaan kuljetukset”, totesi Jewish Institute for National Security Affairs -ajatushautomon johtaja Michael Mokovsky International Herald Tribune -lehdessä kesäkuussa 2013.
Mokovskyn kommentista voi kuulla henkilökohtaisenkin katkeruuden, sillä hän työskenteli Yhdysvaltain puolustusministeriössä vuodet 2002–2006 vastuualueenaan muun muassa Irakin energiapolitiikka.
Käsitystä siitä, että öljy oli keskeinen sodan syy, ovat ylläpitäneet muiden muassa toimittaja-kirjailija Naomi Klein ja Irakin öljyteollisuuden ay-liikkeen parissa kanssa työskennellyt aktivisti Greg Muttitt.
Muttittin esiin kaivamien asiakirjojen mukaan Yhdysvaltain puolustusministeriössä ajateltiin, että Irakin öljyinfrastruktuurin voitaisiin antaa tarkoituksella romuttua, jolloin ulkomaiset öljyjätit olisi ollut pakko kutsua pelastamaan öljyntuotanto edullisin ehdoin. Joidenkin presidentti George W. Bushin hallinnossa vaikuttaneiden neokonservatiivien mukaan jo Yhdysvaltojen miehityshallinto olisi voinut jakaa oikeuksia öljyvarojen hyödyntämiseen ulkomaisille yhtiöille. Saddam Hussein oli kansallistanut Irakin öljyteollisuuden vuonna 1972.
Irakin valtavien öljyvarojen hyödyntäminen on käynnistynyt hitaasti. Ensimmäinen tarjouskilpailu ulkomaisille öljy-yhtiöille Irakin öljyvarojen hyödyntämisestä järjestettiin vasta 2009. Vielä vuonna 2006 maahan tuotiin öljyä kotimaisen kulutuksen kattamiseksi, käytännössä kiukkuisten kansalaisten vihan hillitsemiseksi. Yhdysvaltojen hallinnon Irak-politiikan vaikeuksista kirjasarjan kirjoittanut toimittaja Bob Woodward vertasi tilannetta hiekan kuljettamiseen Saharaan.
Kiinalaiset yhtiöt ovat menestyneet hyvin öljykenttien hyödyntämistä koskevissa tarjouskilpailuissa. International Herald Tribune -sanomalehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Irak on kaupannut öljykenttien hyödyntämisoikeuksia tiukoin ehdoin, joten yhtiöiden täytyy tyytyä mataliin tuottoihin. Tämä sopii kiinalaisyhtiöille paremmin kuin länsimaisille öljyjäteille, koska kiinalaisyhtiöiden ei tarvitse huolehtia osakekursseista tai maksaa omistajilleen osinkoa.
Kiinalaiset etenevät Irakin öljybisneksessä muutoinkin. Uutistoimisto Dow Jones ennakoi syksyllä 2013, että China National Petroleum -yhtiö ostaa yhdysvaltalaiselta Exxonilta sen huutokaupassa itselleen hankkiman 60 prosentin osuuden valtavasta Qurna 1 -öljykentästä. Qurnan alueella sijaitsee noin kolmannes Irakin tunnetuista öljyvaroista.
Irakin öljy vaikuttaa maailmanlaajuisesti öljyn hintaan ja talouskasvuun. Kansainvälinen energiajärjestö IEA ennusti syksyllä 2012, että vuoteen 2035 mennessä öljyn lisäkulutuksesta peräti 45 prosenttia voidaan kattaa Irakista tulevalla öljyllä.
Irakin öljyntuotanto ei ole kuitenkaan vielä palannut 1980-luvun alun tasolle. Tuolloin tuotanto romahti Irakin ja Iranin välisen sodan vuoksi. Vielä alemmas tuotantomäärät laskivat kauppasaarron takia, kun Irak miehitti naapurimaa Kuwaitin kymmenen vuotta myöhemmin.
Irakin öljyntuotannon potentiaalista kertoo se, että jos kaikki jo tehdyt sopimukset toteutuisivat täysimääräisesti, Irakin öljyntuotanto viisinkertaistuisi kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä. Tämä edellyttäisi kuitenkin valtavia investointeja, jotka tuskin toteutuvat, jos maan turvallisuustilanne ei parane.
